Tunnustan olevani blogien uhri. Mistäkö sen tiedän:
- Innostun jostakin uudesta asiasta/ tuotteesta vain siksi, kun siitä kohkataan jossakin blogissa. Päädyn googlettelemaan asiaa ja randomilla todennäköisyydellä se löytyy kuukauden sisällä myös meiltä.
- Otan valokuvia lapsestani tai Isämiehestä ajatuksena se, miten rajaan kuvan, ettei kummankaan kasvot näy kuvassa, että tarvittaessa voin julkaista kuvan täällä.
- Innostun poikkeamaan seitsemän viikon ruokalistastamme, kun jossakin blogissa tehtiin niiiiin hyvännäköistä ruokaa ja totta kai sitä pitää päästä heti kokeilemaan.
- Mietin monesti, miten tästä tai tuosta asiasta kirjoittaisin blogiini. Usein, kun yöllä herään, minulla on täydellinen blogipostaus mielessäni. Kun herään aamulla, ovat runollisen kauniit sanat muisto vain ja tyydyn kirjoittamaan tätä tyypillistä liibalaabaa harmitellen, kun ne juuri oikeat sanat tulivat mieleen yöllä, eikä silloin, kun istun tämän koneen ääressä.
- Huomaan puhuvani muista blogisteista arkielämäni osana. Kun Eevi kirjoitti niin... Kun Sascia kehui sitä. Kun Onia teki pastasalaattia...
- Ekaksi, kun ehdin katsoa koneeltani jotakin ei-töihin liittyvää, yleensä käyn tsekkaamassa lempiblogini läpi.
Juu, nostan käteni ylös. Koukussa ollaan. Mutta ei kai tämä paha asia ole?
Ukko juuri eilen päivitteli tämän bloggaamisen kummallisuuta, kun pyysin sinua Facebookissa kaveriksi. Minä olin aivan innoissaan, mutta hän ei ensiksi oikein uskonut Facebook-ystävyyden aitoutta. Piti ihan selventää, että blogin kautta tunnetaan ja se merkitsee jotakin.
VastaaPoistaMinäkin haksahdan ostamaan blogeissa mainostettuja tavaroita. Viimeksi meille kotiutui Stonzit ja kohta Tulan kantoreppu.
Stonzeja minäkin katselin alkuvuodesta, mutta kun meille kotiutui Reiman vähän vastaavat, jätin ihanaiset Stonzit ostamatta.
PoistaTula on aivan huippu. Yritän juuri perustella miehelle, että voisimme myydä meidän Manducan ja ostaa Tulan tilalle :-D