Tuli eilen työkaverini kanssa koiralenkillä ollessa puheeksi läppä ja rumasti sanominen toiselle kanssakulkijalle. Kuinka helppoa onkaan yhdellä sanalla mitätöidä kaikki rumasti sanottu ja leimata vastapuoli huumorintajuttomaksi, herkkänahkaiseksi tosikoksi?
Minne ovat unohtuneet hyvät käytöstavat? Kuinka suoraan voi sanoa, ennen kuin loukkaa? Ja kumpi on oikeastaan pahempaa, laukoa rumasti suoraan päin pläsiä vai piikitellä ikävästi sivulauseessa? Pahinta on, jos aloittaa lauseen: Älä nyt suutu, mutta... Jos en ole muuta tästä elämästä oppinut, niin olen ainakin oppinut puhumaan minä-lauseilla, toista syyttämättä.
Pisimmälle tämä toisten kiusaaminen on mennyt netissä. Olen pöyristyneenä seurannut muutamien mammapalstojen menoa. Toisten ajattelumallit lytätään, toisia haukutaan idiooteiksi, kasvatuskyvyttömiksi, sosiaalipummeiksi (ja tässä nimittelyt sieltä lempeimmästä päästä). Miksi? Eikö meidän äitien ennemmin pitäisi toimia toisillemme vertaistukena? Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, jokaisella perheellä on oma tapansa elää. Niin kauan, kuin lapsia kasvatetaan terveellä järjellä, nämä saavat lepoa, ruokaa, rakkautta, läheisyyttä ja puhtaat vaipat ja vaatteet, kaikki on suurimmaksi osaksi kunnossa.
Kolikon kääntöpuolena, livenä ollaan tosi herkkänahkaisia. Jos toinen muotoilee sanomisensa huonosti, ollaan heti määkymässä "minua kiusataan". Ei se nyt ihan noinkaan mene. Aikuisten pitää kestää kritiikkiä. Sitä tulee väistämättä. Totta kai osuessaan arkkaan paikkaan, kritiikki sattuu. Mutta ainakin minulle ne suurimmat kasvunpaikat ovat tulleet nimen omaan kritiikistä oppimisesta.
Itseironiani eli läpän heitto itsestäni herättää myös kummastusta. Ei kai liene tavallista, että joku heittelee vakavalla naamalla armotonta läppää itsestään. Olen huomannut, että tähän on vaikea kanssakulkijoiden suhtautua. Uskaltaako naurahtaa, sanoa jotakin vai onko sittenkin parempi olla hiljaa, josko vaikka en heittänytkään asiaa läpällä ja sitten vedän metrisen palkokasvin hengityselimiini?
Itse pyrin olemaan suorasanainen, mutta yritän välttää toisten loukkaamista. Asioista pitää voida keskustella, mutta se, miten sanotaan, vaikuttaa vähintään puolet siihen, miten asia otetaan vastaan. Vaikka joskus puhun, ennen kuin ajattelen, pyrin kohtelemaan muita, niin kuin itse toivoisin tulevani kohdelluksi.
Harrastatko sinä itseironiaa? Kumpi on pahempaa, sanoa suoraan vai vinoilla sivulauseissa?
olet niin oikeassa siinä että ei toiselle voi sanoa mitä tahansa, ja sitten korvata lauseen merkitystä uudelleen pienellä sanalla, se oli vain läppää. ja onhan se eri asia jos tiedät että sut hyväksytään ja sitten letkautetaan jotakin, mut jos tiedät että oot niille vain ilmaa ja saat sitä kuittailua osakseks niin onhan siinä iso ero.
VastaaPoista