perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kesä(loma)touhuja perheen kesken

Olemme ehtineet kesäloman aikana jo paljon. Ohessa kerrankin vähän kuvasaldoa menneiltä päiviltä tekstin lomassa.

Kun sain Isämiehen ja Ainon loman alkajaisiksi lääkäriltä luvan nauttia lomasta oman voinnin ja kunnon mukaan, lähdimme mökille. Iloksemme saimme seuraksi myös molemmat mummit. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsemme tuolloin käymään kaksin kaupassa ja saamme tehdyksikin jotakin tarpeellista. Tällä kerralla agendalla oli mökin terassin ja portaiden kyllästäminen, mutta vielä mitä. Säänhaltija ei aivan suosinut mökkilomaamme, mutta pikku ihminen oli mielissään, kun sai urakalla juosta pienten sammakonpoikasten perässä ja hyppiä lätäköissä. Ehdimmepä vetää lettuöveritkin. Ilo oli myös seurata, miten innoissaan Aino oli luonnon ihmeistä ja miten innokkaana hän söi mustikoita suoraan mökin pihamaan varvuista. Alla olevassa kuvassa Aino ihmettelee vesikirppuja ja sammakonpoikasia.


Mökkireissu oli kohtalaisen lyhyt, kiitos mökin sängystä kipeytyneen selkäni, kohtalaisen runsaiden supisteluiden ja sadesään. No, ehtii sitä ensi kesänäkin.

Kaupunkiin päästyämme olemme keksineet ohjelmaa ajatuksella "joka toinen päivä jotakin". Ensiksi kävimme kahteen otteeseen plotilla. Sellainen on naapurissamme olevan Pirkkolan uimahallin ja urheilukentän vieressä. Pirkkolan plotti on (lähinnä) lapsille tarkoitettu, syvimmillään noin metriin yltävä hiekkapohjainen maauimala. Plotti on täysin ilmainen ja sisältää kaikki mahdolliset herkut: puhtaan veden, vesiliukumäen, pukukopit, wc:t, suihkut, kioskin, pienen leikkipaikan, tilavan parkkipaikan ja hyvät julkiset liikenneyhteydet. Plotilla on auki 3.6. - 11.8. ja kaiken lisäksi paikalla myös uimavalvonta kaikkina aukiolopäivinä klo 10-18. Paikalla on aina satamäärin lapsia vanhempineen, mutta aina sekaan mahtuu.

Yksi kesäloman suunnitelmista oli käydä Nuuksion kansallispuistoon avatussa luontokeskus Haltiassa. Kiersimme lyhyen kävelyreitin (reilu kilometri), jonka neitikin jaksoi oivallisesti, kunhan välillä sai suuhunsa reitin varrella kasvaneita mustikoita ja vadelmia.



Itse luontokeskuksen rakennus on mielestäni kaunis ja sisällä on käytetty paljon vaaleaa puuta. Emme käyneet maksullisella näyttelypuolella, vaan herkuttelimme suussasulavalla lounaalla terassilla, jonka lasikaiteen läpi oli hienoa ihailla avautuvaa maisemaa. Ellemme olisi olleet lounaasta niin täynnä, olisimme herkutelleet vielä vitriinin suklaakakulla, jonka testaaminen jäi siis seuraavaan kertaan.

Ehtipä Isämies napata meikäläisestä kuvan terassilta ihailemassa maisemaa. Tässä siis mahakuva kaikkien ukaasieni vastaisesti:


Kävimme pari päivää sitten (Ainolle) ensimmäistä kertaa maauimalassa. Mahdollisuus uida puhtaassa ja suht lämpimässä vedessä ulkoilmassa, nauttia piknikeväistä ja auringosta ja purkaa pikkuihmisen tarmoa leikkipaikalla oli kuin matka jonnekin lämpimämpään. Reissu ei ole hinnalla pilattu, 3,8€ ja mini-ihmiset toki ilmaiseksi. Uimalan alueella vilttinsä voi levittää katsomon ja betonisen allasalueen lisäksi laajalle nurmikkokentälle. Eikä Kumpulassa näkynyt niitä Stadikalta tuttuja, ylibodattuja pullistelijoita eikä narubikineissä keikisteleviä nuoria neitoja. Jotenkin tunnelma on Kumpulassa rennompi. Aino oli lastenaltaasta innoissaan, samoin leikkipaikan vieressä olevasta, suihkulähteellä varustetusta pikkualtaasta. Jos vain kelit sallivat, käymme tuolla vielä monen monituista kertaa ennen kuin uimala tältä kesältä sulkee ovensa (25.8.). Samaan hengenvetoon suosittelen hoodeilla olevaa kahvila Kapusiinia, josta saa maukkaita, isoja salaatteja ja kielen mennessään vieviä leivonnaisia. Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on vielä testaamati, mutta ehkä seuraavalla uintireissullamme ehdimme sinnekin.

Eilen kävimme Sealifessa. Olemme Isämiehen kanssa todenneet, ettemme vielä tänä kesänä lähde yrittämään Lintsille. Kesäinen väenpaljous ei houkuttele kumpaakaan, ja Ainoa härvelit eivät tunnu vielä kiinnostavan. Eläimet sen sijaan paljonkin. Sealife oli hyvä kokemus. Siellä vierähti mukavasti aikaa Ainon ihmetellessä eri vesieläinlajeja. Sealife-keikan jälkeen kävimme täyttämässä vatsat Alppipuiston nurmikolla pienoispiknikillä. Vinkiksi: S-etukortilla lipuista saa alennusta ja vielä halvemmalla pääsee, jos ostaa ne etukäteen verkkokaupasta.

Tällaista on toistaiseksi kuulunut kahden viikon lomajaksoomme. Vielä on toinen mokoma edessä, saas nähdä, mitä kivaa keksimmekään. Ideoita on enemmän kuin ehtisi toteuttaa, ehdota sitä omaasi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!