sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sairasta menoa

Nyt sitten pienemme sai ensimmäisen lääkekuurinsa. Keväisen 12 viikkoa kestäneen flunssahorrorin aikana tauti ei päässyt niin pahaksi, että sitä olisi tarvinnut lääkitä. Vauvarokkoonkin tarvittiin vain särkylääkettä taltuttamaan korkeaa kuumetta.

Olen kiitollinen siitä, että tyttösemme ehti melkein 15-kuiseksi, ennen kuin sai ensimmäisen antibioottikuurinsa. Minä kun rupesin sairastamaan heti viisikuisena, kun lähdin hoitotaipaleelleni. Siitä lähtien olen imurin lailla vetänyt puoleeni kaikenlaisia tauteja. Helpompaa on nimetä ne taudit, jota minulla ei ole ollut. Nyt Ainolla on sekä silmä- että korvatulehdus.

Isämies taas tulee (onneksi) terveemmästä perheestä. Kumpikaan hänen vanhemmistaan eivät ole sairastelleet juurikaan, ja mieheni on perinyt samat geenit. Aiemmin hän sairasti flunssan kerran kymmenessä vuodessa ja sekin kesti maksimissaan kaksi päivää. Tosin sitten kun hän sairastaa, on hän TODELLA kipeä (tai ainakin sanoo olevansa :-). Ja lääkäriin ei mennä, ellei ole sormenpää irti (kirjaimellisesti).

Minä olen lähipiirissäni kävelevä lääke/ sairaustietopankki. Tiedän yhtä sun toista, kun on tässä vuosien varrella tullut juostua erinäisissä tutkimuksissa erikoislääkäreitä myöten. Tunnistan monet lääkeaineista jo nimeltä. Samoin tietämystä löytyy eri sairauksista ja niiden hoitomuodoistakin. Löytyypä lääkekaapista kaikkea kivaa "narkkipalstakamaakin", joita sain mm. keväällä välilevynpullistumakipujani helpottamaan. Olen kuitenkin sen verran tervejärkinen, että syön lääkkeitä, kun niitä oikeasti tarvitaan. Jos pärjään ilman, en todellakaan nappaa naamariini mitään ylimääräistä.

Maidonkäyttöni on laktoosi-intoleranssini takia vähäistä. Kun totuin juomaan jo teini-iässä vettä, on nykyään lasiin vaikeaa laittaa maitojuomaa, vaikka sitä voisinkin juoda. Siispä nappaan lisäkalkit purkista.  Samoin hellin ärtyvää vatsaani maitohappobakteereilla. Flunssakaudella lisään normiDeeannokseeni vähän lisää, ja kun tauti on iskemässä päälle, lisään repertuaariin sinkit, ceet ja vastaavat.

Aino saa päivittäin deensä, ja kaksikuisesta lähtien mukana on ollut Biolatte-maitohappobakteeri. Nyt sekin menee lisäannostukselle, kun pelissä on mukana ihka eka antibioottikuuri. Pikaista toipumista meidän perheen sairastaville ja sinne ruudun taakse muiden pöpöjen kanssa taisteleville! Olkoon syksy/talvikausi teillä ja meillä mahdollismman tautivapaa.

2 kommenttia:

  1. Täällä ollaan myös tässä syysflunssassa. Pojalle taitaa tulla samalla hampaita, kun näin kovasti nenä vuotaa ja kuola valuu. Tyttö yskii toista viikkoa ja minäkin alan saada ikäviä tuntemuksia keuhkoissa. Nämä flunssakaudet itsellään ovat vain kovin ikäviä, sillä astmapiippu on kovassa käytössä, muuten ei pärjää.

    Paljon paranemisia sinne teille! Ja meidän mies ei myöskään lähde lääkäriin, ellei ole pää irti. Eikä lääkkeitä suostuta ottamaan. Sitten se vikisee peiton alla kamalan huonoa oloaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista toipumista teillekin! Mulla lenssut menevät usein keuhkoihin, onhan noita pneumonioitakin tullut sairastettua yli tusina... Nyt yritän parhaimpani mukaan levätä, että tauti menisi heti alkuunsa pois.

      Miehet ja sairastaminen, paha yhtälö :-D

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!