perjantai 12. joulukuuta 2014

Voimamies-täystuho

Olen aiemminkin kirjoittanut, kuinka vahva Oiva on ikäisekseen. Nyt, kun mittari näyttää iäksi 15 kuukautta, mittanauha on lähempänä yhdeksääkymmentä kuin kahdeksaakymmentä senttiä ja kroppa on niin timmi, että moni kuntosalilla kävijäkin vihertyisi kateudesta.

Se näkyy kotona. Oiva repi yhden lampun seinästä proppuineen, joulutähden ikkunakarmista ruuveineen, kiipeää heti silmän välttäessä ikkunalaudalle ja ruokapöydälle, puree, kun häntä puetaan, hieroo puuron mieluummin pääkarvoitukseensa kuin laittaa suuhun, tyhjentää kirjahyllyn ja repii kirjoista sivut, repii siskoa hiuksista, hakkaa ruokapöydän lommoille ja yrittää rikkoa ikkunan Hakka-vasaralla. Paras oli tänään, kun pikku-ukko kiipesi sohvan käsinojalle, heittäytyi siitä pää edellä alas ja lopuksi nauroi ja totesi "eih". Jouduimmepa jopa vaihtamaan telkkarinkin putkimalliseata taulumalliseksi, kun Oiva veti leukoja teeveen etupanelia vasten ja oli vetää koko laitteen päällensä.

Voimaa Oivassa riittää kuin pienessä kylässä ja tasan yhtä jääräksi on osoittaunut kuin tämän huushollin muukin väki. Mutta auta armias, jos häntä menee torumaan. Silloin tulee iso poru ja alahuuli kiertyy niiiiin rullalle ja pieni mies vuodattaa Vantaanjoen kokoisia krokotiilinkyyneleitä.

Mutta osaa tuo otus olla kyllä ihanakin. Hän tulee vapaaehtoisesti halimaan vähän väliä ja halaa niin lujasti, että mammanniskanikamat rutisevat. "Valloittava hymypoika" sanoi hoitajakin. Toisin kuin siskonsa, Oiva lappaa miehen annoksia murkinaa. Oiva rakastaa siskoaan, musiikkia ja kaikensorttisia autoja. Ennen kuin poika alkoi puhua, hän osasi jo auton nähdessään päristää. Oivalla on todella hyvä rytmitaju ja hiphopista hän tuntuu nauttivan eniten. Nyt, kun kävelykin on jo tuttua puuhaa, on tanssiminen ihan parasta. Eihän pienen miehen jamitusta voi katsoa suupielet nykimättä.