Kun kaverimme ovat kuunnelleet juttujamme kahden lapsen arjesta ja nähneet Isämiehelle ensimmäistä kertaa ilmestyneet silmäpussit, on viesti ollut useammankin suusta selvä: "karisee kyllä viimeisetkin vauvakuumeet teitä kuunnellessa ja katsellessa". Minä sentään pystyn peittämään tummat silmänaluset meikillä ;-)
Heh. Vai miltä teistä kuulostaa seuraavankaltainen yökoreografia:
19.20 Oiva menee nukkumaan sivuvaunuun
19.50 Aino menee nukkumaan omaan huoneeseensa
20.20 Vanhemmat kömpivät peiton alle
21.45 Aino huutaa huoneessaan "isi, isi", Isämies peittelee hänet uudelleen sänkyynsä
23.50 Oiva tahtoo maitoa
02.35 Aino huutaa taas, minä käyn hänet peittelemässä
03.45 Aino huutaa taas, Isämies käy hänet peittelemässä
04 Oiva tahtoo maitoa
05 Arkiaamuina Isämies nousee lähteäkseen töihin
05.55 Aino herää
Tuo kuvastaa meidän perheen pahimpia öitä, joita on noin kerta viikossa. Hyvänä yönä käymme peittelemässä Ainon uudelleen kerran tai kaksi, joinakin öinä tytön huoneessa ei tarvitse vierailla kertaakaan.
Huh huh.. Mutta voisihan pahemminkin olla. Mä välillä kurkkaan tätä blogia, kun kiinnostaa millaista olisi kahden kanssa. Meillä esikko 11kk ja on ollut kiinni äidissä syntymästä lähtien, syönyt lapsentahtisesti tunnin välein, nukkunut vieressä, kannettu on tuntikausia (ei kylläkään mikään kantoliina kelvannut).. , päiväunet nukkuu vain liikkuvissa vaunuissa tai imettäen sisälle. Yöllä havahtuu 2-20 kertaa, tätä syntymästä tähän päivään asti. Kaikesta huolimatta vauvavuosi ei ole ollut erityisen karsea eikä mennyt sumussa vaikka raskastakin on ollut. Koko ajan olen kuitenkin miettinyt, että luojan kiitos tää oli eka lapsi eikä ole ollut isosisarusta hoidettavana. Yöt on näillä rutiineilla ok ja imettäen saa aamua jatkettua, mutta mitenköhän seuraavan kanssa.. En enää naiivisti usko että tämä lapsi oppii kyllä itsestään vuoden iässä nukkumaan läpi yön.. :) Tietysti olen salaa toivonut, että tämä on se "haastavin" lapseni ja seuraavat on sitten niitä "helppoja" joita ei tarvitse liiemmin nukutella ym.
VastaaPoistaKiinnostaisi tietää millaista on saada toinen lapsi. Onko se edes jollain tavalla helpompaa, kun asia ei ole ihan uusi? Ettei hötkyile ihan kaikesta? Tempperamentti on tietysti aina ainutlaatuinen ja sitä vaativuutta ei voi tietää, mutta onko jotenkin helpompaa, kun tietää miten se kehitys noin suurin piirtein menee?
Tsemppiä teille arkeen! Onnea noista kahdesta pikkuisesta!
-K
Kiitos kommentistasi ja tsempeisyä K! Onneksi yllä olevan kaltaisia öitä on harvoin. Yleensä pärjäämme kahdella-kolmella herätyksellä. Toivotan teillekin tsemppiä!
PoistaMulla on parhaillaan tekeillä postaus kahden lapsen vanhemmuudesta. Se on tulossa julki piakkoin.
Kiva kuulla, odotan mielenkiinnolla!
VastaaPoista-K