torstai 15. marraskuuta 2012

Lapset vs. aikuiset

Vaikka nautinkin kahdenkeskisestä ajasta Isämiehen kanssa kylpylässä, en katsonut pahalla illallisella tai kylpylässä mellastavia tai juoksevia lapsia. En katsonut aiemminkaan (siis lapsettomana).

Nyt mainostetaan all-inclusive-lomia-aikuisille kohteisiin, jossa EI ole lapsia. Mikä lapsissa on nyt niin kamalaa? Toki lapsista lähtee ääntä ja vilinää ja vilskettä, mutta mielestäni ne 18 vuotta täyttäneet känniääliöt aiheuttavat sata kertaa enemmän häiriötä kuin lapset ikänä. Minullekin kelpaisi loma (ja etenkin lentomatka) sellaiseen kohteeseen, jossa ei saa kertaakaan pahoja katseita vain sen vuoksi, että mukana on vaahtosammuttimen mittainen kanssareissaaja.

Joskus, kun olemme bussissa ja Aino aloittaa märinänsä (hän kun ei jaksaisi istua edes varttia paikallaan), olen tuntenut niskaani pureutuvien katseiden polton. Kerranpa kuulin jopa kahden mummeliinin puhuvan ääneen: "on se kumma, kun nykyäidit eivät saa lapsiaan hiljaisiksi". Olin niin tyrmistynyt kommentista, että en keksinyt mitään nasevaa vastattavaa. Kun jäin bussista pois, katsoin edellämainittuja rouvia murhaavalla katseella. Jos bussissa ahdistaa lapsien melu, miksi ihmeessä ei kulje omalla autolla/ taksilla??

Tai miksi ihmeessä ihmisten pitää tunkea siihen keskiväliin kolmea pysäkinväliä aiemmin kun jää pois, kun siinä on muutenkin ahdasta kahden äidin ja kahden vaunulaisen olla? Tai tungetaan siitä ohi niin, että joko äiti, lapsi tai vaunut saavat mukavaa osumaa isosta kassista?

Yhtä vähän sympatiaa keräävät ne mammat, jotka kulkevat bussissa vaunut poikittain, kahden vaunujen tilan vieden ja sitten kehtaavat vielä napista, kun joku toinen vaunuileva kansalainen tulee kyytiin.


1 kommentti:

  1. Hyviä pointteja. Asia nyt vaan on niin, että maailma on pienisieluinen.

    VastaaPoista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!