torstai 13. helmikuuta 2014

Vauva viiskuinen

Toissapäivänä pikku-Oiva saavutti viiden kuukauden rajapyykin. Jo! Vasta? Ainahan hän on on tainnut meillä asua, mutta samalla ehtinytkin jo kasvaa kovasti. En todellakaan haikaile ensimmäisten vauvakuukausien perään, ja pikemminkin odotan vauvan vahvistumista ja tulossa olevia aikoja liikkumisineen ja sisaruskaksikon tulevia yhteisiä leikkejä (ja riitoja). Jo nyt veli ja sisko ovat parasta, mitä pienet tietävät ja pienempi seuraa silmät suurina kun isosisko, se suurin idoli tohottaa ja temppuilee. Onneksi huvit ovat vielä halvat. Ainon ei tarvitse kuin hyppiä Oivan edessä tasajalkaa tai syödä iltapalaa, niin pienempi hekottaa ja kiljuu riemusta.

Meillä nukutaan edelleen hyvin. Kerran yössä pitää Oivan saada apetta masun täytteeksi. Keskimäärin päiväsaikaan syödään kahden-kolmen tunnin välein. Menu kattaa nyt kolme ruokalajia, aikaisen lounaan, välipalan ja iltapuuron. Etenkin riisi-iltapuuro on osoittautunut varsinaiseksi hitiksi. Muut kiinteät uppoavat kohtalaisesti kuukauden harjoittelun jälkeen ja suu aukeaa kiltisti lusikallisen lähestyessä. Päiväunia Oiva nukkuu keskimäärin neljät puolen tunnin pätkät parin tunnin välein. Yhdet pidemmät tirsat (jopa kaksi tuntia) hän saattaa viihtyä unten mailla, jos vaunut liikkuvat. Mutta kuudes lonkan bursiitti kahden vuoden sisällä estää toistaiseksi pidemmät lenkit. Lonkka mokoma ärtyy heti, kun yritän edes viittä kilometriä kävellä. Pääkoppa on itsellä aika kovilla, kun ehdin jo tottua noihin päivittäisiin reippailuihin.

Vaikka alaleuassa pullottavat legot häiritsevätkin aika lailla päiväsaikaan, ne eivät ole onneksi vaikuttaneet yöuniin. Ikenet ovat olleet turvoksissa jo kuukauden, saa nähdä, milloin ekat purukaluston jäsenet liittyvät varsinaiseen vahvuuteen. Kuolaa valuu valtoimenaan ja jouduin jo hakemaan kaupasta kuolalappuja, kun muutoin saisin olla vaihtamassa bodya joka toinen tunti. Kaikkea ja kaikkia purraan. 

Varreltaan viisikuinen on varsin pitkä tapaus, mutta neuvolatädin mukaan hoikka. No, Oivalta löytyy isommat tissit kuin siskoltaan, vyötäisiltä kevyt makkara ja onpa reisissäkin vahvuuden lisäksi makkaraa. No, uudet mitat ovat hippasen vaille 71 senttiä ja 8 kiloa. Varsin hyvät siis. Neuvolatätimme mielestä kasvu on tasaista. 

Neuvolakortissa komeilee "ihana hymypoika". Vielä ei onneksi vierasteta, ja hampaaton hymy suu ammollaan avoinna heltiää jokaiselle, joka hänen ääreensä kumartuu. Hän on myös hyvin tarkkaavainen. Tänään suurin hitti neuvolakeikalla oli siivouskone, jonka perään piti kaula pitkänä kuikuilla ja huhuilla. 

Nuori miehemme osaa ja taitaa, kasvaa ja kehittyy:
  • Soseita ja puuroja maisteltu kuukausi vaihtelevalla menestyksellä. Riisipuuro on lemppari. Jos erehdyn syömään välipalaksi vaikkapa appelsiini, alkaa vaativa märinä "hei, mä jäin ilman". Maissinaksu oli aika kiinnostava kokemus, joskin se mokoma putosi liian helposti pienistä näpeistä.
  • Päristäminen on hauskaa, erityisesti syödessä.
  • Vaatteet ovat kokoa 74, bodyissa pitäisi siirtyä jo kokoon 80.
  • Kestovaipoissa on siirrytty pääosin M-koon vaippoihin, eikä vaippaa tarvitse enää yön aikana vaihtaa.
  • Ääntely on vieläkin värikkäämpää ja kovempaa kuin aiemmin. Kujerrus, huutaminen, kiljuminen ja mölyäminen kuuluu Oivan jokaiseen päivään. Ei ole kerta eikä kaksi, kun hän on säikäyttänyt toisen lapsen tai vauvan innostuneella mölinällään. Matala ääni hänellä on ja koko ajan asiaa. Mielenkiinnolla odotan, kun sanoja alkaa pulputa pikku suusta.
  • Kädet huitovat koko ajan kuin poju olisi lentoon lähdössä. Vauvauinnissa uintikaverit saavat altaassakin suihkun, jos eksyvät pojan lähelle.
  • Sylissä pitäisi pungertaa koko ajan istumaan, ilman tukea. Samoin seisomaan. 
  • Hitti ovat muskarin köröttelylaulut, joiden aikana kiljutaan riemastuksesta ja hekotetaan vuorotellen.
  • Oiva kääntyy masulleen molempien kylkien kautta, lentää lentokoneella, nostaa yläkroppaa lattialta käsiä suoraksi punkemalla ja lankuttaa peppua jopa 15 cm maasta. Tällä tavalla möngertämällä hän pääsee etenemään jopa lähemmäs metriä, mutta vielä ei osata hommaa avittaa käsillä. Navan ympäri pyöriminen on myös hitti, eikä koskaan tiedä, mistä vauvan löytää, jos hänet jättää lattialle hetkeksi itsekseen. Kiukku iskee usein, kun eteneminen ei ole niin vauhdikasta, kuin Oiva tahtoisi. Keneen lie tullut? ;-)
Varsin hurmaava tuo meidän viiskuukautisemme. Hymypoika, totta tosiaan. Päivä päivältä olen onnellisempi näistä kahdesta pienestä, jotka perheeseemme ovat siunaantuneet.

4 kommenttia:

  1. Tyytyväiseltä hymypojalta kuulostaa - ja hyvin kasvaneelta :) Meillä pikkusirppana pikkusisko täytti juuri vuoden, ja on melkein prikulleen Oivan kokoinen (72 cm & 8 kg). Kaukaiselta tuntuu viime kesä, jolloin tytöllä oli ikää tuo 5 kk ja oli vielä lattialla pötköttävä vauva. Nyt mennä viipottaa melkein isoveljensä veroisesti.

    t. Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Kaisa! Ainohan oli yksiveeneuvolassa 74cm ja 7440g. Häneen verrattuna Oiva on aikamoinen jätti. Saa nähdä, missä vaiheessa lapset käyttävät saman kokoisia vaatteita.

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!