torstai 7. helmikuuta 2013

Kävejjä, kävejjä!

Tämä on yleisin lausahdus, joka meidän taaperoltamme tänä päivänä pääsee. Kaikkialle pitäisi saada kävellä. Itse. Pulkasta heittäydytään alas, rattaissa rimpuillaan ja sitten, kun tylsä vanhempi selittää, ettei nyt voi kävellä, alkaa korviavihlova huuto.

Aino kävelee hyvin lumisissakin olosuhteissa, mutta kun se kävely on niin hidasta. Itse en ole valmis varaamaan tuntia matkaan hoitopaikkaan, johon aikuisten tahdilla menee reilu kymmenen minuuttia. Aamulla tuohon ei vain ole aikaa ja natsiäiti laittaa lapsen joko rattaisiin tai selälleen pulkkaan.

Olen iloinen, että lapsi tahtoo kävellä itse. Samalla näissä haastavissa talviolosuhteissa kehittyy kävelytaito, tasapaino ja lihakset. Mutta aina vain ei ole aikaa antaa lapsen kävellä.

Muutenkin oma tahto on vahva. "Aino itte" kuuluu viivaksi vedettyjen huulten välistä. Oli kyse sitten portaiden kävelemisestä, pukemisesta tai ruokailusta. Osa onnistuu hyvin itsekin, mutta monessa asiassa itsepäinen taaperomme tarvitsee vielä apua. Eräs päivä hoitajamme vinkkasi minulle silmää ja kommentoi: "Aino on kovin itsepäistä sorttia. Kumpaanko vanhempaan hän enemmän tässä tulee?". Minä nauroin ääneen ja kysyin: "Mitäs luulisit?".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!