Pidä huolta

Keväällä osallistui Ipanaisen Annin organisoimaan Blogimutsit-haasteeseen. Oli todella kiva tutustua uusiin blogeihin, ja saada sitä kautta pintaraapaisu toisten äitien ja lasten elämään.

Projektin organisoinut Anni lähetti viime viikolla kirjeen, jonka mukana tuli kiva huulirasvarasia (joka tosin tulehtuneilla sormilla on lähes mahdotonta saada auki), pientä suumakeaa, Donald Russelin "lastenkasvatusohjeen" sekä Annin kirjeen. Minua on puhutellut Annin kirjeessä "ota aikaa itsellesi" lause toistuvasti kirjeen saapumista seuraavina päivinä.

Aloin miettiä, mitä olen tehnyt oman jaksamiseni ja hyvinvointini eteen Ainon syntymän jälkeen? Tunnustan, aika vähän. Etenkin keväällä, kolme kuukautta kestäneen lapsosen lenssuputken aikana olin tosi kovilla. Silloin jaksoin vain ajattelumallilla "jaksa vielä yksi päivä".

Työkaverini kysyi minua taannoin personal trainer -kaveriksi. Tarjous kuulosti enemmän kuin hyvältä (etenkin, kun katson alaspäin, tuossa keskivartalolla ja ah, muutenkin leveissä reisissä riittäisi kavennettavaa), mutta. Kun laskin yhtälöä töihinpaluu + päivähoidon aloitus + arjen pyörittäminen + miehen tunnin työmatka suuntaansa (+kelivara), laskin, että tähän yhtälöön ei vielä mikään personal trainer, saati sitten aktiivinen treenaaminen mahdu. Se edellyttää, että olemme saaneet tuon kolmannen asteen yhtälön toimimaan siten, että käppyrä näyttää olevan enemmän plussan kuin miinuksen puolella.

Mutta miten pidän omasta itsestäni ja jaksamisestani huolta?

• Pidän itselleni kerran kuussa kauneusillan tyttösen mentyä nukkumaan. Laitan kasvonaamion, värjään kulmat ja teen jalkahoidon. Ainakin kuvittelen näkeväni kylppärin peilissä tämän jälkeen freesimmän mamman.
• Nyt työn alla oleva vanhojen huonekalujen entisöinti on ihanaa. Se on hommaa, jota voin tehdä ihan itsekseni kerrostalomme askarteluhuoneessa. Ilman keskeytyksiä. Vain minä, hiomapaperi, sivellin, maali ja minä. Ajatukset lentävät ja pitkästä aikaa annan tilaa ajatuksen lentää ja unelmien kasvaa. Lisäksi näen konkreettisesti työni tuloksen (jota en taas jatkossa näe niin selvästi, kun palaan töihin).
• Nautin ruuanlaitosta. Silloin erityisesti, kun saan tehdä sitä rauhassa, uusia makuja ja reseptejä kokeillen. 
• Liikunnalle minun on pakko pyhittää enemmän aikaa jatkossa. Olin taannoin endorfiinikoukussa ja se on aika mahtava olotila, kun tuntee antaneensa kaikkensa. Selässäni oleva välilevynpullistuma estää tiettyjen lajien harrastamisen, mutta ei kaikkia. 
• Jatkossa järjestämme kahdenkeskistä aikaa Isämiehen kanssa kerran kuussa. Isoäidit ottavat tyttösen enemmän kuin mielellään hoiviinsa ja me voimme nauttia erilaisista kahdenkeskisistä menoista ja aktiviteeteista kahden kesken.

Anni haastoi tekemään blogilupauksen. Minäpä teen. Liikun yksin tavalla tai toisella kerran - kaksi viikossa. Määrä kuulostaa pieneltä, mutta kun ottaa huomioon, että minulla on kroonista kremppaa siellä sun täällä, selkä on mäsänä ja on perhearki pyöritettävä, minusta pari kertaa viikossa on jo ihan hyvä aloitus.

Miten sinä pidät huolta itsestäsi ja jaksamisestasi? Mikä saa sinut voimaan hyvin?