Kaksivee neuvola

Tänään oli Ainon kaksivuotisneuvola. Kun oikea synttäripäivä on kesäkuun viimeisenä päivänä, on tasavuotisneuvola aina elokuussa. Eipä mitään, pääasia, että on.

Neuvolassa kaikki oli hyvin. Vähän mietin etukäteen, miten neuvolassa mahtaa mennä, kun aamu oli aika tyypillinen uhma-aamu ja joka ikisestä asiasta piti vängätä. Kun pääsimme neuvolaan, muuttui ääni kellossa ja tyttö oli itse päivänsäde. Puntarille tyttö ei olisi millään halunnut kiivetä, mutta kun äiti kiipesi ensin (ja kauhistui sen lukemaa), neuvolatäti meni kauemmaksi ja sai pitää äitiä noustessa kädestä kiinni, luonnistui se vihdoin. Sama juttu pituusmittauksen kanssa. Mitoiksi saatiin 86cm ja 12kg eli hienosti on Aino kirinyt syntymänsä -20 käyrältä ikätoveriensa mitoille. Kyllä se on on huomannutkin, että kasvua on tullut, kun ei tämän mahan kanssa Ainon kantaminen ole enää kovin miellyttävää ja monet housut ovat alkaneet käydä puntista liian lyhyiksi.

Aino on kova puhumaan. Siitä huomautti pilke silmäkulmassa terkkakin. Juu, joskus toivoisin, että pieni papupata olisi edes minuutin hiljaa. Ei vaan, mahtavaahan se on, että on lapsen kanssa yhteinen väline, jolla kommunikoida. Osa kiukkukohtauksistakin on taatusti (Luojan kiitos!) jäänyt välistä, kun ymmärrän, mitä hän yrittää sanoa. Parhaimmillaan suusta tulee seitsemän-kahdeksansanaisia lauseita, jossa myös taivutukset ovat oikein (älä ota, mummin auto rikki, pitää mennä bussilla). Hän on myös on kova laulamaan (joskin neuvolassa ujosteli, eikä lauraa lurauttanutkaan). Päivittäin saammekin kuulla
erilaisia tytsyn omakeksimiä sanoituksia iloisina rallatuksina (esim. "tuiki tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen, korkealta katsot vaan, katsot alas maaUIMALAAN).

Sen sijaan motorisilta taidoiltaan Aino ei ole aivan ikätoveriensa tasolla. Syöminen, piirtäminen sun muut sujuvat (pääosin vasemmalla kädellä), mutta tasapaino voisi olla parempi. Uskon, että siihen on apua taaperouinnista ja potkupyörästä. Ajattelimme etsiä Ainolle taaperojumppapaikan vuoden päästä. Terkka ei ollut kuitenkaan asiasta tippaakaan huolissaan.

Jokin aika sitten huomasin, että tytöllä on hyvä muisti. Myös joitain kaukaisia tapahtumiakin saattaa muistaa ja ottaa yhtäkkiä puheeksi. Olin aivan ihmeissäni. "Minulle tuli mummin autossa paha olo." (Kävimme kesäkuussa sukutilallamme, jonne vie mutkainen ja kuoppainen hiekkatie. Ainolle tuli autossa paha olla, ja lopulta hän oksensi.)

Aino osaa auttaa jo pukemisessa. Sukat osataan kiskoa jaloista ja housutkin varmaan menisivät nilkkoihin, mutta kestovaippapeppu on sen verran tanakka, että usein takapuolen kohdalla tarvitaan vanhemman apua. Vetoketjun avaaminen ja sulkeminen onnistuu, samoin takin ja kenkien riisuminen sekä hatun päähän laitto. "Minä itse" on paljon käytössä, vaikkei taitoa vielä olisikaan.

Unet meillä sujuvat edelleen vallan mallikkaasti. Aino pyytää itse nukkumaan, sekä päiväunille että yöksi. Keskimäärin unta vedellään yöaikaan kymmenen tuntia ja päivällä tunti. Jos unta tulee päivällä enemmän tai vähemmän kuin tunti, menee ilta hulinaksi.

Pottailu on meillä edelleen haaste. Olen kuullut väitteen, että tyttölapset inhoavat märkiä alushousuja, joten vaippa vaan pois ja pikkarit jalkaan. Kun pissa tulee pitkin reisiä, niin kyllä se potta alkaa kiinnostaa. Juu, ei haittaa meidän neitiä. "Ei haittaa, isi siivoaa", kuuluu iloinen kalkatus, kun pissa valuu pitkin reisiä. Anoppi osti Ainolle pottakirjankin. No, "Prinsessa Paula tekee pissan pottaan, minä en", kuvastaa aika hyvin taaperomme vahvaa tahtoa ja huumorintajua. Olemme kokeilleet harkkahousuja, pikkareita, erilaista pottaa, pienennysrengasta, pottatarraa, lahjomista (maissinaksuilla), potattamista ennen ja jälkeen ruokailujen (joka päivä), mutta ei. Kyllä kai se jossakin välissä tulee. Toivoa sopii.