maanantai 30. kesäkuuta 2014

Aino kolmevee


Eilen juhlistimme Ainon kolmevuotispäivää. Olin edellisenä päivänä ahkeroinut leipomalla pöydän täyteen syötävää. Supermahtavia tonnikalasydämiä, kinkkupiirakkaa, mokkapaloja, pikkunaposteltavia. Äitini oli loihtunut kakkumestarina upeat täytekakut jälleen kerran. Tupa oli täynnä rakkaita ystäviä ja sukulaisia. Puheensorinaa, naurunremahduksia, lapsivieraiden välillä korviakinvihlovaakin ilakointia, tyhjenevää herkkupöytää, hymyileviä ihmisiä, rentoa yhdessäoloa. Huokaisin onnesta. Että elämäämme on siunattu näin mahtavilla, aidoilla ihmisillä. Yksi vieraista (Ainon eniten odottama "paras poikaystävä" perheineen) tuli paikalle jopa suoraan mökiltä. Olin otettu, että perhe tuli paikalle suoraan meille juhlistaakseen Ainoa. Lahjat olivat kaikki upeita ja juuri meidän taaperollemme sopivia. Silti taapero painoi illalla päänsä tyynyyn lahjaksi saatu lisko tiukasti nyrkissä ja huokaisi: "parasta päivässä oli Pauli (juurikin tämä em. "paras poikaystävä") ja kaverit".


Välillä palasin ajatuksissani kolmen vuoden taakse. Kohtutulehduksen ja kiireellisen sektion jälkeen syliini laskettiin kaksi- ja puolikiloinen rääpäle. Ja Isämiehen kanssa mietimme viikon sairaalassaolon jälkeen, että kai me osataan tuo pieni jotenkin pitää hengissä. Kai. Siitä päivästä on käyty pitkä matka. Hitaasti liikkeelle lähtenyt vauva, joka oppi puhumaan aikaisin ja paljon. Jonka vauva-aikana kannoin huolta yhdestä sun toisesta asiasta. Hitaasta painonnoususta, vääristä sääristä, syömättömyyskausista. Jonka aikainen ja vahva uhmäikä yllätti ja josta anoppini (entinen terkka) sanoikin: "olette vielä helisemässä tuon tytön kanssa" (ja kuinka oikeassa hän onkaan ollut!).


Kaunis tytär, joka on perinyt kilometrisilmäripsensä isältään, piikkisuoran tukan ja tulisen ja äkkiväärän luonteenlaadun äidiltään. Tyttö rakastaa vanhempiensa lailla musiikkia ja mitä biitimpi kappale, sitä vimmatummin taaperomme tanssii. Hän rakastaa uimista, maksalaatikkoa ja lettuja, Kengurumeininkiä, jäätelöä, näkkäriä, lippalakkiaan, eläinohjelmia, Malttia ja Valttia sekä Kapun metsää.


Aino on fiksu ja viisas nuori neiti, jonka kysymykset ovat joskus hämmentäviä ja syvällisiä. Ja jos vastausta ei heti putoa kuin apteekin hyllyltä, tämä vaatii: "kyllä sun pitää äiti tietää, sä olet aikuinen". Onneksi niiltä vaikeimmilta kysymyksiltä on (vielä) vältytty. Ainolla on aivan hulvaton huumorintaju, käsittämättömän kirjava mielikuvitus, kärsivällisyyttä ja mielenmalttia ehkä millin sadasosa ja vahva tahto tehdä asiat ihan ITSE. Vaikka olenkin saanut kuontalooni tyttären oikutteluista hyvin monta harmaata hiusta lisää, niin osaa tuo tulta-ja-tappuraa -tyttäremme hurmatakin. Tyttäreni on opettanut minulle enemmän (itsestäni) kuin kukaan toinen ihminen aiemmin.


Välillä aina pysähdyn miettimään. Millainen tuo tahtotaapero on, kun kouluunlähtöaika koittaa? Vahvan temperamenttinsa vuoksi hän saattaa olla jälki-istunnossa (kuten esimerkiksi äitinsäkin aikanaan, kun oli ottanut luokkatoveripojan kanssa nyrkein yhteen). Mutta toisaalta vahva temperamentti auttanee siihen, ettei hänen päälleen ainakaan tallota. Millainen hän mahtaa olla yläkouluiässä tai ammattia valittaessa? Pääasia on, että hänellä on silloinkin lähellä ja läsnä rakastavat vanhemmat, joiden syli on aina avoinna kuulemaan niin suruja kuin iloja.

2 kommenttia:

  1. Paljon onnea 3-vuotiaalle! Kaunis kirjoitus pikkuneidistä.

    VastaaPoista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!