Aino lähti eilisaamuna ensi kertaa yökylään. Meitä vähän jännitti Isämiehen kanssa, vaikka tiesimme, että äitini hoivissa tytön on hyvä olla. Sitten kurvasimme pitkin Sipoon hiljaisia teitä, kaunista loppusyksyn maisemaa ihaillen, kohti Haikon kartanoa. Emme olleet varanneet mitään hoitoa, vaan nautimme porealtaista, lämminaltaista, uimisesta ja mun ehdottomasta lempparista, höyrysaunasta. Itse rentouduin jo saunassa niin, että olin vähällä nukahtaa sinne. Sitten pitkästä aikaa piilarit silmiin, vähän normaalia enemmän väriaineita naamaan, pitsimekko ja korkeat korot ylle ja kohti illallista. Sekään ei pettänyt odotuksia. Ihana, läpättävä kynttilänvalo, pöydässä oleva täydellinen ruusu, edessä oleva niin herkullisen näköinen annos, ettei sitä olisi malttanut syödä ja se, että sai keskittyä nauttimiseen sen parhaan seuran kera (ilman keskeytyksiä). Naapuripöydässä oli nuori perhe, jonka poika istui syöttötuolissaan koko illallisen ajan tosi nätisti. Aino ei istu ikinä niin rauhallisesti ja huokaisinkin Isämiehelle: "ihana syödä piiiitkästä aikaa kaksin". Hän ymmärsi heti, ja iski minulle silmää. Oli mahtavaa keskustella syvällisemmistäkin asioista, keskittyä kuuntelemaan toista ja puhua sydämen syvistä sopukoista kumpuavaa tekstiä, jolle ei muka arjessa ole aikaa.
Illan kruunasi meidän perheen vakio: lauantai-illan brittidekkari ykköseltä. Kun sen sai nauttia (lääkkeiden takia holiton) jääkylmä siiderilasi kädessä, käden ulottuvilla käsintehtyjä (suklaa)praliineja ja saman peiton alla Isämiehen kanssa, oli illan nautinto täydellinen. Kyllä kelpasi yhdistää keramiikkahääpäivän juhlinta isänpäivään.
Minä nukuin niin hyvin kuin kipuilevalta lonkaltani ja tukossa olevalta nenältäni pystyin. Heräsin vasta kahdeksalta, johon aikaan en muista heränneeni viimeiseen... vuoteen (?). Kahdenkeskinen aika teki meille molemmille hyvää, mutta yhtä ihanaa oli hakea tyttö hoidosta. Äitini luona hän oli ollut taas itse herranterttu, mutta heti, kun tulimme paikalle, alkoi tyttö ilmaista ikäväänsä känkkäränkkäilemällä. Mutta nyt sitäkin taas jaksaa, kun sai vähän hengähdystaukoa. Toinen hoidoista, kahdenkeskinen laatuaika, osoittautui hyvinkin toimivaksi. Sen sijaan jään jännityksellä odottamaan, toimiiko myös reseptillä saatu kuuri yhtä hyvin. Pitäkäähän peukkuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!