lauantai 22. maaliskuuta 2014

Hampominen(kin) on arsesta

Aino teki aikoinaan hampaat lähes oireetta. Mitä nyt vähän pureskeli leluja ja sitten legot plopsahtelivat lähes oireetta suuhun. Säälien kuuntelin kaverien kertomuksia viikkokausia jatkuvista purentasessioista, viisinkertaisista bodien vaihdosta päivittäin valtavan kuolauksen vuoksi, nukkumattomista öistä, syömättömyydestä, kiukkuamisesta, sylihiireilystä. You name it.

Kunnes. Anti olla, kuopuksemme paljastui juuri pahimmoilleen juuri tuollaiseksi hampovaksi potilaaksi. Aiemmin meidän huushollissa ei ole edes tarvittu kuolalappuja, nyt niiden kulutus on valtaisaa. Eka nökö on esillä. Sitä tehtiinkin hartaudella kuukausi, koko ajan oireisto pahentuen. Viimeinen viikko ennen puhkeamista oli aika arsesta, yhtäaikaisen lenssunsairastamisen ohella. No, nyt toista pukkaa. Ien on aivan turvoksissa. Oiva puree kaikkea mahdollista, saa megalomaanisia raivareita, ei viihdy kuin sylissä, lakkoilee ruuan kanssa, kuolaa, nenä vuotaa ja poika on todella levoton, mikään ei ole hyvä. Lattialla on pojan jäljiltä valtaisia kuolalammikoita. Yläkertaan kiitos, että sentään yöt tuo pieni raivopää nukkuu läpeensä (osittain lienee illalla annetun supon ansiota).

Alkaa huumorintaju olla aika koetuksella. Tätä ihanuutta jatkuu seuraavan vuoden-puolitoista. Saa miettimään, että tässä on tehty joku suunnitteluvirhe.

1 kommentti:

  1. Meillä on aivan samanlaiset tapaukset ;) Esikoinen tehtaili hampaansa huomaamatta, tämä karjuu ja kuolaa. Ei voi erehtyä. Nukkuu tosin hirmu hyvin että ei valittamista. On vaan niin kärttystä tyttöä välillä..

    VastaaPoista

Jätäthän puumerkin käynnistäsi, kiitos!