lauantai 3. elokuuta 2013

Neuvolakuulumisia 34+3

Kävin eilen neuvolassa. Olin sekoillut ajoissa ja ja olin melkein puoli tuntia etuajassa. Terkka oli kuitenkin vapaana ja otti heti vastaan.

Neuvolassa kaikki oli ok. Painoa on tullut jonkin verran, mutta johtunee parin viime viikon aikana tulleista turvotuksista ainakin osa, näin terveydenhoitajakin totesi, kun näki varpaani ja sormeni. Pettymyksekseni hemoglobiini on edelleen vain 107, eli pitää jatkaa raudan syömistä. Minä kun toivoin, että tuplaraudan syömisestä olisi ollut jotakin apua.

Sf-mitta menee reippaasti yläkäyrän yli, ollen nyt 35cm. Terveydenhoitajan mielestä lapsivettä on kuitenkin normaalisti ja sanoi, että on "hyvät geenit, kun ei ole tullut yhtäkään raskausarpea". No, ei vielä. Ehtiihän niitä vielä tulla.

Sydänkokeista sain vain kuulla "kaikki normaalia, ei tarvetta tarkemmille selvittelyille". Eli kuten arvasinkin. Vatsanympärys on nyt sama kuin Ainon syntymäviikolla. Saa nähdä, mihin mittoihin tämä pallo vielä ehtiikään kasvaa. Edelleen masussa majaillaan raivotarjonnassa, joten nyt odottaa sitten synnytystapa-arvio rv:lla 37. Pitää sitä ennen käydä labrassa, kun sain sektion jälkeen verta, ja joidenkin vasta-aineiden takia pitää käydä nyt vielä labrakokeessa.

Seuraava neuvola on vasta viikkoa ennen LA:a, mutta jotenkin musta tuntuu, että en ehdi käydä siellä. Että Myttynen tahtoo navan tälle puolen ennen tuota. Mulla on sellainen kutina, että tämä syntyy tämän kuukauden aikana. Ensi lauantaina on Ainon syntymäviikot, sen jälkeen alan varmaan jokotella "oletko jo tulossa?".

2 kommenttia:

  1. Jännittäviä viikkoja :) onneksi kaikki on hyvin ja lapsi on viihtynyt pääalaspäin toistaiseksi. Ehkäpä hän on jo lähtöä suunnittelemassa tai sitten päättänyt pysyä lämpimässä kohdussa häätöön asti - jännää, jännää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Sini. Se jää nähtäväksi, miten kauan hän mahtaa yksiössään viihtyä. Itse toivon, että malttaisi luopua ahtaaksi käyvästä kodistaan tämän kuun aikana, mutta sen näyttää vain aika.

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!