Linssilude ja blogi

Meidän tyttösestä on kuoriutunut armoton linssilude. Kun jossakin näkyy kamera, aloittaa hän armottoman show'n, ja kaikki muu unohtuu. Kasvoille piirtyy korvasta toiseen ulottuva hymy, pää menee kallelleen ja hän poseeraa. Jo nyt, vajaa yksitoistakuisena! Mielellämme me vanhemmat häntä kuvaammekin ja nopeasti laskettuna kuvia on nyt jo yli kaksi tuhatta. Tekeillä on valokuvakirja meille ja isoäideille Ainon ensimmäisestä vuodesta.

Miksi en sitten useammin julkaise kuvia täällä blogissa ja/tai fb:ssa? Ajattelen, että tyttö saa sitten aikanaan tehdä päätöksen, haluaako ylipäätään olla jossakin sosiaalisen median palvelussa mukana. En halua tyttäremme kasvoja esille blogiini kovin usein, etenkään sen jälkeen, kun luin ihanan Sascian blogista, että joku oli kopioinut hänen ja jonkun muun bloggarin kuvia omaan irc-galleriaansa. Sairasta!


Samalla mietin, miksi pidän tätä blogia? Kirjoittaminen on ollut minulle aina olennainen osa minua. Minun tapani purkaa ajatuksiani ja tunteitani. Lapsena pidin päiväkirjaa ja ne olivat suurimpia aarteitani. Taannoin löysin päiväkirjani vuodelta 1990 eli kahdeksannen luokan oppilaan sydämen salaisuuksien kirjan. Kun luin kirjoittamaani, samalla palasin tunnepuolella niihin päiviin. Ihastuksiin, koulujuttuihin ja harrastuksiin. Kirjoitin PALJON myös ennen avioeroani. Pohdin asioita, punnitsin vaihtoehtoja ja purin ahdistustani. Tällöin päiväkirjani siirtyi salasanan taakse blogiin. Kuinka tärkeää kirjoittaminen onkaan minulle ollut elämäni tärkeissä hetkissä.

Omasta blogista on tullut tärkeä harrastus ja viestintäkanava ja olenpa blogin kautta saanut uusia ystäviäkin. Luen päivittäin kymmeniä blogeja, elän tunteilla mukana suruissa ja iloissa, saan uusia ajatuksia, ideoita ja ostohimotuksia, ihmettelen ja ärsyynnynkin. En osaisi edes ajatella elämää ilman kirjoittamista ja bloggaamista - erityisen iloiseksi tulen aina, kun huomaan uuden kommentin saapuneen. Kiitän siis yhdessä ja erikseen kaikkia lukijoitani ja kommentoijia!