Olen pari kertaa miettinyt, että odotettaisiinko minulta neljäpäiväisenä työviikkona viiden päivän panosta, JOS olisin mies? Että minun odotetaan venyvän, kun olen nainen? Leijailen flow-tilaan heti, kun alan miettiä tulevaa, vetämääni projektia. Tiedossa on paitsi haasteita, myös uuden oppimista ja asioiden uudella tavalla mieltämistä. Nyt olemme vasta lähtökuopissa, mutta innolla odotan. Sekä tulevaa projektia, mutta myös sitä, että saan alkaa tehdä normiviikkoa.
Työkaverini toivotteli torstaina töistä lähtiessäni hyvää viikonloppua. Mä vastasin sarkastisesti takaisin, että "huominen (perjantai) on mun viikon kovin työpäivä. Vuosikkaan seuraneitinä olo voittaa työt sata-nolla haastavuudessaan".
Aino on onneksi terve. Kävimme eilen korvakontrollissa korvatulehduksen jälkeen. Kaikki on hänen osaltaan kunnossa. Kysyimme samaan syssyyn, mitä voisimme tehdä jatkuvasti löysälle vatsalle. Lääkäri ehdotti maidotonta, munatonta ja vehnätöntä dieettiä. Mutta kun tyttöä löysä vatsa ei tunnu kiusaavan, eikä se tunnu kipeältä, emme toistaiseksi ala eliminoimaan tytön ruokavaliosta mitään. Toki taannoin korva- ja silmätulehdukseen syöty antibioottikuuri saa aikaan myös vatsan löysyyttä, vaikka vakikäytössämme onkin vahva maitohappobakteerivalmiste. Jos tämä vielä pitkittyy, tai Aino kipuilevan vatsaansa, niin harkitaan sitten.
Minullahan todettiin kolmisen viikkoa sitten keuhkoputkentulehdus. Söin antibioottikuurin. Se vei pahimman yskän mukanaan, mutta silti vieläkin yskittää ja tuntuu, ettei keuhkoissa ole kaikki ihan kondiksessa. Toisen puolen korvaa on särkenyt vähäsen jo pari viikkoa ja pientä lämpöilyä on ollut kohta kuukauden. Ehkä pitänee hakeutua uudelleen lääkärin vastaanotolle. Nyt kun ei oikeasti olisi aikaa ja motivaatiota sairastaa yhtään.
Syksy on tuonut ilokseni taas perussairauteni eli fibromyalgian a.k.a. pehmytkudosreuman. Koko kroppani on ollut pari viikkoa todella kipeä. Kuin olisin tehnyt edellispäivänä vähän liian tiukan treenin joko kuntosalilla tai jumpassa ja kroppaa kolottaa. Minun kroppani tuntuu tältä 24/7. Olen niin tottunut tähän, mutta silti ärsyttää, kun joka paikkaa särkee ja olen väsynyt, vaikka takana olisi katkeamaton yöuni. Useimpina arki-iltoina olen painunut petiin jo kahdeksan maissa, jotta saisin parannettua oloani edes mahdollisimman pitkillä unilla.
Ilonamme ovat olleet myös pikku murusen yölliset kauhukohtaukset. Onneksi ne ovat yleensä ajoittuneet alkuiltaan/ yöhön. Tyttö huutaa kauhuissaan, silmät selällään, mutta on silti täysin unessa. Hänet saa onneksi rauhoittumaan paijaamisella tai sylitelyllä. Ensimmäisen kerran tuollaisen tullessa vastaan olimme ihmeissämme ja vähän säikähdimmekin, mistä on kyse.
Kovin paljon olisi mielessä asioita ja aiheita, joista postata. Toivottavasti saan revittyä jostakin aikaa kirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!