Tomi Kontio puki tämän päivän Hesarissa (F3) sanoiksi sen, mitä olen pitkään jo omassa mielessäni pohtinut, saamatta puettua aatoksiani sanoiksi.
"2000-lukua ei tallenneta filmille, vaan muistikortille. Tämän menneisyyden voi muuttaa kuvankäsittelyohjelmassa värikylläiseksi tai mustavalkoiseksi. Tai retrosti 70-lukulaiseksi. Milloinkaan ei ole ollut näin helppoa kullata muistoja tai poistaa kohinaa."
Mietin tätä asiaa tässä eräs päivä nappaillessani kuvia neitosestamme. Katsoin kuvia heti otettuani ja deletoin epäonnistuneet nappaukset. Se, että voi ottaa samasta hetkestä vaikka sata kuvaa ja tallentaa vain ne onnistuneet otokset, on digikuvauksessa ehkä mahtavinta. Mutta toisaalta, jääkö tällöin osa todellisuutta kuvan ulkopuolelle, kun kaikki on viritetty äärimmilleen? Ennen digikuvauksen aikakautta kuvia otettiin harvemmin, mutta niissä eli arki. Jääkö arki helposti nykykuvien ulkopuolelle?
Mutta sitten se puhuttelevin osuus:
"Television lifestyle-ohjelmat opastavat ihmisiä sisustamaan kotejaan ja vaatettamaan itseään. Joskus sitä toivoisi, että ihmiset opettelisivat myös sisustamaan itseään ja vaatettamaan toisiaan, huolehtimaan ajopuista ja auttamaan niitä, jotka ovat romuna."
Aamen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!