torstai 18. heinäkuuta 2013

Vaateinhokit

Kuten saatatte ehkä tietääkin, meikäläiseltä menee suurin osa lasten merkkivaatteiden mallistojen lanseerauksista aivan ohi. Eikäpä tuo minua haittaa, niistä blogataan muutenkin tässä genressä ihan riittämiin, joten en aio tehdä sitä jatkossakaan.

Kun olin itse lapsi, nyt retrona koettavat värit vihreä, ruskea ja sinapinkeltainen, olivat pop. Ja vielä (jousto)froteisina. Saan edelleen (henkisiä) näppylöitä joustofroteevaatteista, kiitos äitini, joka minut niihin lapsena ahkerasti puki. Inhoan myös näitä retrovärejä yli kaiken. Jotenkin nyt noita lapsuuden vaatteita kuvista muistellessa ihomuisti muistaa vielä sen, miltä sellainen kangas tuntui ihoa vasten. Olihan se kymmenien pesukertojen myötä pehmeä, ei siitä pääse mihinkään. Mutta että itse vaate näytti oksennuksen ja nurmikolla möyrimisen jälkeisen väri-ilotulituksen risteymältä, ei, ei ei. Eihän ole pakko, eihän?

Samaan syssyyn inhokkieni kanssa menevät mm. Småfolkin ja Metsolan riemunkirjavat kuosit. Vielä enemmän inhoan Hello Kittyä ja Angry Bird'sejä. Silmääni miellyttävät pilkut, raidat ja hillityt printit. Niin kauan (ja se ei ole enää kauaa), kuin minä saan päättää, mitä vaatteita tyttäreni käyttää, häntä ei pueta mihinkään glitterörvellykseen, napapaitaan tai riemunkirjavaan kuosiin. Ever. Kun hän alkaa itse vaatia itselleen tiettyjä vaatteita, olen alistunut kohtalooni, että niitä meidän pitää sitten hankkia. Toivon vain, että lapsi ei halua päälleen pelkkää pinkkiä Hello Kittyä

1 kommentti:

  1. Tytön suosikit ovat juuri HK ja AB, mutta meillä ei niitä vaatteissa ole juuri laisinkaan. :-D Meidän vaatteet on niin paljon kierrosta ja kirppareilta tulleita, että mukaan mahtuu monenmoisia kuoseja. Itse ostelen milloin mitäkin kuoseja, myös sinun suosimaa palloa, raitaa ja simppeliä väritystä. Joskus on kyllä kiva vähän irrotella ja hullutella. Marimekko on kyllä suuri paheeni, mutta onneksi ei ole varaa ostaa niitä vaatteita lapsille - ainakaan uusina. :-D

    VastaaPoista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!