Viime päivinä parisuhteellisuus on puhuttanut. Ensin asiasta kirjoitti Minttu blogissaan. Sitten samainen aihe pulpahti pintaan kävelylenkillä mammakaverin kanssa.
Välillä ihmettelen, miten rakkaimpani sietää minua. Olen maailman kärsimättömin, lyhytpinnaisin ja välillä myös veemäisin nainen tällä pallolla. Hän jaksaa sietää oikkujani, ja omaa (onnekseni) lehmän hermot. Ja asiaa ei helpota yhtään, että lapsemme vaikuttaa perineen enemmän äitinsä kuin isänsä (vähemmän) viehättäviä luonteenpiirteitä.
Mikä tekee siipastani rakastettavan?
Tässä muutama lainaus hänelle kirjoittamastani ensimmäisen isänpäivän kirjeestä:
Iloitsen siitä, kun saan nähdä kasvoillasi koko tunteiden kirjon. En halua miestä, joka piilottaa kyyneleensä tai on kadottanut hymynsä. Rakastan tapaasi ottaa muut huomioon. Nämä ehkä joidenkin mielestä feminiinisiksi luokiteltavat ominaisuudet eivät mielestäni ole merkki heikkoudesta, vaan vain vastakohtia kovuudelle. Vahvuus on minulle rohkeutta, rohkeutta olla oma itsensä joka tilanteessa ja kykyä tehdä valintoja sydämellään. Se on uskallusta taistella arvojensa ja läheistensä puolesta, mutta kykyä osata myös vetäytyä, ymmärrystä siihen, ettei voittaja ole se, joka pitää itsestään eniten ääntä tai joka sanoo viimeisen sanan, vahvuutta on osata myös joustaa.
Rakastan sitä, miten seisot omilla jaloillasi. Olet sopivan itsevarma, etkä koe tarvetta pönkittää omaa egoasi sanoilla, teoilla tai materialla. Olet selvästi löytänyt itsesi ja ne asiat, jotka elämässä todella merkitsevät jotakin. Paitsi että olet löytänyt itsesi, sinulla on kuitenkin tahto kehittyä. Sinulla on tahto ja taito nähdä vastaantuleva mahdollisuutena, eikä uhkana nykyiselle tutulle ja turvalliselle. Kun lupaat jotakin, voin luottaa, että seisot sanojesi takana aina, ja ymmärrät rehellisyyden ja avoimuuden merkityksen.
Olet sosiaalinen ja tulet seurassa kuin seurassa toisten kanssa juttuun. Toisaalta et yritäkään pitää kaikista, eikä sinulla ole tarvettakaan saada kaikkia pitämään sinusta. Sinusta huokuu tasapaino, josta näkee jo kauas, että olet sinut itsesi ja ympäristösi kanssa. Et ole yhtään vähemmän mies ompelukoneen lankaa vaihtaessasi kuin porakonetta pidellessäsi. Ja jaksat hämmästyttävällä kärsivällisyydellä myös opettaa minua, jolle kaiken pitäisi olla heti valmista ja jonka pitäisi heti osata. Itse.
Tiedät, että olen kärsimättömänä huono sietämään hitautta, jahkailua, saamattomuutta ja epävarmuutta. Arvostankin kykyäsi tehdä päätöksiä, nopeaälyisyyttäsi, aloitteellisuuttasi, sanavalmiuttasi ja kykyäsi innostua. Vaikka olet perinteiselläkin tavalla erittäin älykäs, olet myös tunneälykäs. Tällä tarkoitan yhdistelmää, joka koostuu hyvästä tilannetajusta, halusta oppia ja kehittyä, yleissivistystyksestä ja hyvyydestä. Vaikka en ole yhtä älykäs kuin sinä, silti en koe rinnallasi, että löisit minua millään tavalla maahan, etkä muistuta millään tavalla omasta älykkyydestäsi. Vaikka olet älykäs, ei se tarkoita, että elämä rinnallasi olisi harmaata tai ankeaa. Sinussa on viisautta, jota on ihana ihailla. Älykkyyteesi yhdistyy loistavalla tavalla huumori, pilke silmäkulmassa, kyky löytää hauskuutta arjen keskellä, epäsovinnaisistakin tilanteista.
Toki siipassani on piirteitä, jotka saavat välillä minut raivon partaalle. Mutta se kertoo, että välitän rakastan. Mielestäni rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.
Mikä saa parisuhteen pelaamaan? Minun mielestäni kolme tärkeintä asiaa ovat kommunikaatio, kommunikaatio ja kommunikaatio. Ilman sitä mikään ei toimi. Se, että parisuhteessa voi olla oma itsensä ja silti toinen rakastaa. Se, että voi olla ja odottaa toisen olevan avoin ja rehellinen. Luottamus on kaiken perusta. Läheisyys. Yhteen pelaaminen ja yhteisen hyvän etsiminen. Se, että näkee haasteet mahdollisuuksina eikä kriiseinä. Ja järjestää kahdenkeskistä parisuhteen huoltoaikaa. Ja on yrittämättä muuttaa toista. Se, että ymmärtää, että toinen tekee asiat eri tavalla kuin minä itse, ja että se on ERILAINEN tapa tehdä asioita, ei parempi tai huonompi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo on ollut minulle iso oivallus.
Loppuun minua puhutellut kuva eräältä lempisivustoltani Facebookista:
Mikä tekee sinun puolisostasi rakastettavan?
Todella hyvin ja ihanasti olet tuon kirjeen miehellesi kirjoittanut! Sinulla on kirjoittamisen lahja, vautde.
VastaaPoistaMinä olen todella äkkipikainen, impulsiivinen, tulinen ja aivan kamala riidellessä. Mieheni varmaan ihmettelee, miten voi tälläinen nainen olla olemassa. Kiva kuulla, etten ole yksin.
Pakko nostaa miehelleni hattua, että hän jaksaa minua ja veemäisyyttäni. Vaikka arki kahden pienen lapsen kanssa onkin hikistä ja uuvuttavaa, niin olen siitä onnellinen, että mieheni silti tulee ja pussaa minua. Päivällä saatan kärttyillä ja heitellä tylsiä kommentteja ja silti tuo mies minua rakastaa.
Mieheni saattaa välillä olla hieman hitaanpuoleinen askareiden suhteen (on muuten hieman ärsyttävää), mutta kun hän saa jotakin päähänsä, niin johan alkaa tapahtumaan. Rakastan miestäni varsinkin hänen innostuksestaan pestä lattioita! :-D
Voin kertoa miehelleni aivan kaiken, eikä hän tuomitse minua. Kommunikaatio pelaa 99% ajasta, josta olen kiitollinen.
Ja tekeehän tuo aika hyvää ruokaakin, joka on hyvä, sillä minä olen yleensä vain tiellä keittiössä.
Tästä aiheesta täytyy varmasti tehdä aivan oma postauksensa, sillä eihän tähän saa puoliakaan haluamistani asioista. Tämä oli todella hyvä postaus, sillä tässähän kävi aivan tosissaan miettimään tuon aviomiehen hyviä puolia. Yleensä tulee mietittyä niitä huonoja puolia.. Täytyykin mennä heti kertomaan miehelle nämä listaamani asiat. Jospa siltä saisi vaikka pusun. :-)
Kiitos Eevi! Mä koen olevani kirjoittajana vielä raakile. Vaikka olen ammatiltani viestijä ja kirjoittaminen on ollut minulle aina SE tapa ilmaista itseäni, usein koen vaikeuksia saada teksti ulos päästä siinä muodossa, kuin olen sen tarkoittanut. Tuotakin kirjettä kirjoitin useampaan otteeseen parin viikon aikana. Perfektionisti kun haluaa aina vain viilata :-)
VastaaPoista