Aiemmin kirjoitin lemppariblogeistani. Usein saan noista blogeista ostohimotuksia. Aiemmin varsinkin Sannin ja Virven suositukset saivat minut shoppailemaan kosmetiikkaa. Vauvan saatuani höpsähdin täysin NaamaKirjan lastenvaatekirppiksiin. Kunnes järkevä ja ihana mieheni kysyi, tarvitseeko Aino enää uusia vaatteita. Tällöin pysähdyin miettimään. Mieheni sanoi asiasta kauniisti, ei rähjäten, kuten olisi voinut tehdä. Tuo tapa puhua asiasta puhutteli minua ja pysähdyin oikeasti kuuntelemaan. Sitten kurkkasin Ainon vaatelaatikkoon ja totesin, että juu, kahden seuraavan vaatekoon kiintiö on jo täynnä. Sen jälkeen olen hyvillä mielin selannut kirppiksiä ostamatta yhden ainokaista vaatetta. Mutta, kun kuulin Sascian hehkuttavan NaamaKirjassa Seppälän uusia vaatteita, joita myös Kottarainenkin kehui postauksessaan, oli minunkin kotiutettava tuo ihana marimekkoraitainen mekko. Etenkin, kun kaupassa oli tasan yksi kappale enää oikeaa kokoa jäljellä. (seliseli :-)
Hipelöin kaupassa tavaroita, kokeilen ja sovitan, mietin. Sitten vien tavaran takaisin hyllyyn. Samaa tapahtuu netissä. Kerään ihania tuotteita ostoskoriin, mutta en kuitenkaan tee tilausta loppuun asti. Suljen selaimen ennen verkkopankkiin päätymistä. Olen todennut, että maailmassa on satoja, tuhansia ihania asioita. Ne saavat olla olemassa, eikä minun tarvitse niitä omistaa. Onneni syntyy jostakin aivan muusta kuin uusien tuotteiden tai asioiden saamisesta.
Aika ajoin palaan huokailemaan Design Shopin tai Marimekon tai jonkun muun kauniin nettikaupan valikoimia. Mutta minulle riittää tuo. Olen alkanut kerätä ihania juttuja Pinterestiin, jossa voin niitä kuolata lähtemättä mukavalta kotisohvalta minnekään. Minulle riittää, että saan katsella ja ihailla kauniita asioita. En tarvitse niitä omaksi. Toivon pystyväni opettamaan tämän saman asenteen myös lapselleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!