maanantai 23. huhtikuuta 2012

Töihinpaluu. Eiku.

Menin tänään töihin isäkuukauden ajaksi. Ei mennyt ihan putkeen, ei. Kun avasin koneen, näkyi vain blue screen. No, IT hyppäsi oitis apuun ja vaihtoon lähti koko keskusyksikkö. Sain avukseni sen ihanan IT-jörrikän, joka murahtelee ja heittelee sarkastisia vitsejä. Kyseessä on kuitenkin aivan huipputyyppi. Uskotteko? Siitä ei voi mielestäni erehtyä, kun näkee hänen kaulassaan Herra Hakkarainen -tatuoinnin. Sitten taistelin kännykän kanssa, joka ei toimi vieläkään. Pääsenpä vaivaamaan toista IT-jässikkää myöhemmin. Olipa sentään työpäivän saldona kahdella kädellä syöty lämmin lounas ja yksi hyvä palaveri.

Sitten menin käymään erikoiseksi luonnehditulla työterveyslääkärillämme. Lääkäri oli kyllä sellainen persoona, etten vähään aikaan ole sellaista tavannut. Aikaa siellä vierähti melkein kolme varttia. Tuomiona: välilevypullistuma/ rappeuma/ tulehdus, viikon ehdoton istumis- ja kantamiskielto a.k.a. sairasloma ja tulehduskipulääke. Kolmas sellainen. Toivottavasti tämä kombo toimisi. Haluaisin nimittäin oikeasti sinne töihin. Katsotaan sitten vappuaattona uudestaan, mikä on tilanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!