Olen muutaman kerran aiemminkin maininnut vahvatahtoisesta taaperostamme. Ja siitä, minkä mittaiset tämän mamman hermot osaavat pahimmillaan olla.
Ei siinä vielä mitään, kun tyttö huutaa taukoamatta, koko ajan volumetaso nousten: "anna-anna-anna-anna-anna-anna-anna-anna-anna-anna-ANNA-ANNA-ANNA" (ja tämä toistuu about tuhat kertaa). Mutta sitten, kun annat sen, mitä lapsi halajaa (yleensä jotakin niinkin viatonta kuin kaapissa oleva pipo tai maissunaksu), tyttö heittäytyy lattialle, alkaa sätkiä kuin kala kuivalla maalla ja huutaa vähintään yhtä pontevasti "eijei-eijei-EIJEI".
Tai kun jonkun vaatekappaleen (jota ei kahteen päivään suostuttu laittamaan edes päälle) laittaa pesupussiin, tulee toisen maailmansodan aikaisen pommihälyttimen kaltainen äänireaktio. Tai jos lautasen, jossa on teelusikallisen verran ruokaa (jota juuri äsken ei suostuttu syömään), viekin keittiöön pestäväksi, alkaa hirveä märinä.
Kun lapsi sätkii lattialla, ulisee korviahivelevästi, yleensä kysyn: mikä hätänä, mikä harmittaa. Joskus tuntuu siltä, ettei lapsi raivarinsa aikana kuule eikä näe mitään (tunnistan kyllä oman olotilani :-D). Rauhallisesti puhuminen auttaa JOSKUS noin viideksi sekunniksi, jolloin on seuraavan raivarin aika.
Argh, meillä on havaittavissa myös noita ultimateberserkkiraivareita! Poika on ollut tähän asti ainoa perheessä,joka ei ole alentunut meidän tasolle.. Nyt se on jo mennyttä.
VastaaPoistaTsemppihali! <3 Se helpottaa sitten, kun lapsi muuttaa pois kotoa. ;-)