Älä koskaan ikinä

Viime aikoina radiossa on soinut jonkun jenkkiartistin biisi, jossa lauletaan "don't ever change" ja kotimaisella kentällä Egotrippi on laulanut hittibiisissään "Älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot, hei älä koskaan ikinä muutu, kun täällä on jo liikaa sellaisia jotka tekevät niin".

Lauluissa todennäköisesti tarkoitetaan sitä, että laulun kohteen pitäisi pitää kiinni niistä hyvistä, ihanista ja kauniista piirteistään. Joo, bueno, mutta mun korvaan nuo sanat kuulostavat siltä, ettei tyyppi saisi koskaan kasvaa ja kehittyä. Itse ajattelen, että suhteessa kuin suhteessa pitää antaa tilaa toisen kasvulle ja kehitykselle. Toki, jos ollaan pahasti menossa metsähallituksen puolelle, on ihan asiallista ystävien/ parisuhdekumppanin huomauttaa asiasta. Mutta jos puhutaan terveestä oman itsen kehittämisestä/ kehittymisestä, se kuuluu olennaisena osana ihmiselämään.

Itse sellaisessa parisuhteessa eläneenä, jossa kaikki kasvu ja kehittyminen koettiin uhaksi, koen kaikenlaisen rajoittamisen edelleen ahdistavana. Onneksi Isämies ei ole koskaan sanoilla tai teoilla viitannutkaan mihinkään sellaiseen. Väistämättä pitkässä suhteessa tulee aikoja, jolloin etsii enemmän itseään ja omaa suuntaansa. Niin ihmisenä kuin ammattilaisenakin. Mammaloman aikana on hyvä miettiä oman elämänsä suuntaa. Minne minä haluan mennä, mitä haluan tehdä, mikä tekee minut onnelliseksi?

Itse olen halunnut antaa Isämiehelle tilaa, kehottanut käymään kavereiden kanssa jossakin, mutta en saa häntä lähtemään minnekään. Itse kannan huonoa omatuntoa siitä, että minä pääsen aika vapaasti menemään esim. kaveritapaamisiin ilta-aikaan. Isämies ymmärtää, että hetken päästä en noin vain pääse pienen kanssa menemään niin vapaasti kuin nyt ja antaa siksi minun mennä. Mutta kun siitä seuraa minulle henkinen morkkis. Kun hän sai tarjouksen töistä ottaa vastaan eräs haasteellisempi asia vastuulleen, ei tullut mieleenikään sanoa, ettei käy. Olin onnellinen hänen puolestaan, että hän saa uusia haasteita ja pääsee kasvamaan, vaikkakin se tarkoittaa aina silloin tällöin yksinhuoltajaviikkoja miehen reissatessa työn myötä toisella mantereella.

Ihmisen muuttuminen ja ylipäänsä muutoksen tarpeellisuus herättää aina runsaasti mielipiteitä. Toisille muuttuminen on helppoa, toisille mahdotonta, toisilla sellainen ei käy edes mielessä. Ketään toista ei voi muuttaa, ja turha edes yrittääkään. Itse olen tosi iloinen omasta muuttumisestani, jota olen tehnyt vuodesta 2005 lähtien. Ennen isoa elämänmuutosta olin aika erilainen kuin nyt. Toimin laskuämpärinä ystävieni huolille, saamatta itse tukea, kun sitä tarvitsin. Lakaisin omat tarpeeni ja huonot tunteeni aina maton alle, nielin kaikki pahat sanat ja olin taatusti onnettomampi ihminen kuin nyt.

Se oikea minä alkoi kaivautua esiin vasta sen jälkeen, kun aloitin tutkimusmatkan itseeni, elämäni suurimman kriisin jälkeen. Ja vaikka kriisi sillä hetkellä oli kauheinta mitä minulle oli tapahtunut, se oli lopulta myös hienointa, mitä olen ikinä voinut käydä läpi. Kriisi käynnisti pitkään sisälläni muhineen muutoksen ja kriisi, jonka keskellä tunsin kaikkien elämäni värien kadonneen, saikin ne elämään entistä monipuolisempina ja syvempinä. Uskon, että olen varmasti "riittävän hyvä" jo nyt, mutta en koskaan niin valmis, ettenkö voisi muuttua vielä lisää ja aina vain parempaan suuntaan.

Ja kliseiseksi erosyyksi sanotaan: "kasvoimme erillemme". Miksei ikinä sanota pitkään yhdessä pysyneistä: "kasvoimme tiiviimmin yhteen"? Juha Tapio on taas kerran onnistunut sanoituksissaan kappaleessa Kaksi puuta:

"Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään

Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan".

Kauniisti kuvattuna se, mitä haluan Isämiehen ja minun väliseltä parisuhteelta. Antaa tarpeeksi tilaa toiselle kasvaa ja kehittyä, mutta samalla juurtua yhä vahvemmin parisuhteeseen. <3