torstai 30. tammikuuta 2014

Arkea, ah ihanaa

Viime viikkoihin on mahtunut paljon. Enpä ole enää jaksanut kaivautua koneelle tapahtumarikkaiden päivien jälkeen. Onneksi tapahtumarikkaus on ollut tällä kertaa positiivista.

Olemme käyneet kylässä ja olemme saaneet pitää rakkaita ystäviä ja lapsosia kylässä. On jaettu pala elämää, kokemuksia, annettu ja saatu vertaistukea mm. uhmaraivareista ja pottalakoista. Terapeuttista? Kyllä. Olen onnekas, että elämässämme on näitä huipputyyppejä.

Pääsin viime viikolla ihastelemaan uutta "supermiestä" (syntyi esikuvansa lailla käsi edellä), joka suloisuudellaan sulatti meikäläisen kyynisen sydämen. Vastasyntyneet ovat hellyttäviä, mutta itse huokasin vain "onneksi ei enää tarvitse lähteä tuohon hommaan enää ja onneksi kuopuskin on jo neljä- ja puolikuinen". Jokin pieni sentamentaalisuuden siemen yritti päästä pintaan ja kuiskutella korvaani "vielä ehtisit kolmannenkin". Onneksi sen kuiskuttelut jäivät muutamaan iltaan ja järki palasi: meidän perhe on JUURI (eikä vain melkein) hyvä näin. Ei enää lapsia meille.

Kävimme Ainon hoitokavereiden luona kylässä ja kotiuduimme kolmen vaate-jätesäkillisen kera. Siinä meni ilta iloisesti niitä koottain lajitellessa. Rakas Eevi toi meille myös ison satsin omille tenavilleen pieniksi jääneitä vaatteita. Iso kiitos molemmille, nyt ei tarvitse lähteä inhoamilleni vaateostoksille!

Olemme käyneet ahkeraan lähipuiston jäämäessä laskemassa (niin, että mamman takamukseen koskee). Mitäänhän tekoa ei ole sillä, että Ainon yllyttämänä laskin lasten kiipeilytelineen isosta liukumäestä, tein komean, lähes metrin ilmalennon ja päädyin tyylikkäästi suoraan takalistolleni.

Olen yrittänyt reippaasti kirjoittaa (lue: kirjoitan aina kolmen päivän välein ja kännykän kalenterista tarkistaen) kymmenen vuoden päiväkirjaan, jonka äiti osti minulle joululahjaksi pyynnöstäni. Usein lapsilla kehitys tapahtuu harppauksittain ja taapero kun laukoo suustaan lähes päivittäin jotakin koomista/ yllättävää/ mielenkiintoista/ mielikuvituksellista. Näitä arjen tähtihetkiä haluan muutamalla sanalla tallentaa muistiini (joka muuten toimii kuin junan vessa, useimmiten ei). 

tiistai 28. tammikuuta 2014

Sohvi on pop

Tiedättehän, se Sophie la Giraffe -lelun? Se on meidän perheessä nyt pop.

Perheen pienimmän mielestä sillä on hyvä hangata kutiavia ikeniä. Jyystö kuuluu naapurihuoneeseen saakka. Toiseksi pienimmän mielestä sitä on hauska vinguttaa piiiitkään ja haaaartaasti. Ja sitten tylsä äiti ärähtää: "lopeta vingutus tai Sohvi lähtee kirjahyllyn ylähyllylle jäähylle (jossa on erinäisiä tavaroita jo ennestään)".

Mamma tykkää Sohvista myöskin, mutta kosmetiikan muodossa. Sain ensimmäiset näytteet Annalta. Tunnustan, suhtauduin tuotteisiin hyvin skeptisesti (kuten kaikkeen kehuttuun. "Voiko näin hehkutettu juttu olla OIKEASTI mullekin hyvä?"). Kyllä, kyllä ja kyllä. Tuotteissa on mukavan lempeä hypotuoksu, joka ainakin omaa nenääni miellyttää. Mutta myös tuotteiden teho vakuuttaa. Vauvaöljy ja -rasva ovat vakikäytössä niin kuopuksella kuin mammallakin. Hyväihoiset Isämies ja esikoinen eivät rasvoja tarvitse tai kaipaa. Suosittelen siis.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Sosetehdas pyörii

Saimme kehotuksen nelikuisneuvolassa aloittaa soseet. Pari viikkoa sitten käynnistyi sosetehdas. Pakkasessa on nyt bataattia, porkkanaa, maissia, omenaa, possua ja kalkkunaa. Lisää teen piakkoin. Pakastin soseet minigrip-pusseissa, jotka jäätyvät ja sulavat tosi nopeaan. Perunaa en pakasta, enkä keitä, vaan käytän Oolannin perunasoseainesta, jossa on vain pakastettua perunaa (ei suolaa, eikä lisäaineita). Siitä on kätevä napata annos, kun nielaistut annokset ovat vielä tovin aika minimaalisia.

Eipä Oiva näytä soseista suuremmin ilahtuvan. Oli suussa mitä tahansa, se yleensä aiheuttaa vain koomista naamanvääntelyä ja sellaista ilmeilyä "oletko mamma ihan tosissasi, että tämä pitäisi niellä?". Sentään kaikki ei enää tule suusta ulos. Kun kyselin terveydenhoitajan suosituksia, milloin otetaan "toinen ateria" käyttöön ja milloin lihat jne., hän sanoi, että teet, niin kuin parhaaksi katsot. Kunhan seitsemänkuisena olisi viisi ateriaa päivässä, se riittää. Siihen asti voidaan tehdä, niin kuin parhaaksi katsotaan.

Me taidetaan mennä siten, että viiskuisena Oiva saa kasvissoseiden joukkoon proteiinia ja vasta kuuskuisena viljat. Vehnä ja ruis ovat hänellä pannassa vielä pitkään, noita muita viljoja kun riittää. Kun on olemassa suuri riski, että hänkin on em. viljoille allerginen, en ehdoin tahdoin viitsi häntä kiusata masuvaivoilla.

Saa nähdä, suostuuko Oiva koskaan syömään kaupan soseita. Siskonsa oli niin kranttu, ettei hänelle uponnut kaupan soseista koskaan kuin makeat versiot. Muut jäivät syömättä, vaikka yritin joskus hämätä kaatamalla purkista lautaselle ja tarjoamalla ruokaa siitä.

Note yo yourself: älä pudota toista kertaa soseutettua maissikattilallista lattialle. Sitä on joka paikassa. Siis JOKA paikassa, jossa kuvitella saattaa.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Harppauksittaiset kehitysaskeleet

On se jännä, miten nämä kehitysaskeleet tuntuvat menevän harppauksittain. Molemmilla lapsilla.

Aino on yhtäkkiä alkanut pitää kynää kädessä kuin isot ihmiset eli oikein. Vielä kuukausi takaperin kynä oli miten sun sattuu kädessä, kunhan sillä sai piirrettyä. Tyttö on alkanut keksiä tarinoita (joita on todella hauska kuunnella). Tämä kertoo minulle, että lapsen mielikuvitus kasvaa aikamoista tahtia. Se on tarkoittanut myös painajaisunia. Nyt olemme keksineet jotensakin toimivan keinon niiden karkotukseen. Kun Aino sanoo jotakin hirviöistä tai lohikäärmeistä, kysymme missä niitä on? "Satukirjassa." Onko satukirjan kannet kiinni? "On." Hirviöt ja lohikäärmeet ovat jääneet kirjan kansien väliin, eivätkä pääse sieltä pois. Toimii.

Aino on nyt halunnut alkaa myös pukea itse. Housut menevät jo hienosti jalkaan, samoin paita päälle. Haalarin alaosa osataan jo pukea hienosti itse, samoin kengät.

Hän on myös alkanut puhua sanoilla taivutusmuodoissa, tosin kaksivuotiaan logiikalla. Esim. tähti -> tähtet.

Sama on Oivan kohdalla. Hän kehittyy nyt kovaa vauhtia. Eihän sitä nyt enää viitsi selällään maata (kuin nukkuessaan) kun mahallaankin voi olla. Ja eteenpäin päästään jo parikymmentä senttiä. Sen hän hoitaa suomalaiskansalliseen urheilijatapaan eli armottomasti huutamalla ja ärisemällä naama punaisena.

Oli mahtavaa, kun Isämiehen loman aikana Oiva oppi valtavasti uutta.

perjantai 17. tammikuuta 2014

4kk neuvola takana

Ehdin vasta nyt koneelle naputtelemaan neuvolakuulumisia. Meillähän oli neuvola kahtena peräkkäisenä päivänä, kun lääkäriä ei saanut millään mahdutettua samalle päivälle terveydenhoitajan kanssa. No, ei se mitään.

Oiva sai neuvolassa vain kehuja. Kuulemma harva nelikuinen on yhtä seurusteleva ja jäntevä kuin hän. "Suloinen, seurallinen ja touhukas poika. Käyttää ääntään monipuolisesti (LOL), hyvä jäntevyys." Ei valittamista. Mitat yllättivät taasen.

Oiva on nyt samankokoinen kuin siskonsa kahdeksankuisena. Tiedän, ettei vertailua saisi tehdä keskosena syntyneen ja täysiaikaisen välillä, koska luonnollisesti erot ovat suuret kaikessa. Mutta väistämättä sitä vertailua tekee. Uudet mitat ovat komiat 7470g ja 69,5cm. Ei siis ihme, että vaatteet jäävät tosi nopeaan pieneksi. Luullaanpa Oivaa usein paria kuukautta vanhemmaksikin.

Tässä taannoin sattui hassu juttu. Ostin Oivalle vaatepaketin Naamakirjan lastenvaatekirppikseltä. No, paketin koko on 80-86cm. Myyjä kyseli, että minkä ikäiselle vaatteet ovat tulossa ja kun kerroin, että ne mennevät käyttöön noin puolivuotiaana, oli hän todella hämmästynyt. Saa nähdä, missä vaiheessa PIKKUveli menee siskonsa ohi koossa. Luulenpa, että ehkä jo ensi talvena muksut käyttävät samankokoista haalaria. Huimaa!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Kahden lapsen vanhempana

Moni on meiltä kysellyt "onko se helpompaa, kun kyseessä on toinen lapsi?". Itse jäin asiaa ihan miettimään pidemmäksikin aikaa. Helpompaa, tavallaan. Itse kuvailisin sitä kuitenkin seuraavin sanoin: se on kuin vaihtaisi tanssipartneria. Esikoisen kanssa kun on "tanssittu" nyt kaksi- ja puoli vuotta ja nyt paikalla onkin vakipartnerin sijaan joku aivan uusi, jonka tavat tanssia askeleita myöten pitää opetella uusiksi, ennen kuin tanssi taas alkaa sujua.

Vaikka perusasiat ovat selkäytimessä, esim. soseiden aloitusfaktat ovat lahjakkaasti unohtuneet ja ne oli hyvä kerrata neuvolan antamasta vihkosesta. Samoin useimmat kehitysvaiheet ovat painuneet unholaan tai niitä odottaa huomattavasti viivästyneinä. Esim. Aino oppi ryömimään vasta 8½-kuisena, ja hän sai ensimmäisen hampaansa vasta viikkoa ennen ensimmäistä vuosipäiväänsä. Myös mitoissa sisarukset kulkevat niin eri käyriä kuin mahdollista.

Jotenkin silti tämä kakkosen kanssa on helpompaa. Kun tietää, että kukin haaste kestää vain aikansa ja pian tulee joku uusi vaihe. Niitä kun lapsilla aina riittää, the Vaiheita. Sitä on jotenkin varmempi vanhempana, luottaa omaan vaistoonsa, ja tietää, miten haluaa omat lapsensa kasvattaa. Myös hyvää tarkoittavat ohjeet ja neuvot on entistäkin helpompi laittaa toisesta kuuloelimestä sisään ja toisesta ulos, kun ITSE tietää, mikä on meidän perheelle parasta. Toisen lapsen saaneena ei myöskään hätkähdä ihan pienestä, eikä hyppää ilmaan joka kerta, kun vauva inahtaa.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Nelikuinen

Oiva täyttää tänään neljä kuukautta. Mihin aika oikein katoaa? Pian tuo pieni mies jo konttaa, kävelee ja seuraavaksi aloittaa koulun.

Ei sentään. Mutta hurjalta tuntuu, että ensimmäinen kolmannes vauvavuodesta on nyt takana. Meillä on vasta ensi viikolla neuvolakäynnit. Pääsemme ramppaamaan (vain kolmen korttelin päässä olevassa) neuvolassa kahtena päivänä peräjälkeen, kun terveydenhoitaja- ja lääkäriaikaa ei järjestynyt samalle päivälle. Onneksi neuvola on kulman takana.

Millainen on nelikuinen Oiva?
Oivan tietää heränneen, kun jalat ovat taivasta kohti. Sitten alkaa pinniksestä kuulua ähinää. Kun pinniksen ylle kumartuu, vastassa on aina iloinen, suurisuinen hymy. Äitini kuvaa poikaa sanoin: "suu naurua täynnä". Hän onkin pääosin hyväntuulinen pieni mies. Tai no pieni ja pieni. Kokoa on päälle seitsemän kiloa ja pituus on lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymmentä senttiä. Tarkat mitat selviävät ensi viikolla.

Oiva on mielestään jo niin iso mies, ettei hän viihdy makuuasennossa kuin nukkuessaan. Muutoin pitäisi välttämättä päästä istumaan, jossa hän istuu jo aika tukevasti (toki tuettuna).

Isosisko on Oivan idoli. Muutamaan otteeseen olemme saaneet nähdä sisarushauskaa. Jos Aino esim. heiluttaa helistintä tai syö iltapalaansa, Oiva saattaa hekotella yli vartinkin ääneen siskon touhuille. Tiedä sitten, mikä siskossa on niin hauskaa. Sydämen sulattavaa touhua kuitenkin. Oiva väläyttelee hymyään kaikille, jotka hänen kanssaan seurustelevat. Hän hymyilee kirjaimellisesti hiusrajaansa saakka, joka liikkuu joka kerta hymyn valaistessa kasvot. Poika taitaa muuten olla myös kutiavaa sorttia, kun tuota matalaa hekotusta saa kuulla myös pukemisen yhteydessä.

Ja seurustella pitää. Oiva on koko ajan äänessä. Välillä kiljutaan korviavihlovasti, useimmiten riittää höö, hyy, hää -äänteet. Hän osaa keskustella eli odottaa vuoroaan ja puhua palpattaa sitten, kun saa suuvuoron. Äänentaso kovenee, jos huomiota ei heti heru. Hän ei viihdy yksin ja alkaa itkeä, kun hänen luotaan poistuu esim. vessakäynnin ajaksi.

Poju viihtyy ihan ok lattialla, jos seurana on joku viihdyttämässä. Hän ei tosin viihdy selällään ollenkaan, vaan selälleen joutuessa pitää heti kääntyä mahalleen. On välillä vähän haastavaa vaihtaa vaippojakin, kun silloinkin pitäisi päästä kääntymään. Keittiössä oleva hoitotaso jouduttaneen pian purkamaan, kun ei Oivaa uskalla siihen hetkeksikään jättää valvomatta. Lelukaari viihdyttää sen pienen hetken, mitä selällään viihdytään. Parhaimmillaan Oiva kiskoo kahdesta kaaresta yhtä aikaa kuin treenatakseen rintalihaksiaan. Eteenpäin olisi kova hinku, mutta kahtakymmentä senttiä pidemmälle eivät vielä taidot riitä. Sekös harmittaa.

Kaikki päätyvät suuhun. Ykkönen on oma nyrkki, jonka hän tyrkkää aina tutin tilalle suuhun, jos vain mahdollista. Kaikki muukin menee suuhun ja kädet vispaavat mahdotonta vauhtia. Sormet, lelut, vanhempien sormet ovat kuolalla kuorrutetut ja ah, kun poika puree lujaa. Mietimme jo, että onko pienelle tulossa hampaita? Aino väänsi ensimmäisen purukalustonsa jäsenen vasta viikkoa ennen yksivuotispäivää. Kuten Isämies sanoi: "kahden viikon sisällä näemme, onko kuolan ja puremisen syy puhjennut ikenen läpi vai ei".

Oiva on jo päässyt maistamaan soseita. Äidillä on sosetehdas pyörinyt ja pakkasesta löytyy bataattia, porkkanaa, maissia, omenaa, kalkkunaa ja possua. Nyt on maisteltu maissi ja bataatti. Ei oikein uppoa, mutta eipä soseilla mikään kiire olekaan.

Meillä tapahtui nukkumisjärjestelyissä muutos. Oiva nukkuu nykyisin pinniksessä olohuoneessa, me vanhemmat makuuhuoneessa ja Aino omassaan. Tämä siksi, että aamuöisin Oiva ähisee niin paljon, ettemme saa nukuttua. Nyt kaikki nukkuvat hyvin. Oiva herää kerran yössä syömään. Hän menee nukkumaan seitsemän ja kahdeksan välillä illalla ja herää kuuden-seitsemän välissä aamulla.

Kotona on tylsää

Nyt se on sitten kuultu. Neljänä päivänä peräjälkeen. Ensin ei haluttu lähteä kyläpaikasta pois, kun hurmaava, kolmivuotias Elina-neitokainen oli leikkiseurana. Sitten huuto tuli mummilassa. Nyt olemme saaneet kuulla jo monena päivänä: "Kotona on tylsää, en halua sinne".  Tämä kirpaisee sydänalasta.

Olemme yrittäneet kehittää taaperolle iltatekemistä. Kokoamme palapelejä, käymme ulkona, tanssimme ja laulamme, olemme kehittäneet kotiversion Pikku Kakkosen Sohvatiikereistä, luemme satukirjoja, pelaamme pelejä. Mutta ei, neitokaisemme mielestä kotona on vain ja ainoastaan tylsää.

Kerran viikossa meillä on sisarusuinti, jossa samalla vuorolla uivat sekä vauvat että isommat sisarukset. Eka uintikerta oli maanantaina, ja Oiva oli ihan innoissaan vedestä. Takaraivossa oli muistissa ensimmäiset uintikerrat Ainon kanssa. Jouduimme lähtemään altaasta ensimmäiset kuusi kertaa viiden minuutin jälkeen palosireenimäisen huudon saattelemana. Oiva on toista maata. Polski ja läiskytti vettä, katseli silmät suurina ja nauroi ääneen aina, kun sisko tuli lähelle.

Olemme miettineet Ainolle harrastuksen aloittamista ensi syksyksi. Jotakin liikunnallista, touhujumppaa, tanssia tms. Parhaillaan selvittelen, ketkä kaikki lähialueilla toimivat järjestävät liikunnallisia iltatouhuja taaperoille. Kaksi harrastusta on mielestäni ihan riittämiin (syksyllä) kolmevuotiaalle lapselle. Enkä halua harrastuksen olevan missään kovin kaukana, että illalla jää aikaa olla myös perheen kesken.

torstai 9. tammikuuta 2014

Ihana arki

Vaikka oli mahtavaa, että Isämies sai lomailla meidän kanssa ruhtinaalliset kaksi- ja puoli viikkoa, silti nautin arkeen palaamisesta. Isämieskin huokasi töihin palatessaan, että kiva päästä töihin vähän huilaamaan. Pariviikkoinen touhutaaperon viihdyttäminen kävi voimille. Lomaan mahtui uimahallikeikkaa, Snadistadi-testailua, luonnontieteellistä museota, kasapäin ulkoilua ja puistossa remuamista, kyläilyjä ja tottakai herkuttelua.

Ihme kyllä liki kolmen viikon herkutteluista ei kertynyt (muutenkin pullealle) uumalleni kuin kilo. Mutta nyt alkoi ryhtiliike. Lisää väriä lautaselle, annoskokoja pienemmäksi. Arkisin teen joka toinen päivä pitkän lenkin (6 - 10km) reippaasti vaunuillen. Tästä hyötyy (toivon mukaan) kaventuva uumani lisäksi pieni mies, joka saa edes yhden pidemmän unipätkän päivään, eikä ole iltasella niin kräntty yliväsymyksen vuoksi. Päivisin hän kun nukkuu kotosalla vain puolen tunnin pikatirsoja, kuten teki siskonsakin. Yöt onneksi sujuvat!

Joka toinen arkipäivä on vuorossa lihaskuntotreeni käsipainoilla ja liikkeen salliessa Oivaa painona käyttäen. Olen huomannut, miten paljon tuo päivittäinen liikunta lisää virtaa. Jaksaa ihan eri tavalla.

Arki tuo mukanaan myös muskarin, mammatapaamiset, sisarusuinnin ja perhekerhon. Niitä kaikkia odotan yhtä ilolla!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tehokasta ehkäisyä

Kun kaverimme ovat kuunnelleet juttujamme kahden lapsen arjesta ja nähneet Isämiehelle ensimmäistä kertaa ilmestyneet silmäpussit, on viesti ollut useammankin suusta selvä: "karisee kyllä viimeisetkin vauvakuumeet teitä kuunnellessa ja katsellessa". Minä sentään pystyn peittämään tummat silmänaluset meikillä ;-)

Heh. Vai miltä teistä kuulostaa seuraavankaltainen yökoreografia:
19.20 Oiva menee nukkumaan sivuvaunuun
19.50 Aino menee nukkumaan omaan huoneeseensa
20.20 Vanhemmat kömpivät peiton alle
21.45 Aino huutaa huoneessaan "isi, isi", Isämies peittelee hänet uudelleen sänkyynsä
23.50 Oiva tahtoo maitoa
02.35 Aino huutaa taas, minä käyn hänet peittelemässä
03.45 Aino huutaa taas, Isämies käy hänet peittelemässä
04 Oiva tahtoo maitoa
05 Arkiaamuina Isämies nousee lähteäkseen töihin
05.55 Aino herää

Tuo kuvastaa meidän perheen pahimpia öitä, joita on noin kerta viikossa. Hyvänä yönä käymme peittelemässä Ainon uudelleen kerran tai kaksi, joinakin öinä tytön huoneessa ei tarvitse vierailla kertaakaan.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Juhlajuomaa lasten malliin

Saimme Hopottajien kautta testattavaksi kuusi lasten juhlajuomaa. Mitä ne oikein ovat?

Lasten juhlajuomat ovat alkoholittomia kuplajuomia ja ne sopivat kaikenikäisille lapsille. Kaikki juomat ovat C-vitaminoituja eikä niihin ole lisätty makeutusaineita. Yhdeksästä eri teematuotteesta löytyy kuusi erilaista makua. Runsaasta valikoimasta löytyy varmasti suosikki jokaiselle pienelle juhlijalle. Pullot ovat tosi näyttävän näköisiä, vai mitä pidätte?


Lasten juhlajuomia myyvät esim. hyvin varustetut kaupat ketjusta riippumatta ja ne kustantavat 4,5€ - 5€/ plo.

Meidän piti järjestää oikein maistelukekkerit. No, mitäpä kävi? Kliseisesti toisen perheen kaatoi petiin vatsatauti, toisen auto meni rikki. Kun yritimme uudestaan, tällä kertaa lenssu oli kaatanut porukan peittojen alle sairastamaan.

Saimme vain yhden isomman testausmahdollisuuden. Vein pullot Ainon hoitopaikkaan, jossa kriittiseen testiraatiin kuuluivat seitsemänvuotias (iltapäiväkerholainen) tyttö, viisivuotias tyttö, kolmevuotias poika sekä toinen Ainon ikäinen tyttö. Testissä olivat Autot-juoma, joka on mansikan makuinen ja Muumi-juoma, joka maistui mustikka-vadelmalle. Juomia maistelivat myös hoitaja ja hoitajan parikymppinen tytär. Lapset kritisoivat juomien kuohumista ja kun kuplat oli poistettu, juomatkin maistuivat "paremmalta". Näyttävät pullot ihastuttivat kovin lapsia, mutta kaikki lapset tuumasivat maisteluiden lopuksi "tavallinen mehu on parempaa". Aikuiset kiittelivät makujen "aitoutta" ja juomien vähäsokerisuutta. Miinusta saa myös se, että ainoastaan muumijuomat olivat suomalaisia, muut ulkomaalaisia.

Avasimme yhden pullon kotonakin. Omenanmakuista prinsessajuomaa, totta kai. No, eipä maku vakuuttanut meitäkään. Aino ei juonut edes hänelle kaadettua lasillista loppuun saakka.

Kenelle juhlajuomia sitten suosittelisin? Ala-asteikäisille lapsille, jotka ovat tottuneet juomaan hiilihapollisia juomia. Pullojen kuviointi on aika lapsekas, joten teineille ei pullo todennäköisesti kuitenkaan kelpaa. Alkoholittomista juomista pitävät aikuiset pitivät makua ihan hyvänä, jos ei etikettejä oteta huomioon.

Lue lisää juhlajuomista: http://www.hopottajat.fi/lastenjuhlajuomat/

Jos haluat mukaan Hopottajaksi testaamaan kampanjatuotteita tai -palveluita maksutta, liity nyt: http://www.hopottajat.fi/suosittelijalle/liity-suosittelijaksi/?id=5328&sha=4903bf9a9eb7a81053322ed599ce6075e4dc1a8f

torstai 2. tammikuuta 2014

Kiukkuerkki

Kuopuksemme on paljastumassa samanlaiseksi nollastasataan-tyypiksi kuin isosiskonsa. Aurinkoinen, herkästi katsekontaktin löytävä suu hangon keksinä oleva mussukka osaa myös näyttää ne negatiivisetkin tunteensa. Auta armias, jos ruoka viipyy matkalla sekunninkin liian pitkään, Oiva vetää kasvoilleen niin loukkaantuneen ilmeen, alahuuli kiertyy alaspäin, alkaa vapista ja isot krokotiilinkyyneleet alkavat valua pitkin poskia. Vasta sitten alkaa kitarisat näkyä. Dramatiikan taitaja on siis myös hän.

Suusta kuuluu höy, höy, häy, äy. Huulet söpösti törröllään hän selittää paljon ja kovaan ääneen. Auta armias meitä vanhempia, jahka pieni suu alkaa tuottaa sanoja. Pahoin pelkään, että ennemmin kuin pian perheessämme on kaksi kroonista puheripulia sairastavaa vaahtosammutinta.

Oiva osaa jo kierähtää kyljelleen ja melkein vatsalleen (ellei mokoma käsi olisi tiellä). Sitten, kun vatsalleen pääsee, eteenpäin pitäisi päästä. Voi sentään, kun kroppa ei suostu vielä tekemään yhteistyötä. Pienet nyrkit tarraavat alustasta kiinni ja yrittävät vetää eteenpäin. Pylly nousee ja jaloilla poljetaan niin maan vimmatusti, että Miguel Indurainkin jäisi kateellisena viereen katsomaan. Mutta kun eteenpäin ei pääse. Sekös harmittaa ja saamme "nauttia" pojun raivonilmauksista useita kertoja päivässä. Yhtä lyhyt pinna kuin siskollaan - keneenpä mahtaa olla tullut...?