lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kokoontumisajot messukeskuksessa

Kävin eilen Lapsimessuilla messukeskuksessa. Kun odottelin seuralaistani, ihanaa Sasciaa, totesin, että tein ihan fiksusti, kun jätin känkkäränkkä-neidin mummin huomaan. Sen verran ahdasta vaunuviidakossa oli. Tosin uskon, että ajoituksemme oli paras mahdollinen eli heti perjantaina aamusta. Viikonloppuna edes minun rohkeuteni ei riitä moiseen tapahtumaan änkeytymiseen.

Sinänsä mielenkiintoinen tapahtuma, mutta. Itse en maksaisi viittätoista euroa, että pääsen hypistelemään viime vuoden vaatevalmistajien kuoseja alehintaan, kokeilemaan maatuvia Muumi-vaippoja tai nauttimaan kaksi teelusikallista uudistunutta Muksu-puuroa. Kun luennoissakaan ei ollut mitän suurta kolahduttavaa. Uskon, että alle parivuotias ei juuri messuista saa mitään irti.

Sinänsä ymmärrän, että kun messukeskuksen tilavuokrat ovat aika tähtitieteellisiä, ainakin pienille toimijoille, että osa jättää messut väliin. Melkein kävi sääliksi muutama pikkuputiikki, jonka "osasto" oli kahden neliön kokoinen. Muutama osasto, johon alunperin ajattelin tutustuvani, jäi välistä, mutta ei se harmita. Säästyivätpä nekin rahat, kun ei tullut ostettua mitään ylimääräistä

Aikaa messuilla hurahti kuitenkin neljä tuntia. Mutta niinhän erinomaisessa seurassa tuppaa tapahtumaan. Aika lentää, ja mies sai puhelimella hätyytellä muutamaan otteeseen syömään myöhäistä lounasta anoppilaan. Seura oli mitä parasta, puhe soljui kestovaipoista synnytykseen, mutsietiketistä syömispulmiin ja vaateaatoksista nukkumiseen. Bonuksena sain tavata kaksi lempimammabloggaajaani (Sascian lisäksi), Kottaraisen ja Oi mutsi mutsin, jotka yllättäen tunnistivat myös minut (vissiin kommentoin aika ahkerasti muiden blogeja :-). Eli olisi sitä voinut perjantaipäivän huonomminkin käyttää. Messulöydöt kuitenkin rajoittuivat tyttöselle tuotuun helistimeen ja hiuslakkaan. Miehen suureksi iloksi en ostanut yhden yhtä kestovaippaa, imua tai vaatetta, saati sitten sitä vähän kaivelemaan jäänytttä outlet-puolen laukkua, jota piiiitkäään hipelöin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!