tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kommunikaatio on vaikeaa


Äitini ilmaisee joskus varsin kulmikkaasti itseään. Olin jo pahoilla mielin eräästä tölväisystä, mutta eilen selvisi, että kyse oli väärinymmärryksestä. Miten voikin ihmisten välinen kommunikaatio olla niin vaikeaa, täynnä väärinymmärryksiä ja -tulkintoja ja yhtä vaikeaa, oli ammattilainen tai ei. Tunnustan itsekin, että käytän joskus kryptistä kieltä tai en huomioi tarpeeksi, että vastaanottaja ei ole varustettu yhtä kiemuraisella ajatustenjuoksulla kuin minä. Olen mestari luomaan aasinsiltoja asioiden välille, joissa niitä ei oikeasti ole (muuta kuin minun päässäni). Ihmettelen vain joskus, miten näin kiharaisesta päästä voi kasvaa piikkisuoraa tukkaa?

Mutta pääasia, että asia selvisi, eikä minun tarvitse enää miettiä, miksi äiti sanoi niin.

Tähän lainaan aasinsilallalla emeritusprofessori Osmo A. Wiion lakeja, jotka ovat edelleen tosia, vaikka nämä ovat luotu vuosia sitten laatuvuosikertana 1976.

1. Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.


2. Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.


3. On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.


4. Mitä enemmän viestitään, sitä huonommin viestintä onnistuu.


5. Joukkoviestinnässä ei ole tärkeää se, miten asiat ovat, vaan se, miten ne näyttävän olevan.


6. Uutisen tärkeys on verrannollinen sen etäisyyden neliöön.


7. Mitä tärkeämmästä tilanteesta on kysymys, sitä todennäköisimmin unohdat olennaisen asian, jonka muistit hetki sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!