torstai 10. heinäkuuta 2014

Työleiri

Yhdistelmä kolmeakymppiä hipova lämpötila ja kaksi miehenkokoista sorakasaa siirrettävänä paikasta A paikkaan B, on haastava. Voin sanoa, että kaksikymmentä TONNIA kiveä painaa!  Toissapäivänä tuhosimme toisen sorakasan. Tien pohjaksi ja auton kääntöpaikaksi. Ei ole kiva, jos mökkivieraiden autot uppoavat pehmeään nurmikkopeltoon. Ekan päivän jälkeen voi sanoa, että kroppa kiittää. Lihaksia kivisti ja pienellä pelonsekaisella fiiliksellä odotin tulevia päiviä. Seuraavaksi tuli vieläkin kuumempi ja tuulettomampi päivä. Ja edessä oli leikkimökki-vierasmajan perustusten teko. Jaksoimme juuri ja juuri Isämiehen kanssa tuhota sorakasan. Tasoittaa sen ja sitten jo lähdettiin kutsumaan Nukkumasaa. En muista, milloin plisin ollut fyysisesti noin puhki. Iltaisin rullailin uusimman ystäväni, pilatesrullan päällä ja venyttelin saunan jälkeen, niin pääsin aamulla ylös sängystäkin. Mutta huikeata, että kremppa kroppani on kestänyt nämä ponnistukset, eikä ole kipuillut pahemmin.

Päivät ovat venyneet pitkiksi, tarkoittaen kuutta-kahdeksaa tuntia lapion varressa. Luojan kiitos paikalla on ollut anoppi jälkikasvua kaitsemassa. Muutoin hommista ei olisi tullut kertakaikkisen mitään. Tuli ruokapöydässä mieleen raskausaika, jolloin olisin voinut syödä koko ajan. Jos lapiohommat kuluttivat +1500 lisäkilokaloria, ei ihme, että nälkää piisasi. 

Kaksi konttorirottaa, Isämies ja minä, jääräpäitä molemmat, olemme nauttineet fyysisestä urakoinnista. Joka on kaukana siitä arjesta, mihin elo-syyskuussa palaamme. Väärinkäsityksiltä ja tuiskahduksiltakaan ei ole väsyneinä vältytty. Insinöörin on joskus vaikea uskoa humanistin laskelmia tai oivalluksia. Mutta täytyy sanoa, että Isämies on mahtava työkumppani. Viimeiseen asti pinnistävä, huolellinen ja innostunut. On hienoa nähdä omien kättensä jälki niin konkreettisesti kuin nyt rakennustyömaalla. Palaan leikkimökkiprojektiin vielä erillisen, kuvallisen vaihe vaiheelta-postauksen muodossa.

Mutta kuten Isämiehen serkkutyttö on mökkiämme kuvaillut, työleiriltä tämä on tuntunutkin. Onneksi hyvällä tavalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!