maanantai 15. lokakuuta 2012

Yksinhuoltajaviikko

Isämies on tämän viikon työmatkalla. Oman alansa konferenssissa ulkomailla. Vaikka olenkin onnellinen hänen puolestaan, että hän saa oppia uutta ja tavata oman alansa kollegoita, minun on tunnustettava, että pieni kateuden pistos käy sydämessäni.

Nyt, kun takana on jo kuukauden kestänyt oma sairasteluputki ja olen väsynyt paitsi katkonaisiin yöuniin (näistä kiitos kuuluu fibromyalgialle, ei heräilevälle lapselle), ja työkiireet painavat päälle, en välttämättä kilju riemusta viikosta esiuhmaikäisen ainoana vanhempana.

Tiedän, etten saisi valittaa. Ystäväpiiriini kuuluu muutama yksinhuoltaja ja todellakin nostan hattua kaikille niille, jotka pyörittävät lapsiperhearkea ainoana aikuisena. Nyt vain tuntuu siltä, etten jaksaisi. Siispä olenkin yrittänyt organisoida joka illalle jotakin tekemistä. Eilen luonamme kävi äitini, joka jaksoi viihdyttää taaperoa pari tuntia, kun lämpöilevä äiti sai huilata sohvalla. Tänään ja keskiviikkona on tiedossa kaveritapaamisia ja tiistaina käymme tapamme mukaan vauvauinnissa. Torstaina odottaa sauna ja perjantaina Isämieskin palaa (onneksi) kotiin. Toivottavasti ison suklaalastin kera. Ikävä on jo nyt.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä tähän viikkoon! Ja saa sitä valittaakin;). Jokaisella on ne omat murheet, eikä niitä voi verrata. Kun on tottunut toiseen aikuiseen, niin tottakai sen poissaolo tuntuu, varsinkin jos on itse kipeä ja väsynyt. Mummut rules ja mammakaveritapaamiset myös. Ja rima alas kaikilla alueilla, rauhallista leikkimistä ja omia pikkujuttuja joihinkin väleihin (mulla oli nyt viikonloppuna valokuvaaminen taas pitkästä aikaa), niin eiköhän se viikko siitä kulu hetki kerrallaan kohti suklaa tuliaisia;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valitan sitten urakalla: ehdin olla kolme päivää kohtuullisen terve, kunnes tauti vol2 iski. Uskallapa iskeä tuohon pieneen. Itsen hoipun pystyssä vaikka puhtaalla sisulla.

      Poista
  2. Onkohan meidän miehet samalla alalla? Aamulla mies lähtee konferenssiin Köpikseen. ;-D
    Kyllä omasta jaksamisesta saa valittaa. Oon ollut neljä vuotta arkiyksinhuoltajana ja nyt kuukauden ollaan oltu saman katon alla. Arvaa mitä?! Siltikään ei aina jaksa tätä arkea. Itseasiassa voimat ovat paljon enemmän kadoksissa kuin silloin "yksinhuoltajana".
    Tsemppiä tälle viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläisen Isämies on alppimaassa eli vähän etelämpänä. Sinänsä ymmärrän kyllä fiiliksesi, että voimat saattavat olla kadoksissa silloinkin, kuin yksinhuoltajana. Kun yh:na voi yksin päättää ja tehdä asiat oman pään mukaan. :-D

      Poista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!