Perjantai 13.

En ole seonnut päivistä. Tiedän, että tänään on 14. päivä syyskuuta, mutta minusta tuntuu, että oli kolmastoista päivä. Kerrataanpa vähän:

Tyttö heräsi aamulla klo 5 (jotenkin jo tuosta arvasin, että tästä ei välttämättä tule paras mahdollinen päivä). Itse olin nukkunut huonosti tukkoisen nenän ja kurkussa asustavan kaktuksen takia. Aamusella murunen väänsi kaksi kertaa sellaiset aikaansaannokset, ettei paremmasta väliä (olivat ihanasti selästä polvitaipeisiin asti). Nam. Hyppäsin ajoissa muskariin vievään bussiin. Ehdin käydä jopa maito- ja leipätäydennysostoksilla seudun deekujen kanssa. Olin ainoa, jonka liukuhihnalle lastattuihin ostoksiin EI kuulunut vähintään sikspäkillinen olutta. Mutta. Tyttö nukahti, kun olin maksamassa ostoksia, enkä saanut häntä muskariin hereille. Kun olin kävelemässä pysäkille, bussi porhalsi ohi. No, seuraavaa odoteltiin sitten melkein kaksikymmentä minuuttia.

Kun pääsin kotiin, tyttö heräsi. Goodbye koko aamupäivän odotettu Oma Aika. No, lounas sujui ihan kivoissa merkeissä (tyttö halusi välttämättä syödä makaronilaatikkonsa itse ja sai hillittömät kilarit, kun yritin auttaa). Sama välipalalla. Murunen ei kuitenkaan nukkunut päikkäreitä, ja oli koko ajan repimässä lahkeesta, kun yritin edes hetkiseksi istahtaa sohvalle. Pahaenteinen hokema "gagga, gagga" kuultiin iltapäivällä viedä kolmasti. Ah, tasan varmana en vaihda yhtään haisuvaippaa tänä viikonloppuna, vaan Isämies saa tehdä sen. Tiedä sitten, hampaatko ne sekoittavat pienen murun mahaa vai mikä, mutta jos saa valita, löysät tuotokset voisivat vaihtaa maisemaa.

Kun sain tytön puettua lähteäksemme Isämiehen kanssa hakemaan kesän alussa kuvattuja perhepotrettikuviamme GoImagesin studioilta, hän nukahti uudelleen. Se siitä haaveesta saada iltapäivälläkään edes hetken lepoa tai rauhaa.

Päivä ei ollut katastrofi, mutta olisi voinut olla kivempikin. Koko viikon odottamani muskari mammatuttujen tapaamisineen meni nyt sivu suun, samoin edes hetkinen omaa aikaa. Minulle tuosta omasta ajasta on tullut todella tärkeää (kun olen niin tottunut siihen, että yleensä se oma aika on ruhtinaalliset puoli tuntia kerrallaan). Että edes hetken verran saa päivän aikana tehdä juuri mitä huvittaa. Oli se sitten blogin kirjoittamista, toisten blogien lukemista, lehdenlukua tai vaan makoilua sohvalla syntyjä syviä pohtien.