Sen olen jo tämän vajaan kymmenen kuukauden aikana oppinut, että äidin huolen määrä on vakio. Kohde vain vaihtelee.
Aino on nyt sairastanut kohta kolmisen kuukautta. Räkätauti toisensa perään on ollut neidin vaivana, ja siinä samassa on äitikin saanut tartuntoja. Ei siinä lenssuilussa muuta, mutta neiti on saman ajan syönyt tosi huonosti. Tänään sitten repesin, kun eräs toinen äiti mammapalstalla valitti, kuinka tytär ei ollut syönyt MUUTAMAAN PÄIVÄÄN. Ärähdin, että muutama päivä on lyhyt aika verrattuna kahteentoista viikkoon.
Ensin epäilimme, että tukkoinen nenä karkotti ruokahalut. Sitten laitoimme syyn pullottavien ikenien piikkiin. Mutta kun hampaita ei ole vieläkään näkynyt, tuokin syy piti hylätä. Sittemmin olemme huomanneet, että tyttönen on kiinnostunut kaikesta muusta enemmän kuin syömisestä. Onneksi sentään maito maistuu. Parin viime päivän saldo on ollut syömisten osalta todella onneton. Vai mitä sanotte kolmesta palasta rieskaa, kahdesta omatekoisesta lihapullasta, kahdesta kukinnollisesta kukkakaalia ja desistä puuroa? Myöskään se ei lohduta, että muut äidit kertovat lapsensa olevan samanlainen.
Olen yrittänyt olla stressaamatta syömisistä, mutta tosi vaikeaa se on. Kun muutenkin saamme kuulla, kuinka tyttö on pieni ikäisekseen ja edellisessä, 8kk neuvolassakin tuli vain haukkuja kasvusta. Milläs saat tuonikäisen syömään enemmän? Kun toinen ei avaa edes suutaan. No, ensi viikolla käymme neuvolassa juttelemassa vasta-alkajaterkamme kanssa syömisongelmista ja ottamaan tuoreet mitat. En usko, että vastavalmistuneella terkallamme on mitään kikkakolmosia meidän avuksemme, mutta sittenpä nähdään, onko tyttö saanut kartutettua lisäsenttejä ja -grammoja sitten kahdeksankuukautisneuvolan. Aika auttaa tähänkin, mutta malttamattomalla luonteellani haluaisin tyttösen syövän jo huomenna edes vähän enemmän. Tai pian ihana kampaajani saa tehdä ihmeitä harmaiden karkottamiseksi.
Symppaan tätä(kin). Kommentoin vain toooodella harvoin, en siis oikeastaan ollenkaan, missään.
VastaaPoistaMeillä auttoi (inhoan tätä aloitusta, mutta kerron kuitenkin..) ruokailujen välien pidentäminen, niin rajulta kuin se saattaa kuulostaakin. Inhosin ruokapöydässä tappelemista viisi kertaa päivässä, joten meillä on siirrytty 3-4 kertaan päivässä syömiseen. Helmi tosin Ainosta poiketen nukkuu nykyään tosi hyvän mittaisia päikkäreitä, sen on ulkoilu saanut aikaan (eilen unta palloon 3h, ei toisia päikkäreitä ollenkaan). Kolmekin kertaa päivässä syöttämällä ollaan saatu uppoamaan ihan ihmisen kokoisia annoksia; desi puuroa, isoa Hipp-purkkia ruokaa, kokonaisia purkkeja hedelmäsoseita vielä puuron päällekin. Myös ruoasta on toki tehty tuhdimpaa. Esimerkiksi Hippiltä löytyy mielettömän hyvänmakuinen täysjyvähedelmäsose purkissa. Siinä on kuitua ja se pitää nälkää normipersikkasosetta paremmin. Puuro tehdään korvikkeen sijaan iltavelliin. Meillä sormiruokaillessa kovaksi jutuksi pinsettiotteen harjoittamisessa on todettu myös Talk-murut, joissa on yli 20% kuitua. Niissä on myös maissinaksuja enemmän energiaa. Suosittelen - elleivät jo ole tuttuja. :)
Me saatiin myös aloittaa neuvolan ehdotuksesta 9kk iässä hapanmaitotuotteet, ja et ikinä arvaa, VIILI nousi ihan megasuosiksi. Siis maustamaton viili! Sitä menee purkillinen! Pikkaisen vetää hiljaiseksi kun normaalisti ei meinaa upota mangojogurttisoseetkaan.
Meilläkin hampaita tehtiin tosi pitkään, mutta niitä tuli sitten kaksi kerralla. Neuvolassa sanottiin 4kk ensimmäisten puhkeamista ennen, että ovat pinnassa, puhkeavat ihan koska tahansa. Mutta kun ne oli tehty, myös ruoka alkoi maistumaan aavistuksen paremmin. Ja unikin alkoi taas tulla.
Teillä on päällä tosi rankka kausi siellä flunssineen ja syömisdilemmoineen. Voimahali!
Kiitos Sascia kommentistasi!
VastaaPoistaTalk-muruja on kokeiltu, samoin lähes kaikkea muutakin. Hapanmaitotuotteita emme ole vielä kokeilleet, mutta laitanpa nekin testilistalle.
Me siirryimme noin kuukausi sitten neljään ruokakertaan. Ruokaa meni silloin ihan ok määriä, etenkin jos vertaa ruuan nykymenekkiin.
Ei pitäisi sanoa tätä (ääneen), mutta lasken päiviä, että pääsen töihin ja mies saa vuorostaan tapella känkkäilevän eroahdistuslaisen ruokalakkoilijan kanssa. Mun hermo alkaa olla täysi. Etenkin nyt, kun on itsekin (taas) kipeänä.