Sosiaalinen hiihtoloma

Eräs kaverini kommentoi tämänpäiväistä Naamakirja-statustani näin: "teilläpä on sutinaa".

No, voin tunnustaa, että tämän viikon alku on ollut varsin vilkas ja sosiaalinen. Maanantaina meillä oli ihana Anna lastensa kanssa kylässä. Hurmaava Armas istui syöttötuolissa Ainon vieressä, mutristi ilmeikkään naamansa ihan mutruun ja murisi. En voinut olla röhähtämättä nauruun. Helmi ja Aino ovat mainio kaksikko kahden viikon ikäerollaan. Vilskettä riitti ja suosiolla jätin räjähtäneen Ainon huoneen siivoamatta. Oli taas ihana jakaa pala elämää, vertaistukea ja ajatuksia jonkun sellaisen kanssa, joka ymmärtää puolesta lauseesta, mitä tarkoitat. Anna <3 Illalla oli edessä vielä sisarusuinti, mutta Oiva on saanut rotatehosteesta niin vahvat oksureaktiot, että suosiolla jätimme uinnin hänen osaltaan väliin, ettei muiden uintia pilata pojan oksennuksen takia.

Tiistaina saimme vieraaksemme Ainon perhevalmennuskaverin Paulin pikkuveljensä ja mahtavan äitinsä kanssa. Pauli on Ainon "paras poikakaveri", kuten hän itse sanoo. Elina asui ennen melkein naapuritalossa ja olimme vauvavuoden vähintään viikottain toistemme kanssa tekemisissä, joko vaunulenkeillä tai silmäpussien syvyyttä ihmettelemässä jomman kumman kotona. Ilman Elinaa vauvavuosi olisi ollut paljon valjumpi. Häneltä sain aina tsemppiviestin, jos ei kasvokkaiseen vertaistukeen ollutkaan (syystä tai toisesta) mahdollisuutta. Nyt rakas perhe on muuttanut toiselle puolen Helsinkiä ja tapaamiset ovat harventuneet. Kiitettävän usein pääsemme tätä nyt myös nelihenkiseksi muuttunutta perhettä edelleen tapaamaan, mikä on suuri ilo. On upeaa, että rinnalla on samanikäisen lapsen vanhempi, jonka kanssa synkkaa kaikilla syvyyksillä. Kesken lauseen voimme vaihtaa puheenaihetta lastenvaatteiden mitoitusongelmista linssien käyttövinkkeihin, eikä kumpikaan ihmettele asiasta toiseen poukkoilua. Huumorintajummekin menee hyvin yhteen ja olen saanut tältä reissaavalta perheeltä paljon vinkkejä meidän pienimuotoisemmille reissuille.

Tänään saimme kylään kahdeksan syyskuista vauvaa äiteineen. Olipa mukana kaksi taaperoa Ainonkin seuraksi. Vaikka aamulla tilanne näytti toivottomalta kodin näyttäessä lähinnä ydinsodan läpikäyneeltä, niin kummasti sain aamupalan jälkeen apinanraivon päälle ja Pikku Kakkosella hämättyä taaperoa sen verran, että sain kuin ihmeen kaupalla kämpän siihen kuntoon, että ovisummerin pirahtaessa kehtasin avata oven, vaikka vielä kymmentä minuuttia aiemmin hinkkasin vessanpönttöä alusvaatteisillani. Ai miten niin viime tinkaan? Aina, kun kävin toisessa huoneessa, sydämeni sykähti. Olohuoneessa oli sellainen jokeltelun ja äitien puheensorinan sekamelska, että oksat pois. Nämä mammat ovat jokaikinen osoittautuneet huipputyypeiksi, joiden kanssa juttu tuntuu aina jäävän kesken ja seuraavaa tapaamista odottaa aina yhtä malttamattomana.

Ei voi muuta todeta kuin että vertaistuki roks!