torstai 31. lokakuuta 2013

Uusia ja vanhoja suosikkeja

Nyt tämän blogin genre laajenee. Ajattelin esitellä seuraavaksi omia meikki- ja ihonhoitolemppareitani. Ihoni on vissiin aika tavallinen suomalainen nassu. T-alue rasvoittuu ja näppylöi, muualla on pintakuivuutta ja jopa couperosaa. Lisämausteensa antaa peruskalpea iho, joka ei rusketu juurikaan edes kesällä. Ja vielä mainostettakoon, että suhtaudun tuotteiden hypetykseen hyvinkin ennakkoluuloisesti, olkoonkin, että listalle on päässyt myös niitä hehkutettujakin. Kuvat lainattu netistä.

Lumenen CC-voide tekee helposti sen, mitä lakanankalpea iho toivoo. Peittää pahimmat epätasaisuudet ja luo illuusion tasaisemmasta ihosta. Plussaa sopivasta sävystä ja järkevästä hinnasta.
Garnier Roll-on Anti-cernes Anti-dark circles (ah, mikä sanahirviö) peittää kilometrin kokoisiksi paisuneet mustat silmänaluset. Suosittelen lämpimästi myös silmälaseja, niillä saa hyvin kätkettyä mustat rinkulat silmien alla. Roll-on on mukava iholla ja ah, kun se tuntuu tehokkaalta oltuaan yön jääkaapissa!

Joe Blascon Red Correcting Neutralizer peittää tehokkaasti poskien punoituksen. Ehdoton must couperosapunoitukselle.
Grimas on alunperin teatterimeikkien sarja. Sarjan meikkituotteet ovat todella pigmenttisiä. Itse suosin sarjan luomivärejä juuri runsaan pigmentin takia. Myös sarjan Make-up powder -puuteri on luottoystäväni. Purkit eivät teollisella ulkoasullaan hurmaa, mutta minulle on aina tärkeintä ollut se sisin eli miten tuote toimii. Tämä pitää puutereista ihoni pisimpään mattana ja iso purkki kestää oikeasti vuosikausia.

Yhdessä asiassa en säästä, se on täydellinen silmänrajaus eli Sensai Liquid Eyeliner. Rajauksen juju on se, että siinä on sivellinkärki, johon voi pumpata tuotetta lisää tarvittaessa toisen pään nappulasta. Sivellin on tarpeeksi ohut ja tarkka ohueen rajaukseen, mutta sillä on helppo tehdä myös vahvempia rajauksia. Plussaa siitä, että siveltimeen on mahdollisuus ostaa uusi mustepatruuna ensimmäisen tyhjennyttyä.

Ecotools-siveltimet ovat meikkisiveltimien aatelia. Ecotools-siveltimissä on ideana, että niitä valmistaessa suositaan kierrätettäviä materiaaleja (sivellinten metalliosa), niissä ei käytetä eläinkarvaa vaan synteettistä taklonia (eli ne sopivat myös vegaaneille) ja siveltimien varret on valmistettu bambusta. Kaikki siveltimien muoviosat ovat kierrätetystä muovista ja ja tuotteet ylipäätänsäkin ovat valmistettuja 95 prosenttisesti kierrätysmateriaaleista tai nopeasti uusiutuvista luonnonmateriaaleista. Ekologisuus yleensä maksaa, mutta ei tässä tapauksessa.

Ihonhoito
Kun Lumene meni lopettamaan puhdistusöljynsä valmistuksen, olen etsinyt tuotteelle korvaajaa. En ole valmis maksamaan hehkutetusta Sensain puhdistusöljystä viittäkymppiä, olkoonkin kuinka ihana tahansa. Kun törmäsin viimeksi Prismassa L'oreal Sublime Glow Sensational Cleansing Oiliin, olihan se pakko napata testiin (hintaa kun putelilla oli 7 - 8€). Tuote on ihan pätevä. Öljy irrottaa kasvoilta meikin ja valuu sitten valkoisena maitona viemäriin, kun sen kastaa vedellä. Tämän jälkeen on varsinaisen puhdistusaineen (ja kasvoveden vuoro)

Bats Mild-deodorantti on luottoystäväni, varsinkin kun tuppaan hikoilemaan herkästi. Bats-tuotteet eivät sisällä alkoholia, hajusteita, säilöntä- tai väriaineita, joten ne sopivat  hyvin allergikoille ja herkkäihoisille sekä liikuntaa harrastaville. Minulla Bats mild pitää kainalot raikkaina koko päivän. Tuoksuttomuus on minulle tärkeää. Lisäksi Bats kuivuu nopeasti, eikä jätä kainaloita tahmeiksi.

Näin perhevapaalla ei ole sijoittaa suuria summia kosmetiikkaan tai ihonhoitotuotteisiin. Siispä olen enemmän kuin iloinen, että myös markettien valikoimista löytyy järkevän hintaisia ja aidosti hyviä tuotteita. Jaksan hehkuttaa Pirkan Silmänalusvoidetta vielä parin vuoden käytön jälkeenkin. Tekee sen, mitä sy-voiteelta toivonkin ja hinta ei Pirkalle tuttuun tapaan päätä huimaa. Plussaa siitä, että voiteen saa napattua mukaan kauppareissulla unohtuneen maitopurkin hakureissulla.

Seuraavaa tuotetta on somen ihmeellisessä maailmassa hehkutettu maasta taivaaseen. Kun Annakin sitä meni hehkuttamaan, menin ja tilasin sen muiden tuotteiden kanssa Hyvinvoinnin tavaratalosta. Sanoin jo Annalle, että jos tuote osoittautuu itsellä sudeksi, hän saa putelin itselleen. Mutta kerrankin hehkutus osui oikeaan osoitteeseen. Voide on IHANA! Kukapa ei tahtoisi sivellä iholleen Pihlaja-karkilta tuoksuvaa voidetta, joka saa ihon tuntumaan sametilta??


Tunnustan, suhtaudun ristiriitaisesti myös Sophie-kirahviin. Onhan se söpö, mutta se ääni... Suhtauduin myös skeptisesti hehkutettuun Sophie le Girafe -ihonhoitosarjaan, jonka ulkoasua on ollut rustaamassa upea Aino. Sain Annalta sarjan Body Lotionin ja se on mahtava lastemme syksyisen ilman kuivattaman ihon hoidossa. Oivankin säärten karheus hävisi päivässä siveltyäni häntä muutamaan otteeseen vaipanvaihdon yhteydessä tällä ihmerasvalla. Voide imeytyy todella hyvin ja tuoksu on mieto (kuten lastentuotteelta voi odottaakin). Varmasti sivelen tätä myös omaan nahkaani, jahka saan tylsät aikuisten rasvat siveltyä jemmoista ensin pois.

Tässä muutamia suosikkejani. Oliko listalla tuttuja tuotteita? Mitkä ovat sinun lemppareitasi ihonhoidossa tai kosmetiikassa?

maanantai 28. lokakuuta 2013

Juhlitaan

Eilen juhlittiin perheen pienimpämme nimijuhlia. Täytyy sanoa, että yhdistelmä toipuva äiti, jolla on sekä keuhkoputken- että poskiontelontulehdus sekä juhlavalmistelut eivät ole paras mahdollinen. Mamma on edelleen melkoisen poikki viikonlopun valmisteluista ja juhlista, vaikka ihana leipoa pitkästä aikaa ja nähdä rakkaita ihmisiä.


Eilisestä jäi ihania muistoja. Paikalla olivat rakkaita, tärkeitä ihmisiä. Suureksi harmiksemme kahta perhettä jäätiin kemuista kaipaamaan, kun syksyn tautisaldo oli kaatanut porukkaa petiin. 

Tästä lähin poikaamme kutsutaan Oivaksi. Isämies keksi nimen jo raskausaikana. Kriteereinä oli, että nimi sopii Ainon kanssa yhteen ja samoin erikoisen sukunimemme kanssa. Minulla kesti vähän aikaa sulatella nimeä. Tiesinhän, että se on myös polkupyörämerkki. Mutta mitä kauemmin nimeä makustelin, sitä varmemmaksi tulin siitä, että se on sopiva nimi pojallemme. Kun näimme poikamme vastasyntyneenä, nimen sopivuus vahvistui. Nyt tuntuu ihanalta, että häntä voi puhutella omalla nimellään kaikkien kuullen. Me kun halusimme pitää nimen salaisuutena nimiäisiin asti. Toinen nimi tulee molempien puolten isovanhemmilta. Saimme nimestä positiivisia kommentteja ja poika on kuulemma nimensä "näköinen".

Kummitodistuksiin raapustettiin seuraavaa:
Aapo ja Tiina ovat Oivan kummeina luvanneet
tukea hänen vanhempiaan
Oivan kasvattamisessa
ennakkoluulottomaksi, rohkeaksi, 
valoisaksi, vastuuntuntoiseksi, ystävälliseksi
ja lähimmäiset huomioon ottavaksi ihmiseksi.

Kummien tehtävänä on opettaa Oivalle,
miten ympäristö otetaan huomioon,
kertoa, miten ahven tarraa koukkuun,
opastaa häntä tietokoneen valinnassa
ja kertoa paljastuksia isojen poikien ajatusmaailmasta
sekä

olla Oivan tukena,
kun maailma tuntuu olevan häntä vastaan,
antaa hänelle aikaansa ja kuunnella häntä 
ja neuvoa – silloin, kun hän neuvoja kaipaa.

Toinen kummipariskunta sai samanmoisen todistuksen, mutta kakkoskappale menee heidän todistuksessaan seuraavasti:
Sinin ja Petrin tehtävänä on kertoa Oivalle, 
miten järjestetään parhaat kemut,
opastaa leikkimökin portaiden korjaamisessa,
neuvoa, miten kasvatetaan naapuruston komein porkkana ja
opastaa, mikä ero on suppilovahverolla ja tatilla.

Kun juhlat olivat iltapäivällä, halusin kahvipöytään pääasiassa makeita herkkuja. Suolaiseksi palaksi valitsimme savulohi/ kylmäsavupaistikierteet. Niitä olisi mennyt enemmänkin. Helppoa ja hyvää.



Äitini ahkeroi vaaleansinisellä kuorrutuksella olevat pikkuleivät sekä lusikkaleivät (joiden tekoon oma hermoni ei riitä).

Kakun tilasimme valmiina Kakkugalleriasta. Mustaherukka-tummasuklaakakku oli suussa sulavaa, kuten Kakkugallerian herkut aina. Itse väkersin puolukka-mascarponetortun. Löytyipä pöydästä vielä tuulihattujakin. 



Iso kiitos kaikille läsnäolijoille! Erityiskiitos kummeille, äidilleni ahkeroinnista sekä Annalle ihanista valokuvista!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Väsy painaa

Kyllähän minä tiesin, että lapsiperheessä kärsitään kroonisesta univelasta. Aino nukkuu taaperoksi hyvin, keskimäärin kahdeksasta kuuteen. Parina yönä viikossa hänen huoneessaan pitää keskellä yötä käydä tämän nähtyä painajaista. Muutoin taapero ei vaadi yöllä huomiota, vaan nukkua tuhistaa omassa sängyssään aamuun asti. Eli meidän perheessä (ei ainakaan) vielä kärsitä sängystä karkaavasta ja/tai vanhempien sänkyyn tunkevasta taaperosta. Ruksi siis seinään.

Meillä se tosin edellyttää sitä, että vanhemmat nukkuvat, kun lapsi nukkuu. Eli nämä vanhemmat nipistävät oman aikansa minimiin ja menevät itsekin nukkumaan ennen puoli yhdeksän uutisia. Pakko. Ei puhettakaan mistään aikuisten ohjelmien katsomisesta, leffoista nyt puhumattakaan. Onneksi olemme iltaunista sorttia, joten aikaisin nukkumaan meno ei tunnu vaikealta. Se mahdollistaa sen, että touhutaaperon kanssa pääsee kohtuullisen täysjärkisenä ylös tarvittaessa kello viisi.

Mutta missä ikä näkyy, on yövalvomiset vauvan kanssa. Se, missä Ainon kanssa vielä jaksoin hyvinkin nousta yöllä parin tunnin välein häntä syöttämään, ja pärjäsin päivätkin ilman päiväunia, on tilanne nyt kahta vuotta vanhempana toinen. Nyt, kun takana on masuvaivaisen vauvan kanssa valvottu yö, olo muistuttaa elävää kuollutta.

Huokaisinkin Isämiehen lähtiessä töihin, että viimeistään onneksi kuolema kuittaa univelat, jos ei muuta. Perussairauteni fibromyalgia ei tykkää huonosti nukutuista öistä pätkääkään. Joka paikkaan kirjaimellisesti koskee, pää on hatara kuin huonosti kasattu linnunpesä. Joskus minun pitää erikseen tarkistaa, vaihdoinko vauvalle vaipan vai oliko se vain hyvä suunnitelma, joka jäi toteuttamatta. Tee jää jäähtymään mukiin, leivät puoliksi syötyinä lautaselle. Yhtä aikaa kuvottaa ja on jatkuva nälkä. Onneksi silmälasit peittävät syvimmät ja mustimmat silmäpussit, ja ihon lakananvalkeudelle löytyy pelastus väripurkista.

Kyllä tämä tästä. Toivon vain, että kuopuksesta tulee yhtä hyvin nukkuva taapero kuin esikoisesta. Ja sitä odotellessa nukun päiväunet, kun vauvakin nukkuu. Muuten meikäläisen saa kärrätä pehmustettuun huoneeseen alta aikayksikön. Mutta yksin en tähän kykenisi. Siispä iso KIITOS Isämiehelle ja isoäideille, joita muistan kiittää aivan liian harvoin.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Juhlavalmisteluita ja sairastamista

Poitsu on alkanut hymyillä ja jutella oikein urakalla. Mietin jo, mahtaako hänestä tulla isosiskonsa kaltainen papupata, kun jatkuvasti hereilläollessa pitää seurustella. Hauskahan sitä on seurata, varsinkin, kun samalla väläytellään koko kasvot valaisevia hymyjä. Nuo hymyt ovat kyllä aivan mahtavia.

Eilen sattui hassu juttu. Poika nappasi kahvallisen tutin suustaan (vahingossa). Sitten naaman valaisi korvasta korvaan -hymy. Aivan kuin hän olisi nauranut: "HEI, tsekkaa mutsi, mitä mä osaan".

Täällä on sunnintain nimiäisvalmistelut kovassa vauhdissa. Tai no niin kovassa, kuin mitä nuhainen poika antaa ja oma kunto mahdollistaa. Käyn tänään lääkärissä, kun oma kunto menee vain (kaksi ja puoli viikkoa sairastettuani) pahemmaksi. Nenä vuotaa tapettiliisteriä ja keuhkot yrittävät tulla yskimisen mukana pihalle. Saapi nähdä, kotiudunko poskiontelo- ja/tai keuhkoputkentulehdusdiagnoosin kera. Ei kiva. Poika on edelleen nuhainen. Toivottavasti tauti ei olisi mennyt korviin. Täytyy seurata tilannetta.

Käytämme taas hyväksi Foodie.fm:n kotiinkuljetuspalvelua nimiäistarjoiluiden roudaamisessa. Ei tulisi mitään, että niitä pitäisi lähteä vaunuilla reppuselkäisenä hakemaan. Sen verran paljon on normiruokaostosten lisäksi ostettavaa. Kakku tilataan valmiina Kakkugalleriasta, kuten Ainon nimiäisiinkin. Leivon suolaiset itse ja äitini on ahkeroinut pikkuleivät sinisin koristein. Vielä kun saisi kämpän siivottua, siinä taitaa olla loppujen lopuksi eniten tekemistä, kun tätä neiti kaksiveen jäljiltä olevaa, ydinräjähdyksen jälkeistä tilaa katsoo. Erityisen mukavalta silti tuntuu, että sunnuntaina saa taas tavata rakkaita läheisiä ja sen jälkeen poikaa saa muidenkin kuullen kutsua hänen omalla nimellään.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Katja Lahti, amen!

Katja Lahti kolumnoi taas NIIN oivallisesti Hesarissa, ettei voi muuta kuin sanoa AMEN ja laittaa jakoon:
Pakkoko niitä lapsia oli tehdä?

Kopioin hänen NaamaKirja-seinänsä kommenteista sen, mikä eniten kuvastaa omaa kantaani:
"Naiivi ajatus todellakin tuo,että jos joku hetki ei ole ilotulitusta ja ruususadetta niin "miksi piti sitten hankkia?!" Miksi piti alkaa seurustella miehen kanssa jos se ei joka päivä ole ihana? Jätä se. No pitikö hankkia koira, jos et lähde hymyssä suin lenkille joka päivä. No pitikö syntyä, jos ei ole joka päivä hyvä päivä, päätä päiväsi siis."

tiistai 22. lokakuuta 2013

Rajojen kokeilua

Kätilöliiton varapuheenjohtaja Päivi Perttu HS:ssa kehotti naisia kokeilemaan rajojaan synnytyksessä. Rajat my ass, sanon minä.

Kivulias synnytys tee kenestäkään parempaa äitiä tai kiillota eniten kärsineen kruunua yhtään sen kirkkaammaksi.

En ihan myöskään ymmärrä naisia, jotka heti sairaalan ovista sisään astuttuaan alkavat karjuen vaatia epiduraalia ja kaikkea muutakin kivunlievitysarsenaalia käyttöönsä. Synnytyksen kuuluukin mielestäni sattua jonkin verran, onhan kyse kuitenkin maratoniin verrattavissa olevasta suorituksesta kyse. Kun ahteristaan työntää pihalle nelikiloisen kakaran, kuuluu sen jossakin tuntuakin. Tai ainakaan meikäläinen ei haluaisi sellaista värkkiä, josta noin iso lapsi "putoaisi" kivuttomasti ulos. Tuskin Isämieskään.

On erilaisia kivunkestorajoja, on myös erilaisia kivunlievitystapoja. Itse olisin halunnut kokeilla pehmeistä keinoista muitakin kuin ilokaasun, mutta kun aukesin seitsemän senttiä kolmessa minuutissa ja hirvittävissä kivuissa pelkäsin joko tajuni tai järkeni menettämistä, siinä tilanteessa ei paljoa ole iloa joogasta, synnytyslaulusta tai akupunktiosta. Ja aikaa eri kivunlievitysmenetelmien pohdinnalle ei tuossa kurvissa juuri ollut.

Itse sain nauttia nappimuotoisesta kivunlievityksestä vielä viikkoja synnytyksen jälkeenkin. Episiotomia, itsestään sulavat tikit ilonani viisi hemmetin pitkää viikkoa ja kottikärryn sisäkumi. Do I have to say more? Ja mitä voimaannuttavaa on lähes neljässä litrassa menetettyä verta, kun joka päivä saan kävelykierroksellani miettiä, alkaako huipata liikaa vai ei?


lauantai 19. lokakuuta 2013

Pieni potilas toipuu

Lastenklinikkakeikka jäi lopulta vuorokauden mittaiseksi. Vaikka kyseessä ei ollut flunssaa vakavampi sairaus, tuli sairaalassa vuodatettua ämpärillinen kyyneleitä. Sen verran kurjaa oli katsella sairasta pientä.

Poika sai osastolla nesteitä, kun ruoka ei oikein tuntunut maittavan. Onneksi olo alkoi pian kohentua ja pääsimme kotiutumaan jo eilen. Sen jälkeen pojan olo on onneksi jatkanut paranemistaan. Nyt pieni rakas alkaa jo olla oma ihana itsensä, mitä nyt vähän nenä vielä rohisee. Kuumetta ei enää onneksi ole ja ruokakin maistuu entiseen tapaan.

Isämies onneksi hoiti viime yön syötöt, itse kun olin nukahtaa pystyyn kahden vuorokauden putkeen valvomisen jälkeen. Oli mahtavaa painua kooman kaltaiseen uneen ja saada nukuttua univelkoja pois. Nyt pysyn taas tolpillani ja voin itse parannella omaa lenssuani. Kiitos Isämies!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Taaperon lailla?

Mietin taas kerran uhmataaperon laittaessa parhaat (lue: pahimmat) metkunsa peliin, että jos minäkin alkaisin käyttäytyä kuin Aino.
Pestään hampaat.
"Ei, ei, ja juoksen hammasharja suussa pitkin kämppää ja sitten isämies pesee hampaat äänitehosteiden kera".
Tule, vaihdetaan vaippa./ Tule palaveriin X.
"En. Juoksen sen sijaan oven taakse piiloon ja hihittelen itsekseni."
Puetaan päälle ja lähdetään ulos.
"Vuorotellen heittäydyn ylikeitetyksi spagetiksi, vuorotellen jäykistelen neljää raajaani parhaimpani mukaan, suustani päästessä epämääräistä mölinää."
Mies ei tuonut tullessaan suklaalevyä.
"Saan itkupotkuraivarit."

Kanssakulkija ei kerralla kuule/ kuuntele, mitä minulla on asiaa.
"Alan kohoavalla äänenvolumella hokea sanottavaani yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes saan haluamani huomion tai alan kirkua korviahuumaavasti."
Joku ei huomioi minua palaverissa.
"Alan piirtää seinään tai otan vaipan (vaatteet) pois ja pissaan lattialle. Sillä saa taatusti huomiota."
Mahtaisi kanssaeläjillä olla kestämistä.

torstai 17. lokakuuta 2013

Lastenklinikalta iltaa

Olen lenssuillut reilun viikon. Ehdin jo iloita, että tauti ei tarttunut meidän perheen pieniin. No, nuolaisinpa liian aikaisin.

Viime yö oli tosi levoton. Luulin, että poika ähkii mahaansa. Jatkuvasti. Meillä ei nukuttu yöyhden jälkeen. Aamulla poika oli edelleen itkuisa ja hengitys alkoi rohista. Mamma tajusi vihdoin mitata lämmön ja kun se näytti kolmekasia ja puolta, saimme pika-ajan arvauskeskuksesta. Tk-lääkäri lähetti meidät Lastenklinikalle.

Pieni mies on kovin kröhäisä ja limainen. Kuumetta on edelleen. Tänään suurin osa maidoista on tullut liman kanssa ylös ja pieni parka on ollut kovin voipunut ja pipi. Ihan itkuksi on pistänyt vanhemmille.

Keuhkokuva on onneksi ok, samoin verikokeet. Pieni ukko saa kanyylilla sokereita, kun maitoa on uponnut huonosti tänään. Lääkäri määräsi meidät yöksi osastolle. Onneksi saan jäädä torkkumaan yöksi tänne, kotona vain itkisin ja ikävöisin. Huomenna sitten katsotaan, mikä on pienen rakkaan vointi. Ja taas mamma itkustaa. Toivoa olisi päästä viikonlopuksi kotiin. Pitäkää peukkuja!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Mamman gloriaa

Kyllä äidin elämä on yhtä juhlaa. Tai suoranaista lomaa, jos eräältä (miespuoleiselta) työkaveriltani kysytään.

Eilen tapahtui seuraavaa:
Kotiuduin kiukkuisten lasten kera ulkoa. Molemmilla oli nälkä. Yritin olla tehokas ja saada molemmille murkinaa. No, esikoinen kertoo kakanneensa muutaman päivän tauon jälkeen. Vaatteet sentään pysyivät puhtaina, mutta muutoin koko vaippa-alue oli tahmaisen kakan peitossa ja sen putsaaminen oli haastavaa. No, mitä keksii kuopus? Nauttii maitoannoksensa antaumuksella. Örppyytän ja pahaenteinen vinkuna alkaa kuulua. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, kuopus laattaa koko nautitun ateriansa paitani kaula-aukosta sisään. Oi nam. Eikä tässä vielä kaikki. Kun sain itseni puhtaisiin vaatteisiin, esikoinen ilmoittaa uudelleen kakanneensa. Tällä kertaa Sitä Ihteään oli vyötäisiltä polviin saakka. Lisää Ah Ehanaa.

Kun Isämies puolta tuntia myöhemmin kotiutui, törkkäsin kuopuksen hänen huomaansa ja sanoin: "älä kysy nyt mitään, minä menen NYT suihkuun pesemään eri ruumiineritteet yltäni". Näinä päivinä kotiäidin elämä tuntuu kyllä varsinaiselta glorialta. NOT.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Ruuhkavuosista, päivää

Wikipedia määrittelee ruuhkan näin: "Liikenneruuhka muodostuu, kun tiellä liikkuu sen kapasiteettiin nähden liikaa ajoneuvoja. Ruuhkan takia ajoneuvojen nopeus hidastuu ja voi joissain tilanteissa pysähtyä, kun ruuhka aiheuttaa jonoja. Liikenneruuhka voi johtua tien liian vähäisen kapasiteetin lisäksi esimerkiksi tietöistä, onnettomuuksista tai huonoista ajo-olosuhteista."

Minä taas määrittelen ruuhka(vuode)t näin: "Ruuhka muodostuu, kun aivokapasiteettiin nähden elämässä on liikaa asioita. Ruuhkan vuoksi hiukset harottavat, naama on kalpea, silmäpussit venyvät lattiaan, reaktionopeus tilanteesta riippuen vaihtelee joko nollasta sataan sekunnissa tai sitten ei ollenkaan, oma aika kuulostaa ennen kokeilemattoman ruokalistan vaihtoehdolta ja kotitöiden määrä triplaantuu lasten tuplaantuessa. Ruuhka voi johtua epäorganisoimattomasta toiminnasta, vähäunisuuden aiheuttamasta aivokapasiteetin minimaalisuudesta tai yksinkertaisesti kahdesta lapsesta. Ruuhka(vuosi)ssa taas on kyse odottamisesta. Vaikkapa ekan kokonaisen yön nukkumisesta. Tai vaipattomuudesta. Tai uhmaiän loppumisesta (tapahtuuko se ikinä?)."

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ruokalista pyörii

Pari tekstiä aiemmin kerroin, että meidän huushollissa on otettu taas käyttöön kiertävä viiden viikon ruokalista. Olen muokannut listaa sitten viimenäkemän ja ottanut sieltä muutaman ruuan pois, jotka eivät esikoisellemme uponneet, vaan haarukka pyöritti ruokaa lautasella ja lopuksi Aino ilmoitti: "en syö".

Olen saanut vaikutteita listaan Hellapoliiisin viikkoruokalistasta, parin koulun ruokalistoista ja RuokaPirkasta. Löytyypä listalta muutama valmisruokakin, kun koko perheemme rakastaa maksalaatikkoa ja pinaattikeittoa. Tässä ruokalista teillekin jakoon.

Vinkkaan tässä vielä yhdestä herkkureseptistä, jota ei listalta löydy. Isämies teki tätä viikonloppuna ja täytyi sanoa, että herkkua oli.

Isämiehen kana-pestolaatikko
400 g broilerin naturel-suikaleita
½ prk vihreää pestoa
1 kg peruna-sipulisekoitusta
4 dl ruokakermaa
pippuria
päälle juustoraastetta

Kypsennä broilerin suikaleet ja lado kerroksittain vuokaan. Paista uunissa 175-200C tunti.



torstai 10. lokakuuta 2013

Neljäviikkoinen

Niin se eka kuukausi vilahti ohi. Tai tarkemmin ottaen neljä viikkoa. Vauhdilla. Eka viikko multa meni ohi, kun sen vietin pääasiassa sängyn pohjalla. Sittemmin aivokapasiteetti ei ole kasvanut kummoiseksikaan, kiitos taajaan syövän kuopuksen ja hänen vatsavaivansa.

Neuvolassa tuli käytyä. Poika sai kehuja jäntevyydestään. Örppyyttäminen on todella vaikeaa, kun toinen työntää käsillään itseään irti vanhemman rintakehästä ja kannattelee päätään jo todella hyvin. Jännäsin ennen neuvolaa, meneekö viisi kiloa rikki. Kun pojan kaksoisleuka on aika komeassa mallissa, ovatpa reidet ja posketkin saaneet täytettä. Viiden kilon rajapyykki ei vielä ylittynyt, vaan jäätiin 75 grammaa sen alle. Pituutta poika on venynyt 5,5cm syntymästä, pituuden ollessa nyt 58,5cm. Pitkä poika. Ei ihme, että koot 50/56 jäivät meidän huushollissa kokonaan käyttämättä.

Onko antaa vinkkejä, minne ne kannattaisi lahjoittaa? Niitä on niin iso kasa, etten jaksaisi mihinkään myynti-urakkaan lähteä.

Kestoilua ja kakka-asiaa

Aloimme täyskestoilun pienen pojan kanssa, kun synnytyksestä oli viikko. Sitä ennen kun en juuri pysynyt tolpillani, ajattelimme päästä mahdollisimman helpolla. Nyt, kun Ainokin on vielä vaipoissa, vaippapyykkiä kertyy pelkästään kaksi koneellista päivässä. Huhheihaa. Mutta mieluummin kaksi koneellista, kuin että kantaisimme autottomina vaippavuoria kaupasta kotiin ja käytön jälkeen roskiin. Mietin vain, kauanko meidän seitsemän vuotta palvellut pesukoneemme jaksaa jauhaa tätä tahtia. Viikonloppuisin pyörii jopa yhdeksän koneellista...

Meillä on käytössä sisävaipat ja PUL-kuoret. Nalle Nöttösiä, Näpsy-Nalleja ja Muumi-sisävaippoja kuluu. Pojalla kun on tapana kakata päiväaikaan noin kymmenen kertaa eli vaippaa saa olla taajaan vaihtamassa. Ei muutoin, mutta kun muuten herkkänahkaisen poitsun takamus muistuttaa pitkällä vaihtovälillä auringossa kärvähtäneen nahkaa. Ei hyvä. Villahousuja ja -kuoria meillä piisaisi vaikka kolmosten vaipattamiseen, mutta en ole niitä vielä ottanut taajempaan käyttöön, kun kakkatahti on noin tiivis. Ehkä sitten, kun vatsan toiminta rauhoittuu, saamme nuokin tuolta pölyttymästä käyttöön. Sinänsä jännä, kun siskollaan oli harvakseltaan toimiva maha. Muistan jopa kahden viikon jakson, jolloin kakkaa ei tullut kertaakaan. Sisarukset poikkeavat tältä osin toisistaan.

Pojalla on sen verran hyvä ruokahalu, että reisiin on tullut jo täytettä ja taskuvaipatkin alkavat pian istua hyvin. Sen sijaan vastasyntyneillä hehkutettavia Imse Vimsen flanelletteja me pystymme käyttämään vain imuina. Niiden imu ei riitä paljon pissivällä pojallamme mihinkään. Pian alkavat nuo NB/S-koon sisävaipat käydä pieniksi. Sinänsä harmi, koska ne ovat olleet tosi hyviä ja pehmoisia pientä pyllyä vasten. Taskuja meiltä löytyy vino pino, mutta kun muistan, etteivät ne välttämättä istu näin pienellä vielä kovin hyvin, en ole niitä vielä kovin innokkaasti ottamassa käyttöön.

Mutta suosittelen kestoilua ihan pienenkin kanssa. Pyykkiä kertyy, mutta ei se kestoilu ole pienenkään kanssa mitään rakettitiedettä. Toki vaippa pitää vaihtaa taajempaan kuin kertis, mutta siinä ainoa huono puoli. Ja vinkki: en joka pikku pierunkuoren jälkeen pese pyllyä lavuaarissa, vaan pyyhin kakan pois flanellista tehdyllä liinalla. Se on kostutettuna tarpeeksi pehmeä pikkupyllyn putsaamiseen. Meillä sensitive-mallin kaupalliset kosteuspyyhkeet kun aiheuttivat pyllyyn näppylöitä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ähinää ja puhinaa

Isämies palasi eilen takaisin työmaalle. Samalla huokaisten, että työ kustannuspaikalla on kyllä helpompaa kuin kotiaskareiden pyörittäminen. Minä turvaudun nyt arjessa tiukkaan aikatauluun (esikoisen kanssa) ja keväällä tekemääni viiden viikon kiertävään ruokalistaan.

Meillä tiukka aikataulu toimii, toisissa perheissä voidaan toimia joustavammin. Koko homma on helpompaa, kun tiukat kellonajat (joista joustetaan korkeintaan puoli tuntia suuntaansa), jolloin tehdään asioita. Tällöin asia helpottuu myös uhmailevalle esikoiselle.

Mitä esikoisen uhmaan tulee, se on heittänyt taas volttia pahempaan. Kyllähän minä sen osasin odottaakin, että kun Isämies palaa töihin ja olen kaksin käsin sidottu vauvaan, että esikoinen reagoi. Ensi kertaa meillä on nyt käytetty seinää piirustuspaperina. Siitäkin huolimatta, että koko olohuoneen pöytä on vuorattu paperilla, johon hän saisi vapaasti piirtää. Kirjoja on väritetty ja revitty. Syy, miksi meille ei vielä ainakaan kotiudu kirjaston kirjoja (vaikka olisi kiva välillä katsoa uusiakin opuksia esikoisen kanssa, joka tykkää hirmuisasti kirjojen lukemisesta).

Pojan kanssa menee pääosin hyvin. Hänellä on aika tarkka kolmen tunnin sykli. Eli joka kolmas tunti pitäisi saada kuiva vaippa ja masuun täytettä. Iloitsisin, jos edes öisin saisin nukkua putkeen kolme tuntia. Nyt, kun saldo jää syötön jälkeen vajaaseen kahteen tuntiin (jos sitäkään), aamuisin peilissä odottavat kalpeat kasvot ja kasvavat silmäpussit. Onneksi Isämies auttaa yösyötöissä. Aamuyöstä poika alkaa ähistä ja puhista ja parahdella. Niin paljon ja kovaa, ettei vanhempien makuuhuoneessa silloin nuku kukaan. Ilma vääntää mahassa. Poika paukuttelee ja tekee lopulta pari tuntia ähistyään kakan. Mutta juuri tuo aika, kello kahden ja viiden väli yöllä on tuskaisinta meille vanhemmille valvoa. Olemmekin ottaneet vuorot, Isämies valvoo joka toisen yön ja minä toisen. Disflatyliä olemme kokeilleet, mutta mielestämme se vain pahentaa vaivoja. Tuttia emme ole pojalla käyttäneet (suuresta imutarpeesta huolimatta), koska sekin vetää ilmaa masuun. Nyt en toivo muuta, kuin että yöt rauhoittuisivat.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Talvikausi kuosissa

Huomasin pienoiseksi kauhukseni, että ulkolämpötila alkaa hipoa pakkaslukemia, etenkin aamuisin. Tajusin, että meillä on kaksi Annalta ostettua ohutta talvihaalaria, mutta toinen paksumpi toppahaalari puuttuu vielä. Hyväksi koettu Kappahlin Kaxs Protex -haalari tuli löydettyä käyttämättömänä Huuto.netistä. Alkoi vimmattu surffailua Facebookin nettikirppiksillä. Ehdin huutaa ekana hep, kun naapurikaupunginosan kirppikselle tuli myyntiin järkevään hintaan paketti, jossa oli Ainolle sopiva haalari ja kahdet kengät.

Nyt on tytön talvivarustus muutamia asusteita lukuun ottamatta kuosissa. Onneksi. Ei tarvitse tytön palella talvella. Oli hauska huomata, miten tyttökin innostui uusista vaatteistaan. Ne päällä piti lähteä Isämiehen kanssa heti ulkoilemaan. Viisi minuuttia myöhemmin tyttö jo valitteli, että on liian kuuma.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Surua puserossa

Pitkään mietin tämän postauksen kirjoittamista. Mutta sitten päätin kuitenkin kirjoittaa asiasta, koska asia pyörii päällimmäisenä tässä huushollissa mielessä.

Surua puserossa. Tai tarkemmin ottaen sen alla. Raskausaikana toivoin kahta kolmea asiaa: että raskaus ja synnytys menisivät hyvin, lapsi voisi synnytyksen jälkeen hyvin ja saisin imettää tätä lasta (kun se ei Ainon kohdalla onnistunut).

Itku silmässä kirjoitan tätä. Lapsella on kaikki hyvin. Mutta minulla ei. Synnytys itsessään meni ihan ok (jos sitä istukkahässäkkää ei oteta huomioon) ja toipuminenkin on lähtenyt käyntiin. Poika voi hyvin ja kasvaa. MUTTA.

Ehkä suurin toiveeni, saada imettää, on valitettavasti jäämässä vain haaveeksi. Olen rampannut sairaalan imetyspolilla, pyytänyt ja saanut apuja imetysohjaajalta, neuvolan terveydenhoitajalta ja neuvolalääkäriltä. Olen tehnyt kaiken mahdollisen maidon nostamiseksi. KAIKEN. Mutta ei, maidon tuotanto vain hiipuu ja vastikkeen määrä kasvaa. Olen itkenyt asiaa niin paljon, etten tiedä, mistä näin paljon kyyneleitä edes riittää. Mutta en voi asialle mitään. Neuvolalääkärikin sanoi, että verenmenetys oli niin suurta, että hän ylipäätään ihmettelee, miten maitoa tulee edes vähäsen. Lääkäri sanoi, että urhoollisesti olen kuitenkin jaksanut taistella maidonnousun puolesta, mutta kroppa ei tällä hetkellä pysty parempaan. "Joskus kroppa pettää sinut silloin, kun vähiten sitä toivot. Olet silti paras mahdollinen äiti omalle lapsellesi, tuli ruoka rinnasta tai pullosta", lääkäri sanoi ja sai minut vastaanotollaankin itkemään.

Näillä on kuitenkin mentävä eteenpäin. Suren asiaa taatusti niin pitkään, kuin poika söisi pelkkää tissimaitoa tai näen jonkun imettämässä lastaan. Valtaisa kivi nousee kurkkuun jo pelkästä ajatuksesta. Voi kuinka toivoisinkaan saavani pojan rinnalleni!! Voin sanoa yrittäneeni asian eteen kaikkeni. Siispä osaimetän niin kauan kuin maitoa tulee edes vähäsen ja sen jälkeen poika saa ruokansa pullosta.