lauantai 31. elokuuta 2013

Elli kokkaa

Innostuin taas hyvän olon saattelemana kokeilemaan uusia reseptejä. Vaikka tein perheellemme kiertävän viiden viikon ruokalistan, lipsuimme siitä kesällä täysin ja teimme ruuaksi sitä, mitä sattui tekemään mieli.

Nyt yritän löytää taas uusia vakireseptejä, etten lipsu takaisin siskonmakkarasoppa-jauhelihakastike-lohikeitto-pinaattikeitto-tonnikalapasta -linjalleni.

Ensimmäisenä testiin pääsi Kodin kuvalehdestä bongaamani Merellinen minilasagne. Nimi viittaa siihen, että ruuan voi tehdä valmiiksi annosvuokiin, mutta minä tein sen isoon vuokaan ja tapani mukaan modasin reseptiä taas vähäsen. Ainokin hehkutti moneen otteeseen: "namnam, hyvää". En onnistunut löytämään reseptiä KK:n kotisivuilta, joten tässä tulee:

lasagnelevyjä (mulla meni Semperin gluteenittomia lasagnelevyjä melkein paketillinen)

Kastike
1 ps Knorr:n hummeri-katkarapukeittoa valmistettuna ohjeen mukaan (mä tein tämän Kuppi kuumaa -keitoista (paketissa 3 pussia, käytin kaikki, mutta vähensin vähän nesteen määrää), koska se oli ainoa kaupasta löytyvä gluteeniton versio)

Täyte
300 g lohta (kylmä/ lämminsavulohi, lohisäilyke, itse käytin lohisuikaleita)
200g ranskankermaa/ creme fraichea/ smetanaa tms.
sitruunapippuria
2 prk tonnikalaa
1 dl tillisilppua
(lisäsin seokseen vielä 2 dl katkarapuja)

Päälle
1 dl juustoraastetta

Voitele uunivuoka.
Valmista pussikeitto ohjeen mukaan tai halutessasi vähennä vettä.
Valuta tonnikaloista neste pois.
Sekoita lohi, tonnikala ja ranskankerma keskenään ja lopuksi vielä keitto sekaisin täytteeseen.

Täytä vuoka. Ensin kalatäytettä, lasagnelevyjä ja toista, kunnes vuoka on täynnä. Jätä päällimmäiseksi täytettä ja ripottele päälle juustoraastetta.

Paista 200C 30 minuuttia.

perjantai 30. elokuuta 2013

Älä koskaan ikinä

Viime aikoina radiossa on soinut jonkun jenkkiartistin biisi, jossa lauletaan "don't ever change" ja kotimaisella kentällä Egotrippi on laulanut hittibiisissään "Älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot, hei älä koskaan ikinä muutu, kun täällä on jo liikaa sellaisia jotka tekevät niin".

Lauluissa todennäköisesti tarkoitetaan sitä, että laulun kohteen pitäisi pitää kiinni niistä hyvistä, ihanista ja kauniista piirteistään. Joo, bueno, mutta mun korvaan nuo sanat kuulostavat siltä, ettei tyyppi saisi koskaan kasvaa ja kehittyä. Itse ajattelen, että suhteessa kuin suhteessa pitää antaa tilaa toisen kasvulle ja kehitykselle. Toki, jos ollaan pahasti menossa metsähallituksen puolelle, on ihan asiallista ystävien/ parisuhdekumppanin huomauttaa asiasta. Mutta jos puhutaan terveestä oman itsen kehittämisestä/ kehittymisestä, se kuuluu olennaisena osana ihmiselämään.

Itse sellaisessa parisuhteessa eläneenä, jossa kaikki kasvu ja kehittyminen koettiin uhaksi, koen kaikenlaisen rajoittamisen edelleen ahdistavana. Onneksi Isämies ei ole koskaan sanoilla tai teoilla viitannutkaan mihinkään sellaiseen. Väistämättä pitkässä suhteessa tulee aikoja, jolloin etsii enemmän itseään ja omaa suuntaansa. Niin ihmisenä kuin ammattilaisenakin. Mammaloman aikana on hyvä miettiä oman elämänsä suuntaa. Minne minä haluan mennä, mitä haluan tehdä, mikä tekee minut onnelliseksi?

Itse olen halunnut antaa Isämiehelle tilaa, kehottanut käymään kavereiden kanssa jossakin, mutta en saa häntä lähtemään minnekään. Itse kannan huonoa omatuntoa siitä, että minä pääsen aika vapaasti menemään esim. kaveritapaamisiin ilta-aikaan. Isämies ymmärtää, että hetken päästä en noin vain pääse pienen kanssa menemään niin vapaasti kuin nyt ja antaa siksi minun mennä. Mutta kun siitä seuraa minulle henkinen morkkis. Kun hän sai tarjouksen töistä ottaa vastaan eräs haasteellisempi asia vastuulleen, ei tullut mieleenikään sanoa, ettei käy. Olin onnellinen hänen puolestaan, että hän saa uusia haasteita ja pääsee kasvamaan, vaikkakin se tarkoittaa aina silloin tällöin yksinhuoltajaviikkoja miehen reissatessa työn myötä toisella mantereella.

Ihmisen muuttuminen ja ylipäänsä muutoksen tarpeellisuus herättää aina runsaasti mielipiteitä. Toisille muuttuminen on helppoa, toisille mahdotonta, toisilla sellainen ei käy edes mielessä. Ketään toista ei voi muuttaa, ja turha edes yrittääkään. Itse olen tosi iloinen omasta muuttumisestani, jota olen tehnyt vuodesta 2005 lähtien. Ennen isoa elämänmuutosta olin aika erilainen kuin nyt. Toimin laskuämpärinä ystävieni huolille, saamatta itse tukea, kun sitä tarvitsin. Lakaisin omat tarpeeni ja huonot tunteeni aina maton alle, nielin kaikki pahat sanat ja olin taatusti onnettomampi ihminen kuin nyt.

Se oikea minä alkoi kaivautua esiin vasta sen jälkeen, kun aloitin tutkimusmatkan itseeni, elämäni suurimman kriisin jälkeen. Ja vaikka kriisi sillä hetkellä oli kauheinta mitä minulle oli tapahtunut, se oli lopulta myös hienointa, mitä olen ikinä voinut käydä läpi. Kriisi käynnisti pitkään sisälläni muhineen muutoksen ja kriisi, jonka keskellä tunsin kaikkien elämäni värien kadonneen, saikin ne elämään entistä monipuolisempina ja syvempinä. Uskon, että olen varmasti "riittävän hyvä" jo nyt, mutta en koskaan niin valmis, ettenkö voisi muuttua vielä lisää ja aina vain parempaan suuntaan.

Ja kliseiseksi erosyyksi sanotaan: "kasvoimme erillemme". Miksei ikinä sanota pitkään yhdessä pysyneistä: "kasvoimme tiiviimmin yhteen"? Juha Tapio on taas kerran onnistunut sanoituksissaan kappaleessa Kaksi puuta:

"Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään

Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan".

Kauniisti kuvattuna se, mitä haluan Isämiehen ja minun väliseltä parisuhteelta. Antaa tarpeeksi tilaa toiselle kasvaa ja kehittyä, mutta samalla juurtua yhä vahvemmin parisuhteeseen. <3

torstai 29. elokuuta 2013

Perjantai-illan herkku

Pääsin Hopottajien kautta testaamaan Fazer Crisp Pita Bread -lastuja. Aika mainio pikkusuolainen, koska

  • pikkupussi (40g) on juuri sopivan kokoinen kertasyömiseksi  ja 
  • ne sisältävät 40% vähemmän rasvaa verrattuna tavallisiin perunalastuihin (paistettu auringonkukkaöljyssä uppopaistamisen sijaan).

Kuva Fazer.fi

Makuja on kolme: sourcream-ruohosipuli, chili ja merisuola-mustapippuri.

Omaksi lempparikseni tuli tuo sourcream-versio. Ei merisuola-pippurikaan hassumpaa ollut, mutta chilisessä oli vähän liikaa kipakkuutta meikäläisen makuun. Jopa Isämies sanoi niitä liian chilisiksi, vaikka hän pitää tulisesta ruuasta meikäläistä enemmän.

Suosittelen! Tutustu tuotteisiin Fazerin sivuilla.

Shiatsu vol2.

Eilen oli toinen shiatsu-hoitokertani. I'm in heaven!

Tälläkin kertaa tuli jännän tuntuisia supistuksia pisteitä stimuloitaessa, samoin alaspäin suuntaava liike sai Myttysen oikein porautumaan lantioon. Olo on nyt todella rento ja voimaantunut, vaikka yöt ovatkin risaisia. Nyt olisi hyvä lähteä synnyttämään...

Juttelimme hoitajan kanssa hoidon jälkeen, että jalkojen turvotuksetkin ovat hävinneet sitten viime hoidon. Taisi hoito saada nesteet ja verenkierron liikkeelle. Supistuksia tulee entistä enemmän, mutta kivuliaita esiintyy vähemmän kuin ennen hoitoja. Itse analysoin tämän johtuvan siitä, että ennen hoitoa olin niin kipeä ja kireä, että supistuksetkin sattuivat. Nyt, kun koko keho on on päässyt lähelle zen-tilaa, pystyn vastaanottamaan ne napakatkin supparit rennommin, enkä menemällä kireäksi kuin viulunkieli.

Viimeinen kolmen hoitokerran satsistani on odotettavissa ensi viikolla. Katsotaan, mitä sen jälkeen tapahtuu.

Hoitopaikan nettisivuilla sanotaan näin: "Shiatsua voidaan kutsua akupunktioksi ilman neuloja. Hoitoon sisältyy usein myös rauhoittavia ja pehmeitä otteita kuten keinutusta, täristelyä, rauhoittavaa pitelyä ja hiljentymistä."

Minun kokemukseni on seuraava:
Inhoan sivelyhoitoja, koska minun kroppaani pelkkä silittely ei tepsi millään tavalla. Jokainen hoito tehdään kuitenkin yksilöllisesti, asiakasta ja hänen tarpeitaan kuunnellen. Osassa hoitopisteitä käytiin aika lähellä kipupistettä. Mutta kun kipua kestää sekunnin-kaksi, sen jälkeen se tuntui autuaalta. Kun nousin futonilta, veri oikein kohisi kropassa ja tunsin taas uudistuneeni. Yleensä hoidon aikana puhutaan mahdollisimman vähän, mutta tässäkin hoitaja menee asiakkaan mukaan. Edelliskerralla palpatin kuin papupata. Nyt, kun maltoin pitää suuni kiinni, hoito vaikutti entistäkin voimakkaammalta ja kokonaisvaltaisemmalta.

Eli siis suosittelen lämpimästi edelleen: KI-shiatsu.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tyyntä myrskyn edellä?

Mä taidan olla sekoamassa ja kropassa "liiankin tyyntä myrskyn edellä". Mä voin nyt tosi hyvin. Te lukijat siellä ruudun toisella puolella olette varmaan olleet ihan kypsinä meikäläisen valivali-postauksiin. Mutta kun kroppaan koskee tavallistakin enemmän, tuntuu, ettei mitään järkevää kykene tekemään kuukausiin, alkoi munkin pää hajota.

Mutta nyt on toisin. On aivan ihmeellistä kuukausien kipujen, vaivojen ja raihnaisuuden jälkeen, kun kroppaa ei kolota (mitä nyt häpyliitos muistuttaa olemassaolostaan), jaksan kävellä ja touhuta. Energiaa piisaa, vaikka nukun huonosti. Vauvakin on laskeutunut, eikä enää ahdista hengittää. Verenpaineet ovat palanneet liian matalista lukemista normitasolle ja sykekin on melkein normi. Mitä tämä tällainen on? Yritän nyt nauttia, mutta pienoisella kauhulla odotan, mitä hirveää mahtaa olla nurkan takana mua vaanimassa...

Tänään pääsen taas nauttimaan KI-shiatsun Soilen käsittelystä. Ah, ihanaa!

tiistai 27. elokuuta 2013

Kummimietintöjä

Olemme kovasti miettineet kummiasiaa viime viikkoina.

Kuten esikoisenkin kohdalla, mietimme taas, kenen arvomaailma on lähinnä omaamme, kuka on aidosti kiinnostunut lapsesta ja tahtoo antaa aikaansa tälle sekä nyt että sitten myöhemminkin? En halua, että lapsemme kummista tulee mikään automaatti, joka syytää rahaa synttäripäivänä, mutta joka ei ole kiinnostunut olemaan osa lapsemme elämää. Yhteinen aika lapsen kanssa ja yhdessä saadut elämykset ja kokemukset ovat sellaisia, ettei niiden arvoa voi rahassa mitata. Että lapsella on vanhempiensa lisäksi turvallisia aikuisia ympärillä, joihin luottaa missä elämäntilanteessa tai -vaiheessa tahansa, oli ikää 4 v. tai 24 v. Etenkin haluan lapsen elämässä olevan muita aikuisia miehiä kuin vain oman siippani, koska lapsen molemmat isoisät ovat suruksemme maan povessa.

Esikoisen kummivalinnat eivät osuneet aivan kohdilleen. Ainon ainoa kummitäti on nähnyt tytön viimeksi hänen yksivuotissynttäreidensä jälkeen. Aina hän lupaa tulla käymään, mutta ei hän koskaan tule. Ymmärtäisin, jos hän asuisi ulkomailla tms., mutta kun hän on säännöllisessä päivätyössä ja asuu "vain" Hämeenlinnassa ja me Helsingissä... Harmittaa todella paljon. Toinen tyttösen kummisedistä taas on kerrostalon kokoisia sammakoita suustaan päästävä nuori mies (mieheni serkku), jonka alun perinkin hyväksyin kummiksi pitkin hampain. Nyt, kun hän on päästänyt suustaan tällaisia herkkulauseita, kuten "jokainen nainen pystyy synnyttämään alateitse, JOS vain tahtoo" ja "ei synnytyskipuihin mitään kivunlievitystä tarvita". (Onneksi en ollut paikalla, kun hän lausui nämä kuolemattomat sanat. Olisi muuten todennäköisesti saanut palata työmaalle maanantaina ainakin korva punaisena, jos ei sentään nenä poskella.) Onneksi Ainon kolmas kummi, toinen kummisedistä haluaa olla osa Ainon elämää. Säännöllisesti.

Minulla ei ole kummilapsia, mutta jos olisi, tahtoisin olla lähellä heitä, olla läsnäoleva aikuinen. Joillekin ilmeisesti kummin kunniatehtävä (näin minä sen miellän) ei ole niin tärkeä.

Myttysen kummeiksi pyysimme serkkuani (kera miehensä) sekä Isämiehen ystävää (avoivaimonsa kanssa). Iloksemme molemmat pariskunnat vastasivat pyyntöömme myönteisesti. Toivottavasti he osoittautuvat kummiasiassa kummilupauksensa veroisiksi.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Uusi ihminen

Otsikko hämää, perheemme ei ole vielä kasvanut nelihenkiseksi. Vielä. Nyt mennään rv37+5.

Mutta tunnen oloni kuin uudeksi ihmiseksi. Kävin perjantaina mammashiatsussa ja olo on sen jälkeen ollut kuin uudella ihmisellä. Hoidon aikana huomasi, miten kroppa on ollut ihan jumissa ja jotkut pisteet olivat selvästi arkoja. Lähellä käytiin jopa kipupistettä, mutta inhoan sellaisia sivelyhoitoja, jossa vain pehmeästi "lääpitään", koska tiedän, että mun kropalle sopii vain sellainen, että tuntuu kunnolla.

Jännä oli huomata, miten selvästi tiettyjen akupisteiden painanta pisti supistelemaan ja hoitajakin huomasi sen. Hoito teki vaivaiselle kropalle ja pääkopalle todella hyvää. En edes muista, milloin olisi viimeksi ollut näin rentoutunut ja hyvinvoiva olo.

Shiatsuhoitaja sanoi, että maha on selkeästi laskeutunut. Ja hoidon aikana tunsin, kun hän teki alaspäin suuntaavaa liikettä, että Myttynen oikein porautui lantioon. Vaikka yö ovat todella risaisia ja konekivääritulen lailla kroppaani hellivät ennakoivat supparit vain tihenevät, sain perjantaisesta hoidosta niin paljon voimia ja hyvää buustia, että nyt taas jaksaa. Oikein tunsin, miten veri kohisi koko kropassani hoidon jäljiltä ja mieskin kysyi perjantaina töistä tullessaan "kuka on vaihtanut noita-akan tilalle oman vaimoni?". Menen ensi viikolla uudestaan. Voin kyllä lämpimästi suositella kenelle tahansa.

Minä en hyödy ko. hoidon mainostamisesta mitään. Tämä ei ole maksettu mainos, enkä saa sanoillani alennusta hinnoista. Tahdon vain hehkuttaa muillekin sitä olotilaa, jonka hoidosta sain.

torstai 22. elokuuta 2013

Kaksivee neuvola

Tänään oli Ainon kaksivuotisneuvola. Kun oikea synttäripäivä on kesäkuun viimeisenä päivänä, on tasavuotisneuvola aina elokuussa. Eipä mitään, pääasia, että on.

Neuvolassa kaikki oli hyvin. Vähän mietin etukäteen, miten neuvolassa mahtaa mennä, kun aamu oli aika tyypillinen uhma-aamu ja joka ikisestä asiasta piti vängätä. Kun pääsimme neuvolaan, muuttui ääni kellossa ja tyttö oli itse päivänsäde. Puntarille tyttö ei olisi millään halunnut kiivetä, mutta kun äiti kiipesi ensin (ja kauhistui sen lukemaa), neuvolatäti meni kauemmaksi ja sai pitää äitiä noustessa kädestä kiinni, luonnistui se vihdoin. Sama juttu pituusmittauksen kanssa. Mitoiksi saatiin 86cm ja 12kg eli hienosti on Aino kirinyt syntymänsä -20 käyrältä ikätoveriensa mitoille. Kyllä se on on huomannutkin, että kasvua on tullut, kun ei tämän mahan kanssa Ainon kantaminen ole enää kovin miellyttävää ja monet housut ovat alkaneet käydä puntista liian lyhyiksi.

Aino on kova puhumaan. Siitä huomautti pilke silmäkulmassa terkkakin. Juu, joskus toivoisin, että pieni papupata olisi edes minuutin hiljaa. Ei vaan, mahtavaahan se on, että on lapsen kanssa yhteinen väline, jolla kommunikoida. Osa kiukkukohtauksistakin on taatusti (Luojan kiitos!) jäänyt välistä, kun ymmärrän, mitä hän yrittää sanoa. Parhaimmillaan suusta tulee seitsemän-kahdeksansanaisia lauseita, jossa myös taivutukset ovat oikein (älä ota, mummin auto rikki, pitää mennä bussilla). Hän on myös on kova laulamaan (joskin neuvolassa ujosteli, eikä lauraa lurauttanutkaan). Päivittäin saammekin kuulla
erilaisia tytsyn omakeksimiä sanoituksia iloisina rallatuksina (esim. "tuiki tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen, korkealta katsot vaan, katsot alas maaUIMALAAN).

Sen sijaan motorisilta taidoiltaan Aino ei ole aivan ikätoveriensa tasolla. Syöminen, piirtäminen sun muut sujuvat (pääosin vasemmalla kädellä), mutta tasapaino voisi olla parempi. Uskon, että siihen on apua taaperouinnista ja potkupyörästä. Ajattelimme etsiä Ainolle taaperojumppapaikan vuoden päästä. Terkka ei ollut kuitenkaan asiasta tippaakaan huolissaan.

Jokin aika sitten huomasin, että tytöllä on hyvä muisti. Myös joitain kaukaisia tapahtumiakin saattaa muistaa ja ottaa yhtäkkiä puheeksi. Olin aivan ihmeissäni. "Minulle tuli mummin autossa paha olo." (Kävimme kesäkuussa sukutilallamme, jonne vie mutkainen ja kuoppainen hiekkatie. Ainolle tuli autossa paha olla, ja lopulta hän oksensi.)

Aino osaa auttaa jo pukemisessa. Sukat osataan kiskoa jaloista ja housutkin varmaan menisivät nilkkoihin, mutta kestovaippapeppu on sen verran tanakka, että usein takapuolen kohdalla tarvitaan vanhemman apua. Vetoketjun avaaminen ja sulkeminen onnistuu, samoin takin ja kenkien riisuminen sekä hatun päähän laitto. "Minä itse" on paljon käytössä, vaikkei taitoa vielä olisikaan.

Unet meillä sujuvat edelleen vallan mallikkaasti. Aino pyytää itse nukkumaan, sekä päiväunille että yöksi. Keskimäärin unta vedellään yöaikaan kymmenen tuntia ja päivällä tunti. Jos unta tulee päivällä enemmän tai vähemmän kuin tunti, menee ilta hulinaksi.

Pottailu on meillä edelleen haaste. Olen kuullut väitteen, että tyttölapset inhoavat märkiä alushousuja, joten vaippa vaan pois ja pikkarit jalkaan. Kun pissa tulee pitkin reisiä, niin kyllä se potta alkaa kiinnostaa. Juu, ei haittaa meidän neitiä. "Ei haittaa, isi siivoaa", kuuluu iloinen kalkatus, kun pissa valuu pitkin reisiä. Anoppi osti Ainolle pottakirjankin. No, "Prinsessa Paula tekee pissan pottaan, minä en", kuvastaa aika hyvin taaperomme vahvaa tahtoa ja huumorintajua. Olemme kokeilleet harkkahousuja, pikkareita, erilaista pottaa, pienennysrengasta, pottatarraa, lahjomista (maissinaksuilla), potattamista ennen ja jälkeen ruokailujen (joka päivä), mutta ei. Kyllä kai se jossakin välissä tulee. Toivoa sopii.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Synnytystoiveita

Nyt, kun hoohetki alkaa olla pian käsillä, tajusin, että pitänee varmaan miettiä myös synnytystä. Pontta asian miettimiseen sain sairaalan sivuilta löytämäni synnytystoivelistan kysymysten kautta.

Minusta on vähintäänkin luonnollista, että synnytys sattuu. En kuitenkaan ole niin extreme-ihminen, että ehdoin tahdoin lähtisin tavoittelemaan "kruunuista kirkkainta" eli luomusynnytystä.

Ensisijaisena tavoitteena on synnyttää alateitse. Sektiosta ei jäänyt pahaa makua suuhun, ja jos tilanne sen vaatii, Myttynen saa myös syntyä sektiolla. Tilanteen mukaan. Mutta toivoahan saa? Ymmärrän, että on tilanteita, joissa toiveita ei ole mahdollista, syystä tai toisesta, toteuttaa.

Osaan jo nyt sanoa, että supistuksien ottaminen vastaan paikallaan maaten/ istuen on jotakin aivan kamalaa. Toivoisin pystyväni olemaan liikkeessä mahdollisimman pitkään, koska se selvästi helpottaa olotilaani. Jumppapallo, keinutuoli, kävely, tanssi, hieronta, akupunktio, kaurapussi, vyöhyketerapia, vesi. You name it. Ensin kokeillaan nämä pehmeämmät kivunlievitysmenetelmät ja katsotaan, mihin asti pärjään kipujen kanssa niillä. En ole sanonut ehdotonta ei:tä millekään kivunlievitysmenetelmälle. En ole oikea ihminen arvioimaan niiden tarpeellisuutta tai oikeaa ajoitusta. Sen tehkööt sairaalan henkilökunta. Toivon, että kätilö antaa minulle riittävästi asianmukaista tietoa eri kivunlievityskeinojen eduista ja myös mahdollisista haitoista.

Toivon myös, etten joutuisi syntymähetkellä kahlehdituksi sänkyyn puoli-istuvaan asentoon. Se on hajalla olevan selkäni kanssa worst case scenario. Sen sijaan toivoisin pääseväni kokeilemaan jakkaraa, ammetta tai Relaxbirth-synnytysapulaitetta.

Olen kirjannut listaan myös merkinnän tulisesta ja lyhytpinnaisesta luonteestani loppukaneetilla: "minua saa ja pitää myös lujasti käskeä, jos se näyttää tarpeelliselta, lempeää kehotusta en välttämättä synnytyshyyruissa usko".

tiistai 20. elokuuta 2013

Täysiaikaisuus

Kun tein plussatestin, en uskonut, että tänne asti päästäisiin vauva masussa. Jotenkin ajattelin, että KUN Ainokin syntyi ennenaikaisena, tämäkin tulee kiireellä maailmaan. Muistan kuinka alkuraskaudessa odotin viikkojen kulumista ja mahan kasvamista. Aina oli joku päämäärä, jota kohti mentiin. Ihan ensimmäinen päämäärä oli varhaisultra viikolla 7+1 (muistaakseni). Ultrassa kaikki näytti hyvältä ja pienen sydämen sykekin näkyi hienosti. Seuraavaksi odoteltiin sitten maagisen 12. viikon täyttymistä. Sitten odotin viikkoa 20, jolloin ehkä olisi toiveita raskauspahoinvoinnin helpottamisesta. Sitten rakenneultraa ja mahdollisesti selviävää sukupuolta. Sitten viikkoa 35, jolloin Aino syntyi.

Olen yrittänyt nauttia raskaudesta ja tästä mahapallosta, vaivoineen kaikkineen. Etenkin, kun tiedän, että tämä on viimeinen raskauteni, vaikka moni onkin hokenut "älä nyt vielä sano". Johan tässä ikäkin alkaa tulla vastaan, samoin oma vointi sekä lapsilukuna kaksi on meille juuri sopiva. Sitten meidän perhe on valmis. Mutta täytyy taas tunnustaa, että olen niin kypsä. Yläpäästä. Jaksaisin kantaa tätä masua vaikka yli lasketun ajan, jos en päivittäin joutuisi puremaan hammasta kipujen vuoksi tai saisin edes nukuttua. Myttysen liikkeetkin alkavat olla jo niin tukalan oloisia, etten ihmettele jos tuo päättää ulkoistautua suoraa reittiä, eli vatsanahan läpi, tähän maailmaan.

Supistuksiin on selkeästi tullut enemmän voimaa ja ne alkavat olla kivuliaita, mutta niitä esiintyy aika satunnaisesti. Niitä ei kuitenkaan enää pysty vastaanottamaan paikallaan, vaan on lähdettävä kävelemään tai pyöritämään lantiota jumppapallon päälle. Sängyssä kyljen kääntäminen tai lattialta ylös nouseminen tuntuu siltä, kun joku yrittäisi halkaista minua jalkovälistä vesurin hamarapuolella. 
Alivuokralaisen häätötoimenpiteet on aloitettu. Juon kolme isoa kuppia vadelmanlehtiteetä päivässä, pyörittelen lantiota ja olen etukumarassa asennossa. Olen touhunnut kotihommia ja käynyt ostoksilla. Saunaan pääsen vain kerran viikossa saunavuorolla. Kävelylenkeille tekisi mieli, mutta jos olen jo pienillä kävelymäärillä näin tuskainen iltaisin, mitä sitten, jos kävelen vähän enemmän?  Täytyy kuitenkin kokeilla joku päivä. Nyt on aika varattuna myös mammashiatsu-hoitoon perjantaille. Josko se ainakin vähän helpottaisi olotiloja. En panisi yhtään pahakseni, jos se jopa auttaisi käynnistämään synnytyksen.

Yksi ihminen erehtyi kysymään eilen "Ihana masu! Milloin vauva tulee?". Mä vastasin, että ihanuudesta voi olla montaa mieltä ja toivottavasti mahdollisimman pian. 

maanantai 19. elokuuta 2013

Onnea on...

Sunnuntaina saimme iloksemme vieraaksemme Eevin perheineen. Valitttavasti toinen perhe oli lenssun kourissa, eikä päässyt sunnuntaitamme sulostuttamaan. Seuraavalla kerralla sitten, ehkä sitten, kun meidänkin huushollissamme on isosisko ja pikkuveli.

Blogisiskoudesta alkanut ystävyys on viikko viikolta syventynyt ja jo nyt tuntuu, että olisimme ihanan Eevin kanssa tunteneet aina. Kun me naiset juttelimme keskenämme synnytyksestä ja vauvoista, miehillä juttu luisti samalla tavalla. Vaikka Eevi on leikkimielisesti kutsunut miestään mörökölliksi, en minä moista ole kertaakaan tavatessamme onnistunut hänestä huomaamaan. On mukavaa, että myös puolisoilla juttu luistaa.

Oli myös mahtavaa huomata, miten nämä kahden vuoden molemmin puolin olevat vaahtosammuttimen kokoiset tenavat juoksivat pitkin kämppää, Eevin Pojun kutsuessa "Aino, tule leikkimään". Vai eivät muka tämän ikäiset vielä leiki keskenään? Naurua ja iloa riitti pienillä hikeen asti. Onnistuivatpa nuo kaksi pöydän päässä ruokaillessa istunutta pientä ihmistä saamaan jonkun kikatuskohtauksenkin. Aino hoki vähän väliä tavaroistaan "minun, minun", mutta taisipa pikkuneiti olla loppujen lopuksi vain mielissään, että oli kavereita niitä lainaamassa. Ainakin alkuviikko on mennyt Eevin lapsia kaipaillessa.

Lähdön hetkellä vierähtäneet tunnit tuntuivat taas lentäneen, enkä olisi millään malttanut päästää tätä niin rakkaaksi muodostunutta perhettä kotimatkalle. Poju ja Aino halasivat eteisessä, mutta kun pieni mies tahtoi antaa suukon, A katsoi turvallisemmaksi tarrata Isämiehen reidestä kiinni.

Kun ovi sulkeutui, Aino hoki juuri poistuneen perheen jäsenten nimiä iltapalalla. Kaikki hulina taisi olla kuitenkin väsyttävää, kun Aino nukahti omaan sänkyynsä ennätysnopeasti ja nukkui samalla ennätyksellisen pitkät unet.

Odotan jo tulevia vuosia, kun lapset kasvavat ja oppivat yhä enemmän touhuamaan yhdessä. Jotenkin näen sieluni silmin tenavat touhuamassa yhdessä isompinakin. Olen todella onnekas, että olen elämääni noin ihania ihmisiä saanut!

torstai 15. elokuuta 2013

Maha

Tämä rantapallo alkaa olla huomion kohteena. Viikonloppuna Flamingon kylpylässä ollessamme eräs pikkutyttö kiljaisi lujaan ääneen: "Katso äiti, miten lihava nainen!" Äiti korjaamaan: "Ei täti ole lihava, tädillä on vauva masussa." Tytön naama vaihtoi tämän jälkeen väriä keitetyn ravun punaiseen. No, ei siinä mitään, sattuuhan tuota.

Tänään kuitenkin meni hermo. Kaupassa käydessä eräs nainen tuijotti vatsaani niin huomiotaherättävän ja epäkohteliaan pitkään, että oli pakko kysyä: "Etkö ole ennen raskaana olevaa naista nähnyt?". Alkoi suoraan sanottuna vatuttaa se, että tuiki tuntematon nainen tuijottaa mahaa kuin Michelangelon patsasta. Ai miten niin pinna kireällä? ;-)

P.S. Vatsa ei kasvanut ympärysmitassa kuuteen viikkoon senttiäkään. Nyt reilussa viikossa +2cm. 

keskiviikko 14. elokuuta 2013

KK eli koosta ja kropasta

Mami Go Go:n aloittama, lähes koko mammablogimaailman läpi levinnyt upea A beautiful body -haaste on pyörinyt siitä postaaamisen jälkeen päivittäin mielessäni. Hyvällä tapaa. On ollut upeaa lukea eri äitien ajatuksia ja tuntemuksia omasta kropastaan, miten moni on vihdoin hyväksynyt itsensä ja vartalonsa vuosikausien taistelujen jälkeen.

Itse kun muistutan tällä hetkellä vatsapalloni kanssa enemmän sulavaa virtahepoa kuin ballerinaa, olen miettinyt asiaa myös "mitä raskauden jälkeen" -näkövinkkelistä. Olen kohtalaisen sinut kroppani. Toki on päiviä, jolloin tietyt asiat ottavat enemmänkin päähän, mutta onneksi ne jäävät vain yksittäisiin päiviin.

Mieleni halajavani uusia vaatteita. Selaan innoissani nettivaatekauppojen ihania syksyvalikoimia. Olenpa jopa kliksutellut ostoskoriakin täyteen, mutta. Kun ei voi etukäteen tietää, minkä kokoinen olen synnytettyäni. Mitkä olemassa olevista vaatteista ovat sopivia esim. kolmen kuukauden päästä, mitkä istuvat kauniisti vielä vuodenkin päästä? En viitsi tehdä virheostoja väärän koon vuoksi, vaan yritän malttaa mieleni.

Viimeksi, kun pumppasin maidon esikoiselleni, jouduin oikeasti katsomaan tarkkaan, mitä suuhuni panen. Puntarin viisari kun oli armoton, eikä suinkaan solahtanut helposti ennen raskautta -lukemiin. Mielenkiinnollla odotankin, mitä nyt tapahtuu. Jos pääsen imettämään, putoaako paino nyt nopeammin ja helpommin, vai jäävätkö ne kliseiset viisi kiloa kinnaamaan lanteilleni. Jos jäävät, tiputan ne sitten rauhassa ajan kanssa.

tiistai 13. elokuuta 2013

Synnytystapa-arvio takana

Tänään (rv36+0) kävin synnytystapa-arviossa. Luulin, että arvio olisi vasta myöhemmin, mutta kun ensimmäinen synnytykseni oli "komplisoitunut", sain ajan varsin nopeasti. Ajanvarauskirjeessä pyydettiin varautumaan tunnin, jopa kahden tutkimuksiin. Vähän etukäteen jännitti. Heräsin ukkosen murinaan jo puoli neljän maissa, enkä enää sen jälkeen saanut unta.

Käynti oli yllättävän nopea, hyvä jos kahtakymmentä minuuttia olin vastaanotolla. Mitään estettä alatiesynnytykselle ei näyttäisi olevan (Ja kaikki huutaa: JEE!!). Sisätutkimus oli mun mielestä nopea sekä tosi helläkätinen ja varovainen (ehkä siksi, että kyseessä oli erikoistuva lääkäri). Eniten meni aikaa siihen, kun Myttynen mellasti mahassa niin, ettei lääkäri meinannut millään saada mittoja otettua. Mittojen mukainen painoarvio 3,1kg (vastaa rv38). Runsaat, kivuliaat supistuksetkaan eivät ole saaneet mitään aikaiseksi kohdunsuulla, joka on siis edelleen kiinni, ehkä vähän lyhentynyt. Kysyin, että kun noita kivuliaita supistuksia on päivä päivä enemmän, että mistä sitä oikein tietää, milloin on sitten tosi kyseessä. Lääkäri vain totesi, että "no, sitten ne ei lopu, vaan alkavat vain tihentyä ja voimistua". (Pahimmillaanhan mulla on ollut kivuliaita supistuksia muutaman minuutin välein parinkin tunnin ajan, loppuen sitten kuin seinään.)

No, nyt se on takana. Nyt vain odottelua. Kieltämättä alkaa mieli jo käydä malttamattomaksi. Ei siksi, että sinänsä olisi kiirettä saada lasta syliin, vaan se, miten kehno oma olotilani on. Olen uhannutkin, että ensi viikon loppupuolella aloittelen lempeitä alivuokralaisen häätöyrityksiä. Sitä ennen pitäisi paneutua synnytystoivelistan tekoon. Siitä postaan erikseen.

maanantai 12. elokuuta 2013

Lomanlopettajaiset

Isämiehen ja Ainon loma päättyi eilen. Päätimme ottaa loman viimeisistä päivistä kaiken irti. Lähdimme "lähilomalle" Flamingon kylpylään viikonlopuksi. Vesihirmu-tytär sai polskutella altaissa mielin määrin ja pieni vesiliukumäki sai pienen hihkumaan: "lisää, uudestaan!". Hymy karehti suupielissä, kun toinen oli niin innoissaan. Flamingon kylpylä on visuaalisesti kaunis ja lastenallas kiva. Kyllä siellä kelpasi polskia.

Emme kuitenkaan tyytyneet vain kylpylän tarjoamiin nautintoihin, vaan kävimme viikonlopun aikana ihailemassa Haltialan maatilan eläimiä. Suosittelen paikkaa lämpimästi. Siellä on eläinten lisäksi tarjolla lasten leikkipaikka sekä kahvila-ravintola. Aino katseli puolen metrin päässä itsestään makoilevaa isoa härkää silmät pyöreinä. Uskalsipa sitä jopa äidin kanssa yhdessä silittääkin. Suurin riemu repesi kuitenkin mutalammikossa kahlaavista sioista ja naapurikopin kanoista.

Kävimme viikonlopun aikana myös Porvoossa. Kun laitoin suunnitelmamme NaamaKirjaan, ihana Eevi kutsui meidät kylään. Siinä vierähtikin mukavasti iltapäivä aikuisten jutustellessa ja lasten leikkiessä keskenään. Kiitos Eevi taasen! Tämän jälkeen kävimme tyhjentämässä Brunbergin tehtaanmyymälän hyllyjä ja kävimme täyttämässä vatsaa Cafe Cabriole'ssa. Jälkimmäistä suosittelen erityisesti. Kaunis interiööri loi silmänruokaa. Upeat, vitriinissä olevat kakut saivat veden herahtamaan kielelle, mutta tällä kertaa tyydyimme vain suolaisiin piirakoihin. Ne maistuivatkin erinomaisilta ja Ainollekin löytyi vehnätön versio.

Vaikka oli ihana olla hotellilomalla, kun ei tarvinnut huolehtia kokkaamisesta, eikä siivoamisesta, oli silti ihana palata kotiin. Omaan sänkyyn tai siis minun tapauksessani sohvalle. Hotellin sänky oli selälleni aivan liian pehmeä ja olin aamuisin aivan jumissa. Kotonakin nukun sohvalla, kun se on parempi kipuilevalle selälle.

Oli mahtava loman loppu. Jotakin kuitenkin lomastamme kertoo se, että Isämies huokasi töihin palatessaan "kiva mennä töihin lepäämään".

perjantai 9. elokuuta 2013

Voitto, voitto!

Meikää ei ole siunattu Hannu Hanhen onnella. Valitettavasti. Aina silloin tällöin kuitenkin minullekin napsahtaa jokin voitto. Nämä harvinaisuudet jaksavat aina ilahduttaa yhtä suuresti.

Taannoin osallistuin Nyt kun olet siinä -blogin arvontaan. Naputtelin vastaukseni ajatuksella "vastaan Adan esittämään kysymykseen", en voittaakseni. Viime aikoina ilonaiheet ovat olleet aika niukat, olkoonkin, että rinnallani on maailman paras mies ja tuo pieni hurmaava otus jaksaa sekä viedä hermot että hauskuuttaa ja ilahduttaa päivittäin.

No, yllätys oli melkoinen, kun Ada laittaa viestiä, että minä voitin. Teki mieli kysyä: "meinaakko ihan oikeasti?". No, tottahan se oli, vaikka en aluksi ollut uskoa asiaa.

Ja mitä paketista löytyi? Ipanaisen verkkokaupasta jo usein katsomani juomapullo sekä robottiaiheinen kestokassi sekä keltainen Mehujehu. Olen jo monen monta kertaa ollut lisäämässä juomapulloa ostoskoriin, mutta sitten aina on tullut jotakin muuta. Tuttu tunne siellä ruudun toisella puolellakin?

Kestokasseihin olen aivan hurahtanut. Enkä ole ainoa, mikäli esim. Elsaa on uskominen. Minunkin mielestäni ne ovat aivan mahtavia ja Aino on ihastunut kassiinsa kovin. Hokeepa hän joka päivä "Ainon oma robottikassi, Ainon oma robottikassi". Mehujehu taas on ollut meillä siitä lähtien, kun tuote tuli markkinoille. Mikä ihmeen Mehujehu? Tuotteen nettisivujen mukaan tuote on "pillimehun kotelo", mutta minä sanoisin pikemminkin "Joka perheen must, jos perheessä käytetään pillijuomia. Vaatteet pysyvät siisteinä ja kiva kotelo on ilo sekä vanhemmille että lapselle".


Iso kiitos, Ada sekä Ipanainen!

tiistai 6. elokuuta 2013

Mammalomalle

Tänään kolme kuukautta kestänyt sairasloma vaihtui mammalomaksi. Eipä tuo muutos missään tunnu. En voi vain olla laskematta päässäni, että lauantaina rapsahtaa mittariin Ainon syntymäviikot. Malttaako Myttynen pysytellä masussa pidempään, vai onko hänellä sisarensa tapaan kiire muuttaa yksiöstään? Se jää nähtäväksi.

Synnytys pyörii päivä päivältä enemmän mielessä. Mitään tarkkoja listoja synnytystoiveista en ala tekemään, mutta toivon välttäväni puoli-istuvan asennon SI-nivelongelmieni takia ja pystyväni synnyttämään alateitse. Mielestäni noissa on jo toivetta tarpeeksi. Muutoin luotan sairaalahenkilökunnan opastukseen ja ammattitaitoon.

Itse toivoisin, että lapsi syntyisi tämän kuun puolella (LA 10.9.). Viime yönäkin, kun sain nauttia kipeiden supistusten sarjatulesta parin tunnin ajan, aloin laskea, että siihen olisi vielä 35 vuorokautta. Puh. Ei kiitos. Olen kaikille sanonut, jotka ovat kyselleet vointiani, ja jäljellä olevaa aikaa, että kun synnytystapa-arvio (joka mulle tulee automaatisesti aiemman sektion vuoksi rv37) on ohi, alkaa alivuokralaisen häätötoimenpiteet. En aio tehdä mitään extremeä, siivoilen kotia, järjestelen paikkoja, käyn kävelyillä, alan juoda enemmän vadelmanlehtiteetä, käyn ostamassa muutamat puuttuvat tavarat ja käyn ystäväni äidin raskausshiatsu-hoidossa ja vonkaan isämieheltä sitä listasta puuttuvaa ässää ;-). En panisi yhtään pahakseni, jos synnytys noilla käynnistyisi. Peukkuja saa pitää!

maanantai 5. elokuuta 2013

Kysy vaan, tosin vastaus ei välttämättä miellytä

Taannoin eräs kaverini päivitteli NaamaKirjassa näin:
"Tänään se ihanuus taas tapahtui. Minulta kysyttiin, olenko raskaana. Ensi kerralla vastaan, että kyllä vain, lapsi syntyy ensi viikolla. Tai sitten vastaan, että kärsin keskivartalolihavuudesta. Muitakin vastausehdotuksia otetaan vastaan. Minä en edelleenkään ymmärrä, miten puolitutut kehtaavat ylipäänsä kysyä tällaista."

Hän sain litanian oivia vastauksia, jota sain luvan kanssa lainata blogiini. Täytyy pistää nämä itsekin korvan taakse, jos raskaus jättää jälkensä, enkä ole kahdessa viikossa yhtä simpsakka kuin ennen raskautumista.  Mieluummin läväyttäisin moisia utelijoita korvatillikalla, mutta ehkä tyydyn käyttämään seuraavia lausahduksia:

"Viime aikoina on kesäherkut maistunut niin kuin olisi kahden edestä syönyt, kiitos kysymästä."

"Kysy takaisin, että milloin sun laskettu aika on. Siis hautajaisten."

"Mä olen ajatellut sanoa suoraan, etten ole raskaana vaan läski. Onneksi ei kukaan ole vielä kysynyt..."

"Kiitos kysymästä, meillä naidaan ihan omaksi iloksi."

"Multa kysyi kerran lääkäri. Olin viikolla 37. Vastasin ei. Lääkäri sitten totesi, että niin hän ajattelikin mun olevan vaan "tavallisesti lihava". Sanoin että olenhan mie sitäkin, mutta joskus lihavaakin lykästää."

"Jep, been there, done that. Erään valtuuston aikana kaksi eri ihmistä kävi onnittelemassa tulevasta äitiyslomasta. Ja kas: motivaatiota löytyi 10 kilon tiputtamiseen kuudessa viikossa."

"Minultakin kysyttiin muutama viikko sitten (kera mahan taputtelun, tietysti), että kukas se täällä on. Vastasin hampaiden välistä sähähtäen, että lässssskiä."

lauantai 3. elokuuta 2013

Lomaräyhähdys

Kuuluhan perheen yhteiseen lomaan vähintään yksi lomaräyhähdys?

Kliseisesti etukäteen latasin perheemme yhteiseen lomaan aika todella paljon odotuksia. Mistake number 1.
Keskustelematta näistä Isämiehen kanssa. Mistake number 2.
Selittämättä, MIKSI minulle tietyt asiat ovat tärkeitä. Mistake number 3.

Räyhähdys sattui Isämiehen lomaviikolla kolme, ja hänellä ei ole meidän kanssamme lusittavana kuin enää viikko. Etukäteen oli puhetta, että olisi kiva tehdä joku perheen yhteinen reissu jonnekin. Sen tarkemmin asiaa yksilöimättä.

Minä, hormonihuuruinen monsteri aloin vähän avautua eilen. Äänentaso kohosi niin, että Ainokin sanoi kulmat mutrussa: "ei saa huutaa". (Edit: Sille volumetasolle emme sentään päässeet.)

Olen ollut oman oloni kanssa viime aikoina aika kettuuntunut. Olen ollut sairaslomalle jo kolmetoista viikkoa ja odotin yhteistä lomaa, kivaa aikaa kuin mannapuuroa sokerikanelilla. Kun ei jaksa/ pysty/ kykene, tai seurauksena sarjatulena iskeviä kivuliaita supistuksia sekä ylitäytetyiltä prinssinnakeilta näyttävät sormet ja varpaat sekä väsymys, joka ei häviä minnekään edes nukkumalla.

Eilen sitten otin puheeksi, että lähtisimmekö ensi viikolla jonnekin reissuun, kun kuitenkin on Isämiehen vika lomaviikko ennen arkisen aherruksen pariin palaamista.

Isämies katsoi minua pitkään ja kysyi: "oletko nyt aivan varma?" Silloin päässä kilahti. Aloin märistä, ettei hän tahdo tehdä enää kanssani mitään kivaa ja kuinka hän muka olisi pettänyt lupauksensa. Jaapajaapa ja sitä rataa. Mahtoi olla rasittavaa kuunneltavaa. Minä vain lisäsin vettä myllyyn marisemalla kuinka olen koko syksyn kotini vanki kuin mielipidevangit konsanaan. (Ai vähän teatraalista? Oi kyllä!)

Vaikka. Tasan tarkkaan tiedän, että hän ON oikeassa. Minun ei kannata näillä olotiloilla matkustaa enää minnekään, vaan levätä, ottaa rennosti ja yrittää nauttia viimeisistä yhteisistä lomapäivistä jotakin kivaa tehden. Mutta. Jääräpää kun ei voi takaraivostaan pyyhkiä pois niitä ihania lomakuvia, joita jo ehti sinne lavein siveltimenvedoin maalata. En minä ole oikeasti Isämiehelle vihainen. Olen vain niin pettynyt itseeni. Miksi tämän kropan pitää olla näin romu, ettemme pääse edes toteuttamaan lomasuunnitelmiamme? Pah. Ärh. ANTEEKSI. Ja tästäedes hormonihirviö yrittää pitää päänsä kiinni.

Neuvolakuulumisia 34+3

Kävin eilen neuvolassa. Olin sekoillut ajoissa ja ja olin melkein puoli tuntia etuajassa. Terkka oli kuitenkin vapaana ja otti heti vastaan.

Neuvolassa kaikki oli ok. Painoa on tullut jonkin verran, mutta johtunee parin viime viikon aikana tulleista turvotuksista ainakin osa, näin terveydenhoitajakin totesi, kun näki varpaani ja sormeni. Pettymyksekseni hemoglobiini on edelleen vain 107, eli pitää jatkaa raudan syömistä. Minä kun toivoin, että tuplaraudan syömisestä olisi ollut jotakin apua.

Sf-mitta menee reippaasti yläkäyrän yli, ollen nyt 35cm. Terveydenhoitajan mielestä lapsivettä on kuitenkin normaalisti ja sanoi, että on "hyvät geenit, kun ei ole tullut yhtäkään raskausarpea". No, ei vielä. Ehtiihän niitä vielä tulla.

Sydänkokeista sain vain kuulla "kaikki normaalia, ei tarvetta tarkemmille selvittelyille". Eli kuten arvasinkin. Vatsanympärys on nyt sama kuin Ainon syntymäviikolla. Saa nähdä, mihin mittoihin tämä pallo vielä ehtiikään kasvaa. Edelleen masussa majaillaan raivotarjonnassa, joten nyt odottaa sitten synnytystapa-arvio rv:lla 37. Pitää sitä ennen käydä labrassa, kun sain sektion jälkeen verta, ja joidenkin vasta-aineiden takia pitää käydä nyt vielä labrakokeessa.

Seuraava neuvola on vasta viikkoa ennen LA:a, mutta jotenkin musta tuntuu, että en ehdi käydä siellä. Että Myttynen tahtoo navan tälle puolen ennen tuota. Mulla on sellainen kutina, että tämä syntyy tämän kuukauden aikana. Ensi lauantaina on Ainon syntymäviikot, sen jälkeen alan varmaan jokotella "oletko jo tulossa?".

perjantai 2. elokuuta 2013

Voimauttavaa

Viimeiset pari päivää ovat olleet voimauttavia monellakin tapaa. Ensin tämä upea The Beautiful Body -haastekampanja, joka vieläkin pyörii takaraivossa monellakin tavalla. Tekisi melkein mieli kirjoittaa uusi postaus, pureskella aihetta vielä vähän lisää. Saa nähdä. Olen suoraan sanottuna äimistynyt, että joidenkin mielestä koko kampanja on vain huomiopornoilua. En ymmärrä, kuka voi kokea asian noin. Tämä kampanja on ollut tulvillaan itsensä kanssa kamppailleiden naisten vapautumista, joista osa kokee nyt ensimmäistä kertaa elämässään iloa ja ylpeyttä omasta kehostaan.

Eilen sain istua ihanan Annan kyydissä matkalla Eevin luo Porvooseen. Blogi-sielunsiskojen tapaaminen oli juuri sitä, mitä tähän väsähtäneeseen ja v*ttuuntuneeseen olotilaan kaipasinkin. Eevin perheen kaunis koti täyttyi puheensorinasta, naurusta, jakamisesta ja syvällisemmistä keskusteluista. Viittasimmekin aika usein tähän tuoreeseen blogikampanjaan. Totesimme yhdestä suusta kaikki, että äitiys on tehnyt meille kaikille hyvää, mitä omaan itseen ja itsensä hyväksymiseen tulee. Omien kilojen tai koon murehdinta on turhaa. Kuusi tuntia vilahti ohi kuin räpäyksessä. Oli mahtavaa jakaa pala elämää sekä saada ja antaa vertaistukea aidoimmillaan. Kun toinen ymmärtää sinua jo puolesta lauseesta, se on paljon se.

Oli ihana katsoa pienten ihmisten leikkiä, vaikka oma murunen olikin isänsä kanssa mummilassa vierailun aikaan. Molempien naisten lapset ovat jotenkin tulleet minulle erityisen sydäntä lähelle. En tiedä, mikä näissä hurmaavissa pikkuihmisissä on SE juttu, mutta näin on päässyt käymään. Samoin molemmista naisista keksisin paljonkin kauniita, positiivisia adjektiiveja, mutta sanottakoon vaatimattomasti, että olen kiitollinen, että elämääni on siunattu noin upeilla ihmisillä.

Vähän kävi lähtiessä sääliksi Eeviä. Kaunis koti oli pienten jäljiltä aivan hyrskyn myrskyn. Mutta Eeville se ei kuulemma ollut ongelma. Se vähän helpotti kolkuttavaa omatuntoa. Kiitos Eevi ihana!

Anna lahjoi minua vielä kotiin palatessa säkillisellä todella ihania vaatteita (joita jopa Isämies kehui, kun pienen muotinäytöksen muodossa niitä hänelle esittelin), jotka taatusti tulevat käyttöön, kun olen saanut vuokralaisen ulkoistettua yksiöstään. Ja saipa Myttynenkin jotakin pientä hurmaavaa ylleen. Kiitos Anna vielä tätäkin kautta!