Kylmää

Sydäntä kylmäsi, kun luin mammabloggaaja Prinsessa Paskavarpaan poismenosta. Sydäntä särkee, että pariskunta oli ensin lapsettomuushoidoissa, sitten pieni aarre sai alkunsa. Kaikki päättyi kuitenkin mitä raastavimmalla tavalla, tuoreesta äidistä tuli enkeli. Tuore isä ja poika jäivät kahdestaan.

Kuinka väärältä tuo tuntuukaan! Ensin pariskunta raskautuu pitkän odotuksen päätteeksi, ja iloitsee suuresti, kun kaivattu raskaus alkaa. Kukaan ei osannut arvata, että kaikki päättyisi näin. Pienen elämä jatkuu, mutta ilman äitiä. Sydäntä särkee.

Itse elin kuplassa koko raskausajan. En osannut pelätäkään keskenmenoa tai kohtukuolemaa. Jotenkin vahvana eli se ajatus, että kaikki menee hyvin. Niin kuin menikin, mutta mietin näin jälkikäteen, miten olin niin varma, että kaikki menee hyvin? Mistä se varmuus kumpusi? Siitäkö, että minulla oli oma kriisini taannoin. Kun saimme yhdessä M:n kanssa kriisin selätettyä ja päätimme tehdä kaikkemme avioliittomme eteen, Aino ilmoitti tulostaan.

Jälleen muistan, miten kallista elämä onkaan ja miten jokaista pientä hetkeä pitää arvostaa. Kun huomisesta ei koskaan tiedä.