Sairaalasta lähtiessämme saimme ohjeeksi välttää tuttia ainakaan pariin ensimmäiseen kuukauteen, ettei keskosen (Aino syntyi rv:lla 35 + 4) herkkä imuote kärsi. Mehän teimme juuri niin, kuin sairaalassa opastettiin. Kuinkas muuten, esikoinen asialla. Muutaman kuukauden vanhana uskaltauduimme kokeilla tuttia. Meni pitkään, ennen kuin tyttönen hiffasi, että sitä voi imeä. Siitä tulikin uneen vaipumisen apuväline. Joskus öisinkin heräsin siihen, kun sivuvaunu-pinniksestä kuului imuääniä.
Sitten se iski. Tämä megalomaaninen lenssu, joka vaivaa vieläkin. Aino yskii ja oma pääni on räjähtää, lenssulääkkeistä huolimatta. Mutta siis lenssu iski, ja se veti tytön niin tukkoon, ettei imemisestä tullut mitään. Siihen jäi tutti. Vaikka tukkoisuus onkin parantunut, Aino vieroitti itse itsensä tutista. Mutta lussutustarve unille mentäessä, se ei ole kadonnut minnekään. Unille mentäessä tyttösellä on lussutettavana unilampaansa ja paitani. Se on helpottanut myös eroahdistuslaisen nukkumaanlaittamista, kun kainaloon jää mammalta tuoksuva paita turvaksi.
Vaikka pinna on ollut viime viikkoina enemmän kuin kireällä, sydän sulaa ja ärtymys unohtuu, kun näen Ainon hymyilevän alaikenet paljastavaa hymyään aina minut nähdessään. Suu leviää korvasta korvaan ja ikenet vain vilkkuvat. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!