lauantai 31. toukokuuta 2014

Urakointia mökillä

Olemme olleet viikonlopun vietossa mökillä. Meillä on ollut varsinainen urakkaviikonloppu. Tulevan leikkimökin/ vierasmajan (tästä tulossa piakkoin oma postauksensa) paikalta piti kaataa kaksi isoa koivua ja pienempiä puita. Kaadoimme isot puut Isämiehen kanssa kaksin, ja hienosti tanner tömähti, kun puu rojahti maahan suunniteltuun kohtaan. Isämies ei antanut minun edes oksia karsia moottorisahalla. Lieneekö tapaturma-alttiuteni? Piti tyytyä (itse teroitettuun) vesuriin ja oksasaksiin. Kirvestäkin heilutin tänään reippaat neljä tuntia. Tuntenen seuraukset huomenna kropassani...

Edellisenä päivänä tuhosin kaikki pajunvesat mökkitontilta. Minua on jo pidempään ärsyttänyt epäsiistin näköiset pajupusikot tontilla. Samalla energialla siivosin kaikki riaukasat juhannuskokkokasaan. Tuulen pudottamia oksia kun mökin ympäristössä riittää. Siivoysmaaninen äitini siivosi sisällä pursuavia kaappeja, kun me rehkimme ulkona. Anoppi taas leikitti lapsia. Hyvä työnjako! Isoäitien läsnäolo mahdollisti myös kah

Tykkään tosi kovin tällaisesta ruumiillisesta tekemisestä, jossa tuloksen näkee konkreettisesti. Meidän huushollissa ei tunneta naisten/ miesten töitä. Mä teroitan puukot, kirveet, vesurit, viikkatteet, oksasakset. Ihan vain sen vuoksi, että opin sen partiossa tekemään. Tykkään pieniä puita kirveellä, sytyttää takkaan tai saunan kiukaan pesään tulen, kantaa puita. On ihana fiilis istua illalla saunassa lihasten huutaessa hoosiannaa päivän askareista.

Vaikka nautinkin mökilläolosta, en silti haluaisi elää arkeani täällä. Odotan jo huomista kotiinpaluuta, osittain siksi, että tiedän pääseväni tänne takaisin urakoimaan juhannuksena.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Hyvinvointia etsimässä

Viime viikot olen etsinyt hyvinvointia. Olen lukenut paljon, keskustellut asiasta tietävien kavereiden kanssa ja miettinyt, mikä olisi mulle toimiva juttu. Olen istunut koneella kaiken yli liikenevän ajan, lukenut, lukenut, lukenut, karsinut tietoa ja pähkinyt minulle oikeita valintoja. 

Sitten solmin kaverini kanssa personal trainer -sopimuksen vuodeksi. Hän työskentelee kuntokeskuksessa Helsingissä, eikä tarvinnut kahta kertaa miettiä, kenen kanssa PT-sopimuksen solmisin. Hän on entinen luokkatoverini lukioajoilta, emmekä ole lakkiaisten jälkeen nähneet toisiamme. Mutta juttu jatkui yhtä luontevasti ensitapaamisella kuin jos olisimme tavanneet viime viikolla. Haluan löytää taas liikunnan ilon, oppia tekemään lihaskuntoliikkeet oikein ja ennen kaikkea siten, että huomioidaan kroppani erityispiirteet (krooninen kipu, yliliikkuvat nivelet, rasitusvammat, rankaongelmat), etten vain hajota itseäni enää yhtään enempää.

Olen saanut liikunnan ilon takaisin. Treenaan innolla kotona liikkeillä, jotka todella tuntuvat ja vaikuttavat. Vielä enemmän odotan viikottaisia treenejä PT:ni kanssa. Harvoin tapaa niin asialle omistautunutta ihmistä, joka ei kuitenkaan ole fanaattinen, ollen samalla tavattoman inspiroiva ja positiivinen, huokuen hyvää energiaa. Ryhtini on jo nyt (runsaan kolmen viikon reenien jälkeen) parantunut, samoin lihastasapaino ja joustavuus. Ihan kuin kroppa muistaisi runsaan treenaamiseni lähes kymmenen vuoden takaa. On ihana tunne, kun lihaksia jomottaa liikunnan jäljiltä.

Hyvinvointiin kuuluu olennaisena osana myös ruokavalio. Olen jo pitkään tiennyt, ettei minulle sovi vehnä eikä ruis. Olen silti leipäaddiktina mussuttanut leipää, vaikka pötsi on pömpöttänyt pahimmillaan siten, että minun on luultu olevan pitkällä raskaana. Liha on saanut minut väsyneeksi ja olen kärsinyt totaalisesta iltapäiväväsymyksestä. Nyt jätin kokeeksi kaikki gluteeniviljat, maitotuotteet sekä lihan pois lautaseltani eli olen pesco-ovo-vegetaristi. Olin ruokavalion suhteen hyvin skeptinen, myönnän. Mutta se ero, mitä kuukauden ruokavalion noudattamisen jälkeen on tapahtunut, on todella dramaattinen.

Virkeystaso on t-o-d-e-l-l-a-k-i-n kohentunut. En enää kärsi iltapäiväkoomasta, turvotuksista tai vatsakivuista. Olen virkeä, hyvinvoiva ja ennen kaikkea minusta tuntuu siltä, etten jää mistään paitsi. Herkkuhimotkin ovat kadonneet tyystin, proteeininsaantiin keskittymisen ansiosta. Isämies mussutti viime viikonloppuna jättisäkin karkkeja. Minä maistoin kaksi, eikä edes tehnyt mieli yhtään enempää. Ja mikä parasta, puntari näyttää koko ajan pienempiä lukemia, vaikka en edes "dieettaa", saati sitten kärsi nälästä.

Muutama kaverini ovat kuittaileet hurahtamisesta, kuurista tai dieetistä kovin vähättelevään sävyyn. Itse en koe olevani millään dieetillä, vaan kyseessä on kokonaisvaltaisempi elämänmuutos. En ole moisista kommenteista moksiskaan, koska itse yiedän paremmin jo nyt. Tämä muutos on pysyvää laatua. Tavoitteenani on olla kesällä 2016 elämäni kunnossa. Tuolloin mittariin pyörähtää tasaluku 40.

Oletko sinä tehnyt elämänmuutoksen? Millaisen ja miksi? 

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Helpotusta naistenvaivoihin?

Kärsitkö monta päivää kuukaudessa kivuliaista kuukautisista? Onko kiertosi epäsäännöllinen? Minulla on sinulle suositus. Kävele luontaistuotekauppaan tai tilaa netistä: Biolatte Ladyzym.
Itse otin tämän purkin kokeiluun, kun ovulaatio- ja menkkakivut lasten syntymien jälkeen veivät moneksi päiväksi kuukaudessa ilon elämästä. Alavatsa ja selkä olivat tulessa, eikä olisi huvittanut tehdä muuta kuin maata lämpöpussi vatsan päällä sängyssä sikiöasennossa. No, lasten kanssa se ei ole mahdollista. En myöskään halunnut syödä tablettitolkulla vahvoja kipulääkkeitä. Tunnustan, olin hyvin skeptinen, kun luontaistuoteliikkeen myyjä poimi tämän purkin käteeni liikkeessä käydessäni. Ai että joku entsyymivalmiste vie muka menkkakivut mennessään?

No, aloin kuitenkin kiltisti popsia yhden kapselin päivässä, kuten ohjeessa sanotaan. En huomannut mitään ihmeellistä. Kunnes seuraavat kuukautiset tulivat. Ainoa, mistä tiesin menkkojen olevan paikalla, oli tarve vaihtaa kuukautissuoja. Ei mitään kipuja, ei edes suurempaa v*tutusta. Söin purkin loppuun eli kahden kuukauden satsin. En käynyt ostamassa uutta purkkia, koska kivut ovat myös pysyneet poissa. Hämmentävää!! Eli suosittelen siis lämpimästi ainakin kokeilemaan. Satsi noita maksaa kapseleita maksaa luontaistuoteliikkeessä 20-25€.

P.S. En ole hyötynyt tästä(kään) postauksesta mitään muuta kuin kivuttomat kuukautiset.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Sairastuvalta päivää

Mamma on nyt vähän väsy. Viime yönä puoliltaöin alkoi isompi lapsista huutaa kuin hyeena. Ensin luulin, että lapsi näkee (taas) pahaa unta, mutta pian selvisikin, että korva on kipeä. Luojan kiitos, kotona oli sekä kipulääkettä että Orodropsia. Sen jälkeen yritimme saada unen päästä kiinni. Lapsi taisi ottaa pieniä torkkuja, mutta minä en sen puolenyön jälkeen saanut enää lapsen itkulta enää unta. No, aamusella sain ajan arvauskeskukseen ja ylläripylläri (NOT!) toisessa korvassa oli paha tulehdus. Lääkäri meinasi ensin määrätä lapselle sitä antibioottia, josta viimeksi tuli koko kropan nokkosrokko. Sanoin, että en sitä suostu ottamaan, vaan haluan jotakin muuta. Onneksi lääkäri kirjoitti samoin tein Naproxen-reseptinkin.

Pienemmänkin nenä vuotaa, kuumetta ei onneksi ole. Mutta kun itse on toista viikkoa lenssun kourissa, ja takana on lähes valvottu yö, olo on vähemmän hehkeä.

Itse olen viihtynyt netin ääressä, mutta en ole uhrannut blogille ajatustakaan. Kaksi uutta reumadiagnoosia kaksi viikkoa sitten pisti palettia vähän uusiksi ja olen yrittänyt netin uumenista kaivaa kaiken mahdollisen tiedon sairauksistani, ja miten voin itse hoitaa itseäni parhaalla mahdollisella tavalla. Kokeilussa on nyt myös lihaton, gluteeniton ja maitotuotteeton ruokavalio eli olen pesco-ovo-vegetaristi. Palaan näihin sairausjuttuihin tuonnempana. Mutta halusin kirjoittaa tämän, jotta tiedätte, mistä mahdollinen blogihiljaisuuteni johtuu.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Kahden lapsen kanssa

Moni yhden lapsen äiti on Oivan synnyttyä kysynyt, millaista on olla kahden lapsen äiti ja miten äitiys/ vanhemmuus on muuttunut kuopuksen muutettua taloon.

Paljonkin, voisin sanoa. Se, kuka sanoo, että kaksi menee siinä kuin yksikin, ei tiedä, mistä puhuu tai ei ainakaan tunne meidän lapsia.

Koen hokevani jatkuvasti ainakin toiselle: "odota hetki, äiti tulee". Yleensähän näille tulee asiaa tai hätä tasan yhtä aikaa eri puolella asuntoa. Sitten on yleensä autettava ensin toista ja annettava toisen odottaa. Yleensä se odottava on taapero, jonka mielestä odottaminen on maailman kamalinta, mutta hän sentään ymmärtää sanan "odottaa" merkityksen (toisin kuin Oiva).

Elämä on täynnä ääniä. Pikkuveli on paljastumassa samanlaiseksi papupadaksi kuin isosiskonsa. Suurin osa hereilläoloajasta pitää pölöttää. Hetken rauhaa ei saa. Tänäänkin huokaisin (kun yritin saada temppuilevaa digiboksia toimimaan, taaperon samalla pitäessä valtaisaa monologia) "olisit edes minuutin hiljaa". Turha toivo. Kun taapero on kylässä mummolassa, ihmettelemme kodin hiljaisuutta ja sitä, miten helppoa vain yhden lapsen kanssa on. Ei varmana ollut näin helppoa esikoisen kanssa?

Kaikista tärkeimmäksi on kuitenkin muodostunut ennakointi. Nälän, väsykiukun, uhmakohtausten. Vain muutamia mainitakseni. Tilanteiden ennakointi on joskus väsyttävää, mutta ah, niin palkitsevaa. Usein laukussa kulkeekin kaikkea mahdollista mukana, mutta tällä tavoin olen onnistunut pelastamaan aika monta tilannetta uhmakohtaukselta tai väsykiukulta.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Suunnitelmista poikkeava lauantai

Tänään mun piti oli ystäväni vauvajuhlissa. No, lenssun takia en mennyt paikalle juhlan sankaria tartuttamaan, hän kun juuri oarantui edellisestä taudista. Itsekin muistan, kuinka ärsyttävän helposti kaikki pöpöt tuntuivat tarttuvan raskausaikana. No, onneksi ystävällä ei ole enää pitkää aikaa odotettavana, vaan kesäkuussa pitäisi pienokaisen putkahtaa maailmaan. Mutta harmitti suuresti, kun en päässyt liittymään iloon ja seuraan mukaan.

Aamusella äitini soitti ja kysyi, miten olimme ajatelleet viettää Ainon nimipäivää. Apua, onko tänään tyttären nimipäivä?, huudahdin takaisin. Ei mitään hajua koko nimipäivästä. No, Aino sai sitten valita kaupasta itselleen mieluisan lelun. Ei ollut hänen valintansa nukke, eikä mitään tyttömäistä, vaan kirkkaanoranssi kaivinkone. Ei sinänsä mikään yllätys ainakaan minulle tuo tytön valinta. Iltapäivällä äitini kiikutti vielä paikalle upeannäköisen mansikkakakun, jota en itse ruokavaliokokeilustani johtuen (tästä lisää tuonnempana blogissa) maistanut, vaan tein itselleni vegaanisen mustaherukka-tummasuklaa-juustokakun.

Myöhemmin päivällä päätimme testata, miten päivä menisi ilman isomman päiväunia. Heti, kun toiminta pysähtyi hetkeksikään, alkoi senlaatuinen märinä ja marina, jota ei kukaan selväjärkinen jaksa minuuttia kauempaa sekoamatta kuunnella. Piti sitten keksiä koko päiväksi taukoamatonta tekemistä ja siltikin lapsi meinasi nukahtaa sohvalle lauantaiklassikkoamme, Avaraa luontoa katsoessamme. Pikailtapala, pesut ja unten maille. Simahtaminen tapahtuikin sitten ennätystahtia.

Tässä on nyt vaikea valinta. Antaako lapsen nukkua päiväunet, jolloin ilta venyy ja lapsi karkailee sängystään, mutta on (niin) hyvällä tuulella (kuin uhmaikäinen osaa olla) lähes koko illan, vai jättääkö päiväunet pois ja keksiä tauotonta aktiviteettia ja varautua Peltoreilla märinämaisaan ja nauttia hiljaisuudesta kotona jo seitsemän jälkeen illalla? 

Nyt nautimme Isämiehen kanssa hiljaisuudesta ja ikkunan takana kuikertavasta mustarastaasta. Kiva päivä tästä loppujen lopuksi tuli, mutta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Äsken nappasin kaksi kolmiollista kipulääkettä naamariin ja toivon niiden helpottavan poltetta selässäni. Sänky taitaa kutsua aika aikaisin meitäkin, on se kahden lapsen viihdyttäminen aika rankkaa. 

perjantai 9. toukokuuta 2014

The Muki

Minulla on jo vuosia ollut termosmuki. Ruma, teräksenvärinen. Piti kyllä teen niin kuumana, että poltin siitä juodusta teestä kieleni ja kitalakeni liian monta kertaa. Mietin, että on pakko olla olemassa paremman näköinen termosmuki, mutta en tiennyt, mistä lähteä etsimään. Kunnes sellainen tuli vastaan Visuaalisesti vaativa -blogissa. Olihan sellainen pakko tilata. Hyvännäköinen muki, jossa juoma pysyy kuumana. Tilasin meille Isämiehen kanssa hääpäivälahjaksi. Isämies on omaansa kovin ihastunut. Mutta minä kömpelönä olen kaatanut mukin liian usein ja ongelmana on se juoma-aukko. Siitä kun valuu liian nopsaan neste alustalle, ennen kuin hätiin ehtii.

Jatkoin etsimistä. Ensiksi törmäsin mukiin Mintun blogissa. Sitten sitä tuntui hehkuttavan yksi sun toinen. Näyttää hyvältä, mutta toimiiko se oikeasti? Muovimuki, joka pitää nesteen lämpimänä? Olin skeptinen, tunnustan. Sitten satuin näkemään kauppareissulla pikkuputiikissa mukia myytävän kivan värisenä ja kohtuulliseen hintaan. Ja niin se kotiutui meikäläisellekin.


Muki Giver-värisenä oli minun valintani (kuva lainattu valmistajan sivuilta).

Mikä Keepcup sitten on? KeepCup syntyi australialaisten kahvilanomistajien toimesta. Abigail Forsyth ja Jamie-veli turhautuivat kertakäyttöisten kahvimukien aiheuttamaan jätemäärään, joka syntyi take away -kahvien yleistyttyä. Sisarukset alkoivat pohtimaan uudelleenkäytettävien mukien mahdollisuutta markkinoilla. Keepcup itsessään on kierrätettävä tuote. Vuonna 2009 syntyi KeepCup.

KeepCup on valmistettu BPA-vapaasta muovista ja kestää sekä konepesua sekä mikroa. KeepCup ei ole termosmuki, mutta pitää juoman lämpimänä 20-30 minuuttia perinteiseen pahvimukiin verrattuna (uskaltaisin luvata, että pysyy sisätiloissa puolisen tuntia lämpimänä). Mukeja on saatavilla viittä eri kokoa: S, SiX, S, M ja L. Värivaihtoehtoja on rajaton määrä. Voit myös itse suunnitella oman yksilöllisen mukin valitsemalla omaa silmää miellyttävät värisävyt Keepcupin omilla nettisivuilla. Mukia saa onneksi jo Suomestakin, jos yhden mukin tilaaminen pallon toiselta puolelta ei tunnu ekologisesti järkevältä. Suosittelen! (Mä harkitsen jo toisen mukin ostoa töihin. Vaikeuksia teettää vain värin valinta. Taas.)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Elämää kroonisen kivun kanssa

Moni on kysynyt minulta, miltä fibromyalgia (pehmytkudosreuma) tuntuu. Aiemmin olen vastannut, että kuin olisit tehnyt edellisenä päivänä överiraskaan kuntosalitreenin ja jättänyt sen jälkeen venyttelemättä. Paitsi, että mun kropassa tuntuu tuolta HYVÄNÄ päivänä. Tuo on se lyhyt versio. Olen jo pidemmän aikaa ajatellut, että mun pitäisi kirjoittaa asiasta pidemmältikin. Ja mikä parempi väylä siihen kuin oma blogi. Jos sairausjutut eivät nappaa, hyppää yli.

Fibromyalgia ei ole vasta äskettäin löydetty sairaus. Itse asiassa se ei edes ole sinänsä sairaus, vaan monimuotoinen oireyhtymä, josta on tehty havaintoja jo kaksi sataa vuotta sitten Englannissa. Tästä huolimatta monet lääkärit vähättelevät tautia edelleen ja vähän pilkallisestikin sanovat sen olevan keski-ikäisten naisten valitustauti. Siinä lääkärit ovat oikeassa, että kipu on korvien välissä. Mutta ei suinkaan sillä tavalla, mitä puhekielessä ymmärrämme. Fibrossa aivojen kipukeskus on herkistynyt tuntemaan kipua. Isojen lihasten kiinnityskohtia särkee jatkuvasti. Onnea on löytää lääkäri, joka tuntee taudin ja on halukas potilaan kanssa yhdessä löytämään keinot arjessa jaksamiseen ja kipujen kuriin saamiseen.

Mitä toivoisin sinun tietävän minusta ja kivuistani
1. Kipuni eivät aiheudu tulehduksesta, kuten monissa muissa reumasairauksissa. Tauti ei tuhoa niveliä, kuten esim. nivelreuma. Reumalääkkeet eivät fibromyalgikkoa auta. Fibrokivut ovat huonosti lääkittävissä, eikä niitä voi pysyvästi parantaa.

2. En ole VAIN väsynyt, olen hyvänkin yön jälkeen uupunut. Vaikka haluaisin sydämeni kyllyydestä harrastaa liikuntaa ja olla fyysisesti aktiivinen, en moninakaan päivinä pysty siihen. Harvassa ovat ne päivät, jolloin pystyn nauttimaan liikunnasta sen aikana tai sen jälkeen kivuitta. Parhaimpina aikoina olen käynyt raskaissa jumpissa viisi-kuusi kertaa viikossa. Mutta se oli lyhyt ajanjakso. Nyt kipuni ovat taas sillä tasolla, että kun pääsiäisenä haravoin kunakin päivänä pari tuntia, tarkoitti se illalla tunnin venyttelysessiota, että ylipäätään pääsin seuraavana aamuna sängystä ylös.

3. Elän sumussa, jota sairaskollegani nimittävät fibrosumuksi. Unohtelen ihan tavallisia sanoja, hoitaa tavallisia arkiasioita (ellen kirjoita niitä ylös) ja saatan jopa kesken lauseen unohtaa, mitä olin sanomassa. Minulle lupausten pitäminen on tärkeää, mutta aina en kerta kaikkiaan muista. Siksi turvaudun ainaisiin muistilappuihin ja kalenteriin.

4. Olet ehkä nähnyt minun liikkuvan varovaisesti tai kaatavan teemukini. Kyllä, olen kömpelö. On päiviä, jolloin minun täytyy keskittää kaikki huomiokykyni siihen, etten kompastu portaissa tai tiputa käsissäni olevaa ruokatarjotinta lattialle. Raajani eivät aina tottele, vaikka aivoni niille käskyjä lähettävätkin.

5. Säävaihtelut ovat minulle vaikeita. Tunnen sään tulevan muutoksen jo edellisenä päivänä kehossani kipuna. En siedä kuumuutta, vetoa tai kosteutta. Lämpötilajärjestelmäni on jotenkin epäkunnossa. Välillä hikoilen paljonkin, välillä palelen.

6. Jokapäiväinen kiire ja stressi pahentaa oireitani ja voi viedä toimintakykyni kokonaan. Työstä selviytyminen vaatii isompia ponnisteluita kuin terveillä.

7. Älä loukkaannu, jos kieltäydyn tarjoamistasi hoitomenetelmistä. Olen kokeillut paljon kaikenlaista, ja harva niistä auttaa. Sivelyhieronta tuntuu pahalta, eikä auta. Kunnon hieronta sattuu, mutta seuraavana päivänä olo on parempi. Parhaiksi olen kokenut shiatsun ja naprapatian. Sauna on minulle hirvitys, vaikka mieluusti siitä nauttisinkin. Saunaa seuraava yö on vaikea, koko kroppaa särkee ja fibromyalgikoilla on tälle oma terminsäkin "saunakrapula".

8. Älä ihmettele ruokavaliotani. On aikakausia, jolloin minun on syötävä hyvinkin rajoitetusti tai ainakin kokeiltava erilaisia tapoja syödä. Se kun auttaa pitämään kipuni kurissa, kun toimivaa lääkitystä ei ole.

9. Minusta on monesti sanottu, että olen reipas ja todella aikaansaapa. Tällaiset sanat ovat hunajaa korvilleni, koska aikaansaannokseni ovat suurten ponnistusten takana. Voi olla, että näet minut reippaana ja hymyilevänä. Kunpa voisinkin olla sellainen aina! En voi parantua, mutta joku päivä voi olla muita helpompi. Pahoina päivinä sanon läheisilleni "tänään on paha päivä". Joskus voi kulua jopa viikko, joskus kuukausia, jolloin oireet ovat miedompia. Itse asiassa toive näistä hetkistä auttaa minua jaksamaan.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sisustusta ja elämänmottoa

Kävin tässä eräänä päivänä ostamassa Clas Ohlsonilta jotakin härpäkettä keittiöön. Samalla törmäsin tauluihin, jotka puhuttelivat. Enpä osannut arvata, että Clas Ohlsonin kaltaisesta myymälästä löytäisin kauan olohuoneemme seinälle etsityt sisustustaulut. Mutta näin vain kävi, ja samalla sain hyvän muistutuksen siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää:

Jos joku innostuu tauluista, ne löytää Clas Ohlsonin verkkokaupasta hakusanalla canvastaulu. Hintaa tauluilla on Clas Ohlsonille tyypilliseen tapaan 9,99€/ kpl.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Kahdestaan

Olin eilen tyttären kanssa kaksistaan katsomassa Malttia Ja Valttia. Mukana oli huippuseuraa, ystävätär tyttärineen. Oli todella hauskaa olla liikenteessä vain yhden lapsen kanssa. Näki tytöstäkin,  että hän nautti olla yhden vanhemman huomion keskipisteenä täysin. Ettei tarvinnut jakaa huomiota pikkuveljen kanssa. Pitää ehdottomasti jatkaa tätä, tehdä juttuja vain toisen lapsen kanssa. Samalla toinen lapsi saa nauttia Isämiehen ajasta ja seurasta jakamattomasti. Vaikka onkin kivaa tehdä asioita perheenä, oli kva nähdä, miten hyvää kahdenkeskinen aika teki tyttärelle. 

Show oli huippu ja nauroinkin seuralaiselleni, että nautin esityksestä vähintään yhtä paljon kuin tyttäreni, ellen jopa enemmän. Maltti ja Valtti ovat hurmanneet meikäläisen jo tv:ssä ja olivat livenä vieläkin parempia. Saimme nauraa hekottaa, taputtaa, leikkiä ja laulaa mukana. Yleisö oli täysillä mukana. Varmaan mahtavaa olla lavalla, kun yleisö on täysillä mukana. Maltin ja Valtin lisäksi lavalla oli Nallekopla, joka on osa Helsingin poliisisoittokuntaa. Kopla soitti todella taitavasti ja olipa mukana äänellään äidin hurmanneita koppalakkejakin. Ammattilaistasoa. Levyjä on lainattavissa kirjastoista. Jos sinulla on mahdollista mennä lapsesi kanssa katsomaan Malttia ja Valttia livenä, suosittelen lämpimästi.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Lapsen harrastuksista

On se aika vuodesta, kun on aika alkaa miettiä lapsen syksyn harrastuksia. Olen sitä mieltä, että lapsella on hyvä olla joku liikunnallinen harrastus. Lisäksi on hyvä, jos on joku harrastus, joka kehittää esim. ihmissuhdetaitoja ja/ tai kädentaitoja.

Meillä on Isämiehen kanssa hyvin samansuuntaiset ajatusmallit lastenkasvatuksesta ja varsinkin tässä harratusasiassa olemme harvinaisen samaa mieltä. Meillä ei ole autoa, eikä tule, sikäli mikäli a) asumme nykyisellä asuinalueella b) kumpikaan ei vaihda työpaikkaa jonnekin huitsin nevadaan, jonne kulkeakseen tarvitsee sen oman kärryn takapihalle. Lasta kolme kertaa isomman varustekassin kuskaaminen julkisissa kulkuvälineissä useampana iltana viikossa ties minne ei juuri houkuttele. Etenkään, jos toinen lapsi pitäisi samaan aikaan kuskata toiselle puolelle kaupunkia ihan eri harrastuksen pariin.

Ja että minäkö viettäisin kaikki arki-iltani jonkun kentän tai kaukalon laidalla. Ja kaikki leirit, viikonloput, turnaukset sun muut. Ei houkuttele meitä kumpaakaan. Ei t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n! Mieluummin käytän nuokin rahat esim. koko perheen yhteisiin (elämys)matkoihin ja vietän illat lasten kanssa jotakin kivaa touhuten, vaikka yhdessä uimassa käyden.

Liikunta on tärkeä juttu, mutta ei joukkuelajia pliis! En halua nähdä, kun lapsi itkee sitä, ettei päässyt ykkösketjuun vain sen takia, ettei ole yhtä lahjakas kuin naapurin Anna. En halua, että lapsi kokee huonommuutta sen vuoksi, että intoa löytyy, mutta taito ei olekaan välttämättä naapurin Maijan tasolla. Tai että Minttu onkin mäntti, kun ei osaa. Sellaistakin kuulen tapahtuneen.

Meistä vanhemmista kumpainenkaan ei ole mikään sporttisuuden perikuva, vaikka liikunnasta pidämmekin. Joku temppukoulu, jumppa, sirkus tai vastaava, jossa pääsisi yhtenä iltana viikossa purkamaan energioita toisten samanikäisten kanssa kuulostaa paljon sopivammalta. Vielä parempi, jos sellainen löytyisi viiden kilometrin säteellä kotoa.

Itse olen saanut niin upeita elämyksiä, kokemuksia, taitoja ja ystäviä partion kautta, että ainakin ehdotan moista omille lapsilleni. Jos se ei ole heidän juttunsa, so be it. Toivon kuitenkin, että he ainakin kokeilevat. Toivoisin perheellemme myös yhteisiä harrastuksia. Näitä voisivat olla vaikka (mökillä) kalastus, pyöräily, uinti, lukeminen, lautapelit tai geokätköily (jonka toivon pääsevämme aloittamaan jo tulevana kesänä). Toki tiedostan, että kavereilla on (varsinkin tulevina kouluvuosina) erittäin suuri merkitys sille, mitä lapsi kokee merkittävänä. Mutta otaksun, että myös meillä on jokunen sana sanottavana siitä, mitä lapsi harrastaa. Jos lapsi sydämensä pohjasta halajaa jalkapalloilijaksi, ei kau auta muu kuin nöyrtyä kentän laidalle. Vai?

Mitä teidän lapsenne harrastavat ja miksi?