perjantai 24. elokuuta 2012

Äiti, kadotitko itsesi?

Joskus tuntuu, että olen sairastunut äitiyteen. Että naiseuteni on hautautunut äitiyden kuoren alle. Se näkyy mm. seuraavilla oiremuodoilla:

1. Shoppailu
Ostan vaatteita ja tavaroita lapselle, mutta milloin viimeksi ostin vaatteita tai jotakin muuta itselleni? Tosin tunnustan, että ostin töihinpaluuta varten uusia vaatteita. Pakko, ei sinne voi verkkareissa/ äitiysvaatteissa mennä. Mutta tuota ennen en ostanut uusia vaatteita itselleni kuin... raskausaikana. Jo oli aikakin!

2. Kuulumiset
Kun minulta kysytään, mitä kuuluu, alan vastauksen: "meille kuuluu hyvää". Kysyjä on todennäköisesti kiinnostunut siitä, mitä MINULLE kuuluu, mutta unohdan itseni ja vastaan perheemme kuulumisilla. Etenkin, jos lapsukainen on tehnyt jotakin eriskummallista/ uutta/ mielenkiintoista viime aikoina. Mahtaa olla rasittavaa.

3. Harrastukset
Meidän perhe... Siis minä harrastan.... öö, tuota. Harrastan blogin pitämistä ja niiden lukemista, kirjojen lukemista (just joo, en edes muista viimeksi luetun opuksen nimeä) ja liikuntaa (väljässä merkityksessä). Onpa mahtavan kiinnostavat harrastukset.

Aina välillä mietin, millaisen naisen mallin haluan lapselleni antaa. Sellaisenko, joka on aina valmis uhrautumaan, unohtaa itsensä ja oman hyvinvointinsa? Sellaisenko, joka elää vain muiden ehdoilla? Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen äiti on mielestäni paras roolimalli, jonka voin tyttärelleni antaa.

8 kommenttia:

  1. Minulla meni se ensimmäinen vuosi täysin siinä äitimoodissa, olin täydellisessä symbioosissa tytön kanssa. Vuoden jälkeen rupesi kummasti muutkin asiat kiinnostamaan, samalla kun arki helpottui ja asiat rullasi. Olen tosin huomannut että vähään sitä nykyään tyytyy, mutta siltikin haluan pitää oman itseni siinä äitiyden rinnalla. Siten toimii kaikki paremmin, itsetunto, parisuhde, suhde lapsiin jne. Uhrautuva tosin olen, ja tulen aina olemaan, mutta en oman hyvinvoinnin kustannuksella. Olen nähnyt sellaisen äitityypin eikä se pidemmän päälle ole kauhean kannattavaa ;) (tämä vain minun mielipiteeni).

    Ostin tänään itselleni mekon JA tytölle muutaman vaatteen ;) Okei, rahallisesti ei kaikista fiksuinta, mitta tulipas hyvä fiilis!

    Ja hyvä kirjoitus muuten! Löytäisimmepä me kaikki sellaisen hyvän, itseämme tyydyttävän kultaisen keskitien ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Ada. Komppaan sinua täysin! Ja kiitos palautteesta :-)

      Poista
  2. Kiitos taas kivasta postauksesta. Pisti itsensä taas miettimään, että voisi muistaa välillä myös ihan vain oman navansa. Tänäänkin kävin ystävän kanssa kaupungilla, niin mukaanhan tuli vain lapsille jotain pientä - itselleen ei raaski ostaa. Kuulumiset ovat niitä lasten kuulumisia - sillä nehän vaikuttavat aina omaankin oloon, eikä omaa harrastusta ole - kun ei kerkeä. Nyt kyllä tämän vauvavuoden loppumetreillä alkaa muistamaan niitä itseään kiinnostavia asioita, joista toivottavasti voi taas kohta pitää paremmin kiinni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^Sama täällä, Eevi. Kummasti sitä saa uutta virtaa, kun muistaa välillä itseäänkin. Oli se tapa mikä tahansa.

      Poista
  3. Tunnistan hyvin itseni tuosta tekstistäsi. Mutta en ahdistu äiti-vauva-symbioosista, vaan ajattelen tämän olevan ohimenevää. Esikoisen ollessa kyseessä on mielestäni ihan luonnollista, että lapseensa ja uudenlaiseen arkeen uppoutuu täysillä (ainakin, jos on hurahtelemiseen taipuvainen tyyppi. Kaikki eivät ole). Sitten, jos en pääse tästä irti, kun lapsi on vanhempi, alan huolestua ;)
    Uskon, että se oma minä (mitä ikinä se tarkoittaakaan) säilyy äitiyden ohella ja minuus hakee nyt uutta muotoaan tämän kaiken mullistavan elämänvaiheen keskellä.
    Välillä toki kyllästyn puhumaan vauvaa - ja turhaudun siihen, etten keksi mitään muuta puhuttavaa! Ja kyllähän sen tiedostaa olevansa varmaan vähän tylsää seuraa - hieman kuten aikoinaan armeijassa olevat pojat, jotka eivät osanneet _mistään_ muusta puhuakaan ;)

    VastaaPoista
  4. Myös minä tunnistan itseni tästä aivan täysin.. Onkin ollut jo mielessä tovi kirjoittaa postaus ihan samaisesta aiheesta. Mutta kuulemma tällaisia me äidit kai ollaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Hanna! Onhan se ihan normaalia, että uuteen elämäntilanteeseen uppoutuu kaikkinensaan. Mutta kunhan sinne ei huku eikä jämähdä, vaan muistaa, että on sitä muutakin elämää kuin vain vauva-äiti -symbioosi. :-)

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!