sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Tahtoo!

Aino tahtoo jo voimakkaasti. Milloin mitäkin. Onneksi kaikkea ei voi saada.

Postiluukusta kolahtaneet lelukuvastot ovat nyt suuri hitti. Niitä plarataan monta kertaa päivässä, tavaroita osoitellaan ja tullaan kertomaan niiden nimiä. Yhdestä asiasta olen tänä joulunalusaikana onnellinen. Tänä vuonna Aino ei vielä tiedä, että tavaroita voi tahtoa ja kuvastossa olevia tuotteita voi joulupukki tuoda mukanaan aattoiltana. Todennäköisesti jo vuoden päästä saamme kuulla tahtoo tahtoo -virttä monen tuotteen kohdalla.

En halua, että joulusta tulee tavarajuhla lapsemmekaan kohdalla. Mieluummin kestävää ja laadukasta, ja mieluummin määrästä tinkien. Lahjalistalla ovat mm. junarata, duplot, pahvinen, itseväritettävä leikkimökki, uimakellukkeet ja keinuhevonen. Kaikki lahjoja, joista varmasti riittää iloa pitkäksi aikaa ja jotka eivät heti hajoa tyttösen joskus kovakouraisissa otteissa.

Yhden vaatimuksen olen mummien ja kummien lahjaostoksille asettanut: ne eivät saa pitää ääntä. Olimme tässä taannoin kylässä paikassa, jossa oli enemmän kuin laki sallii kaikenlaisia vilkkuvia, välkkyviä ja soivia leluja. Aino oli kyläpaikassa tohkeissaan ja totta kai kaikkia piti päästä vuorotellen testaamaan. Kotimatkalla, päänsärkyisenä huokaisin: onneksi meillä ei yhtään ainoaa öykkämöykkäävää lelua kotona, eikä tule, jos se meistä riippuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!